lauantai 24. lokakuuta 2026

Poika ullakolla, poika kellarissa / Tamperen työväen teatteri 22.10.2026

Tampereen työväen teatterin ja Teatteri Siperian yhteistuotantouutuus Poika ullakolla, poika kellarissa on ihana vanhan ajan satunäytelmä. Tälläisiä maailma tarvitsee. Luin näytelmän pohjana olevan Salla Simukan kirjoittaman ja JP Ahosen kuvittaman kirjan tuoreeltaan kevätkesällä 2024, ja se oli juurikin sopiva maagisia elementtejä sisältävä kertomus, joka sopii hyvin myös aikuiselle. Parhaissa lasten- ja nuortenkirjoissa on taso sekä nuoremmille lukijoille että aikuisille, ja molempia tulee luettua aika lailla.

Ohjaus, dramatisointi ja videosuunnittelu on Miko Jaakkolan käsialaa. Intiimi kellarinäyttämö sopii hyvin tämmöiselle pienimuotoiselle näytelmälle. Kaikki on lähellä. Jaakkola ohjaa pientä porukkaa lempeän määrätietoisesti - kaikesta huokuu sadun taikapöly, ja uskollisuus alkuteokseen.  

Tarinassa isossa roolissa on vanha talo, jossa asustaa kaksi poikaa. Koulukiusattu 10-vuotias Alexis (Tuukka Huttunen) muuttaa perheineen taloon ja saa ullakolta oman huoneen. Salaperäisten ja yhä oudommiksi muuttuvien unien siivittämänä hän eräänä yönä keksii reitin toiseen maailmaan. Siellä, samassa talossa, asuu 10-vuotias Max (Tuukka Huttunen), jolla on kellarissa oma huone. Pojat ovat kumpikin yksinäisiä ja kiusattuja, joten on aivan mahtavaa että he löytävät toisensa. Katsoja toki voi pohtia onko Max vain mielikuvitusystävä tai unissa esiintyvä hahmo.  

Pojat alkavat tutkimaan outoa tilannetta, ja talon sekä koko maailman salat alkavat selviämään. Kaikki juontaa juurensa kuninkaallisiin ja tähtiin ja ... enpäs kerrokaan enempää. Poikien maailmat alkavat pikkuhiljaa tihkua toisiinsa. Mahtaako tulla maailmanloppu? Mutta kuten kaikissa hyvissä saduissa, tälläkin on onnellinen loppu. 

 

Kummallakin pojalla on äiti; isiä ei lavalla nähdä. Äidit toimivat osittain myös kertojina. Alexin energinen äiti (Marika Heiskanen) haaveilee leipomon perustamisesta ja rakastaa poikaansa mutta vähättelee tämän unia. Isä toimii kiireisenä unienkeruutehtävissä ja työt vievät häntä reissuille. 

Maxin maailmassa moni asia on toisin. Maxin kasvitieteilijä-äiti (Eriikka Väliahde) pursuaa vauhtia, mutta on kyllä aika helposti sumutettavissa. Kun Alexis jää jumiin Maxin maailmaan niin eipä äiti huomaa mitään outoa "pojassaan", kun tämä viettää päivän kipeänä sängyssä.

Salaperäisen kertomuksen sisällä on muikea arvoitus, joka pitää ratkaista. Kun kaksi äksää risteää ja viisari äksään kiipeää... Onneksi pojilla on harrastuksia, jotka auttavat arvoituksen ratkaisussa. Siinä missä Alexis soittaa tuuliviulua ja jongleeraa, niin Max kerää kiviä ja katselee tähtiä kaukoputkellaan.

Viides oleellinen hahmo on Kristiina Hakovirran esittämä Lux, joka kertoo tarinaa, laulaa ja antaa vihjeitä arvoituksiin. Ja sitten on vielä Rex. Aika monta äksää eikös? 

 

TJ Mäkisen valosuunnittelulla on tärkeä ja iso osa siinä miten lavalle rakennetut kaksi maailmaa pidetään erillään. Ja tuodaan yhteen. Marjaana Mutasen lavastus on hienosti toteutettu verhon avulla ja Jaakkolan videoprojisoinnit tekevät osansa lavastuksesta. Ja mikä maaginen tähtitaivas! Maxin koti on rönsyilevämpi sinerkasveineen kuin Alexiksen arkisempi. Mutasen käsialaa on myös pukusuunnittelu. Satumaista on Luxin valaistu haltiatarmainen valkoinen puku. Muuten vaatteet ovat aika arkisia. Magia tulee muualta. Kalle Nytorpin äänimaisema ja musiikki tukee hienoa visuaalisuutta ja näyttämöllä koettua yliluonnollisuutta.

Olen todennut tämän useasti ennenkin, mutta Tuukka Huttunen on varmasti maailman paras ihminen esittämään lapsia ja nuoria. En ymmärrä miten hän sen tekee. No taitavalla näyttelemisellä toki, koska mies vaan muuntautuu tässäkin taikurillisesti ei vain yhden, vaan kahden kymmenvuotiaan nahkoihin. Ja varsin pienillä jutuilla hän siirtyy lennossa Maxista Alexikseksi, käytännössä oranssi pipo on ainoa rekvisiitta. Bravo Tuukka! Toki muutkin näyttelijät ovat mainioita, mutta kyllähän Tuukan kaksoisrooli on se juttu.

 

Puolitoista tuntia on passeli pituus näytelmälle ja kuuden vuoden ikäsuosituskin varmaan aika sopiva. On tässä kuitenkin aika jänniäkin juttuja. On myös kivaa ettei kaikkea selitetä auki ja väännetä rautalangasta, vaan nuoremmat (ja jotkut meistä vanhemmistakin) katsojat saavat myös itse hoksata asioita ja yhdistellä äksiä...

Poika ullakolla, poika kellarissa on tarina rajat rikkovasta ystävyydestä ja rohkeudesta kohdata uutta ja ihmeellistäkin. Kun unet siivilöityvät osaksi toista maailmaa, joskus kannattaa vain heittäyttyä mukaan seikkailuun. 

 

Esityskuvien copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti