Belleville / Donmar Warehouse 18.1.2018

Donmar Warehouse on yksi suosikkiteattereitani Lontoossa. Pieni ja intiimi, laatunäytelmiä. Josie Rourke on ollut johdossa nyt vuodesta 2012, mutta juurikin viikko sitten tuli ilmoitus että hän jättää teatterin ensi vuonna. Seuraavalla taiteellisella johtajalla on isot saappaat täytettävänä. Mutta toisaalta, Rourke tuli teatteriin Michael Grandagen jälkeen, ja hyvin hän on pestissään onnistunut. Syystä tai toisesta mulla on ollut liki kahden vuoden tauko Donmarista. Ei kai ole ollut niin kiinnostavia näytelmiä. Nyt halusin mennä katsomaan Bellevillen, koska se osui kalenteriini ja tarjosi mahdollisuuden nähdä James Norton uudelleen lavalla.

Amy Herzogin uutuusnäytelmä tapahtuu Pariisissa. Nuori amerikkalaispariskunta Zack (James Norton) ja Abby (Imogen Poots) ovat muuttaneet sinne miehen työn perässä. Tämä kun on lääketieteen alan tutkija. Naisella on jonkunlaisia mielenterveysongelmia pari vuotta aiemmin tapahtuneen äidin kuoleman jälkitilana, ja pakonomainen tarve olla isäänsä jatkuvassa puhelinyhteydessä. On jouluaika, sisko viimeisillään raskaana, mutta viisumiasioiden takia eivät he voi mennä kotiin jouluksi.

Tapahtumat käynnistyvät kun sivutoimisena joogaopettajana toimiva Abby tuleekin kotiin suunniteltua aiemmin - vain yllättääkseen miehensä nettipornon parista. Pikkuhiljaa siipasta paljastuukin yllättäviä puolia, ja pariskunnan suhteesta ja avioliitosta myöskin. Mikään ei ole enää sitä miltä näyttää. Kuinka hyvin sitä tuntee puolisonsa? Kuinka paljon toisen edestä on valmis tekemään uhrauksia? Aika paljon näemmä. Marttyyrikorttia heilutellaan puolin ja toisin.

Hyvin tämä porukka näyttelee, myös Malachi Kirby ja Faith Alabi, jotka ovat afrikkalaistaustainen pariskunta ketkä toimivat jonkunlaisina talonmiehinä vuokra-asuntoyhtiössä. He puhuvat lähinnä ranskaa, ja ovat aika vähän näyttämöllä. Imogen Pootsin näin viimeksi Who's Afraid of Virginia Woolfissa, ja tässäkin roolissa hän saa esittää humalaista nuorta amerikkalaisnaista. Tämä on kyllä syvällisempi ehkä, tai ainakin nyt hän on paremmassa vedossa. Hysteeriset naiset on siis hallussa, mutta olisi mielenkiintoista nähdä häneltä jonkunlaisia muitakin rooleja.

Ja en tiedä miten tarkoituksellista se on, mutta James Norton taitaa tykätä esittää psykopaatteja tai vähintäänkin aika vinksahtaneita persoonia. Tämä oli teatterissa jo toinen kerta (edellinen oli aivan kipeä Tracy Lettsin Bug) sellaisessa roolissa. Mutta mikäs siinä, kun mies tekee sen niin oivallisesti. Hänen Zackinsa on hyvin läsnä, tavallaan mieliksi oleva reppana, ja tavallaan hieman häirintynytkin. Veitsi kädessä ja pää sekaisin katsoja kyllä uskoo että jos tämä mies on onnistunut vaimoaan sumuttamaan kaikesta, niin kyllä hän kykenee vaikka mihin. Toisaalta, tämän vaimo on ollut sumutettavissakin, että sikäli. Tilaisuus tekee varkaan. Ei se asiaa yhtään enempää oikeuta kyllä.

Ohjaaja Michael Longhurst teki upeaa työtä NT:n Amadeuksen parissa viime vuonna ja tämäkin ohjaus on napakka ja jännitettä hyvin ylläpitävä.

Bonuksena lavalla on paidaton Norton ja kokonaan alasti oleva Poots, kuka silmänruokaa kaipaa.

Tunti 40 minuuttia, ilman väliaikaa. Sopiva mitta. Tarina saadaan kerrottua, ja tunnelma alkaa olla jo aika intensiivinen lopussa. Hieman avoimeksi tämä jäi kuitenkin, aika lailla jätetään katsojan mielikuvituksen varaan. Ei ehkä tyydyttävin loppu ikinä mutta tällä mennään. Sellainen taas ihan kiva näytelmä, mutta ei mikää elämää suurempi kuitenkaan.

Olin jotenkin kuvitellut Nortonin olevan isompikin tähti, sen verran paljon isoja tv-rooleja hän on viime vuosina tehnyt. Mutta meitä oli tasan kaksi ihmistä teatterin edustalla odottamassa. Toinen oli näitä semiammattilaisia nimmarinmetsästäjiä joka halusi nimmareita isoihin valokuviinsa. No, viimeksi mulla oli kiire lennolle joten nyt sain sitten mustikkasuklaat annettua :-)


Esityskuvien copyright Marc Brenner, muut kuvat omia.