Musiikkia (Leningradin filharmoonikkojen levytys vuodelta 1988) on kuunneltu jo pieni ikuisuus (varmaan 10-15 minuuttia) eikä lavalla ole vielä tapahtunut mitään. Pikkuhiljaa kuitenkin usvasta lipuu esiin kolme hahmoa. Ja sitten alkaa tapahtua. Välillä hitaammin, välillä nopeammalla tempolla. Nykiviä liikkeitä, grosteskeja hahmoja pastellisävyissä. Päätä pitkin valuu jotain tahmeaa, sävy sävyyn esiintyjien pastellivaatteiden kanssa. Välillä vilautellaan pyllyjä tai tissejä, ja meno jatkuu. Kaikenlaista rekvisiittaakin hinataan esiin, pienestä pallogrillistä täynnä vaahtokarkkeja aina pastellisävyisiin rotanloukkuihin. Ja muovivannallinen jääpaloja!
Välillä tanssijoiden liikkeistä tulee mieleen lintujen koikkelehtimien, tai jotkut pienet eläimet. Hiukset kasvojen edessä verhona. Tanssijat (Kati Korosuo, Katja Sallinen ja Vera Tegelmann) ovat kyllä taitavia. Kukakohan neideistä oli se näyttelijä Rosamund Piken näköinen (se neiti vihreä)?
Esitys saa kokonaan uuden ulottuvuuden kun tanssijat alkavatkin "laulaa" mikrofoneihin... Osa oikeasti laulaa, osa puhuu. Aivan absurdeja tarinoita, englanniksi. Pinkki leidi höpisee Peteristä, vihreä Nietzschestä ja keltainen säveltämisestä ja oluen juonnista.
Eturivin penkit on verhottu muovilla ja katsojilla on kertakäyttöiset sadetakit. Hieman ehkä hätävarjelun liioittelua, mutta kyllä sitä kaikenlainen tavara saattaa roiskua. Neiti keltainen suihkuttaa ainakin spraytölkistä serpentiiniä eturiviin. Pirkan Pojat on varannut pienen yllätyksenkin kesken kaiken, joka ällistyttää koko katsomon. Se miten se liittyy tähän sinfoniaan jää avoimeksi.
Mutta toisaalta, en minä muutenkaan mitään ymmärrä. Joku nykytanssispesialisti saisi pitää mulle jonkun oppitunnin aiheesta, kun tuntuu että joka esityksen jälkeen olen ihan haavi auki. Vaikka tykkäänkin, niin en ymmärrä. Ehkei se ymmärtäminen ole niin tärkeää sitten. Mutta jotenkin olisi kiva tavoittaa edes rippunen siitä mitä taiteilija haluaa sanoa teoksellaan!
Pidin minä tästä, kovastikin, mutta aika hämmentynyt olo lopuksi jäi. Hirvittävän hauska oli hetkittäin, ja tuntui että esiintyjilläkin oli hauskaa häröillessään kaikkea sekavaa.
Tätä esitettiin Zodiakissa 2013, ja nyt sitten Teatterikesässä 2 kertaa. Hällä-näyttämö on musta tosi kodikas ja pienehkä esiintymispaikka.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Timo Wright
Mä en tykänny. Yhtään. Mut eikai kaikkien kaikesta tarvikkaan tykätä :-)
VastaaPoista