Tämä oli niin kiehtova konsepti, että pakkohan se oli mennä katsomaan miten kaksi klassikkoa yhdistyy. Linnan Tuntematon sotilas ja Tšehovin Kolme sisarta. Kumpikin tuoreessa muistissa (katselin juurikin Louhimiehen viisiosaisen tv-version Tuntemattomasta, ja Kansallisteatterin Kolme sisarta joulukuussa). Nyt asialla siis Tehdas Teatteri ja Tommi Silvennoinen (ohjaus ja dramaturgia) - Kolme sisarta ja tuntematon sotilas kuulostaa ihan loogiselta yhtälöltä.
Ensimmäinen ajatus esityksen jälkeen oli se että vuoden absurdeimman näyttämöteon palkinnon voisi jakaa jo nyt. Meinaan en vieläkään oikein käsitä mitä ihmettä sitä tuli nähtyä lavalla. Lavalla on venäläisyyttä henkivää esineistöä (maatuskanukkeja, samovaareja, saatte varmaan vaikutelman) ja erilaisia instrumenttejä. Ja matalia pöytiä. Viisi ihmistä puuhailee kaikenlaista (pelaa pasianssia, lukee kirjaa). Joku haluaa Moskovaan. Hillitön musiikki tempaa kaikki mukaansa ja siitä alkaa pitkä vaellus.
Vaellus josta tulee mieleen se Peppi Pitkätossu-kirjan kohtaus, missä Peppi, Annika ja Tommi leikkivät Huvikummussa leikkiä missä ei saa koskea lattiaan. Nämä tyypit kiemurtelevat elävän mittarimadon lailla eteenpäin, yhtenä viisipäisenä massana. Ihmiskasa etenee hitaasti ja höpöttelee ja tunnelma muistuttaa jopa orgioita.
Koko esityksen dialogi on absurdia, siinä sekoittuu Linna ja Tšehov ja heidän luomat hahmonsa. Ehkä molemmissa teoksissa yhteistä on kaipuu Moskovaan? Tai ei kai suomalaiset sotilaat ihan Moskovaan asti kuitenkaan halunneet, Petroskoihin vaan.
Välillä joku menee soitinten luo, musisoidaan hetki. Punkahtavaa menoa, välillä jazzahtavaa, monenmoista. Pelataan korttia, kaihotaan Moskovaan. Katsoja (ainakin minä) vaipuu transsinomaiseen tilaan. Antti-Juhani Mannisen monimuotoinen äänisuunnittelu on kutkuttavaa ja melkein tajuntaakin laajentavaa. Tunti ja vartti mennään ilman väliaikaa. Onneksi ilman, koska se olisi tuonut oudon ja tarpeettoman keskeytyksen tähän trippiin.
Esitys on absurdi, mutta kaikessa outoudessaankin varsin viihdyttävä. Haitarin ja pelikorttien avulla saadaan tehtyä kummallisia installaatioita. Enemmän tämä kai joku teatraalinen performanssi on kuin näytelmä perinteisessä merkityksessä. Hypnoottinen, sekava ja uniikki ovat ainakin termejä mitä tuli mieleen. Kaikki esiintyjät pistävät itsensä likoon, varsinkin fyysisesti. Seidi Haarla, Antton Kainulainen, Jukka Kittilä, Sofia Molin ja Nanna Mäkinen ovat monipuolisesti lahjakas joukko.
Antton Kainulainen on suunnitellut myös esityksen valot, jotka varsinkin loppuhuikennuksessa likipitäen sokaisevat.
Katsominen on hetkittäin haastavaa ja vaikeaakin, mutta ehkä sitä kannattaa vaan heittäytyä ja antaa mennä. Ei kaikessa tarvitse olla alkua, keskikohtaa ja loppua, draaman kaarta ja mitä näitä kaikkia nyt onkaan. Sitä voi vaan kokea. Kokemuksia kannattaa mennä hankkimaan Tehdas Teatterille 3.3. asti. Mieli auki ja menoksi - voit päästä Moskovaan asti...
Kuvien copyright Jussi Virkkumaa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti