JAM on valloittavan ihana sekoitus tanssiteatteria ja klovneriaa. Seuraamme moninaisia matkalaukkujaan raahavaa herra Hilloa (Simo Heiskanen), jonka pakaaseista pullahtaakin ties vaikka mitä! Erilaisten tarpeellisten hyödykkeiden lisäksi myös yksi pieni Urho (Jonna Aaltonen). Knallissa ja miestenpuvussaan tämä pikkuruinen tyyppi muistuttaa hieman Chaplinin tunnetuinta hahmoa. Lisäksi isoissa venyvissä ja vanuvissa pusseissa on myös jotain elävää - mutta mitä? Mitä ihmettä nämä ameebamaiset olennot ovat? No, sieltähän paljastuu Vilivili (Eero Vesterinen) sekä Esmeralda (Mikko Makkonen). Hillon ja yleisön avustuksella oikeat nimetkin heille löytyvät, ja jopa vaatteet! Vaateruljanssi on viihdyttävää (lapsia naurattavat rintsikat päässä).
Koko juttu leikittelee iloisesti sukupuolistereotypioilla. Ei siinä ole mitään outoa jos parrakas ja pitkä tyyppi kieputtaa ympäriinsä pinkissä mekossa. Ei ainakaan pitäisi olla. Tai että Urhoa heitellään pitkin ja poikin, vaikka tämä onkin voimamies. Innokas yleisö antaa auliisti kommentteja ja apuaan Hillolle, ettei tämän tarvitse olla niin hämmentynyt! Esitys on ihanan pullollaan pientä hupsuttelua ja iloittelua, niin liikkeillä, vaatteilla kuin perinteisillä konventioillakin. Aivastusten voimalla voi sinkoutua pitkin lavaa ja sateenvarjoilla voi lentää! Kaikki voi mennä hyrskyn myrskyn.
Monilahjakas Simo Heiskanen on sekä koreografian että musiikin takana, ja herra Hillona kaiken keskipiste. Ihana hahmo tämä Hillo. Mutta silti mun sydän sykkii eniten herkälle Esmeraldalle, erityisesti tämän trikkaus/akrobatia/breakdance kuvion jälkeen. Huh! Varsinkaan Hillon pumppaamien isojen rintojen kanssa ei ole helpointa hommaa.
Esitys on tanssia, mutta myös klovneriaa ja akrobatiaa sisältävä hupailu. Jotenkin tulee mieleen slapstick-leffat, mutta mustavalkoinen maailma on nyt saanut technicolour-värit. Välillä tuntui ettei tässä ole päätä eikä häntää! Hetkessä herra Hillo puhkeaa laulamaan, tanssii kukan kanssa ja pumppaa ilmaa muihin tyyppeihin. Ja juuri kun luulen ettei tästä absurdimmaksi meno enää voi muuttua, niin se tekee juurikin niin. Värikyllästetyssä maailmassa liikkuvat hahmot taipuvat outoihin asentoihin ja hersyttävät naurua niin vanhemmista kuin nuoremmistakin katsojista.
Kun Esmeralda saa matkalaukusta löytyvästä jättikankaasta jättihameen ja keikkuu yläilmoissa diskobiitin soidessa, niin näen sieluni silmin tämän sakin Pride-kulkueella kuorma-auton lavalla heilumassa. Tästä ei ehkä esitys voi enää värikkäämmäksi mennä! Piknikkivermeet on muutenkin porukalla kunnossa jo puistoretkelle kulkueen jälkeen. Ja sitten on vielä ihana gerberameri!
Äänisuunnittelu ja musiikki ilahduttavat minua myös kovasti. Vinkeitä äänitehosteita. Ja varmaan tuli jo mainittuakin ihanat värikkäät vaatteet! Karoliina Koiso-Kanttila vastaa kaikesta visualisoinnista.
Aivan älyttömän hienoa ja värikästä katseltavaa. Tylsää hetkeä ei olekaan koko vajaan tunnin aikana. Kiitos loistavasta viihdytyksestä herra Hillo ja kumppanit, jäin kaipaamaan teitä.
Kuvien copyright Ilpo Vainionpää
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti