Tero Saarinen Companyn ja Tampereen työväen teatterin edellinen yhteistyö Hamlet syksyllä 2020 oli huikea spektaakkeli, joten odotukset olivat korkealla uuden Shakespeare-teoksen tiimoilta. Macbethin ensi-ilta Tanssin talossa oli keväällä ja nyt sitten Tampereella kourallinen näytöksiä. Ja kyllä, tämäkin rokkaa, mutta hieman eri tavalla. Siinä missä Hamlet oli rock-musikaali tanssillisilla elementeillä, on Otso Kauton ohjaama Macbeth tanssiteos teatteritwistillä. Ihan sairaan hieno teos kaikin puolin kyllä!
Suomentaja Michael Baran on lähtenyt työstämään tekstiä niukkuus edellä eli miten saada Macbeth tulkittua niin vähillä sanoilla kuin mahdollista. Kyllä se onnistuu hyvin, mutta toisaalta olen nähnyt näytelmän kymmeniä kertoja lavalla ja lukenut useaan kertaan eli se on varsin tuttu. Mietin siis miten paljon teosta tuntematta saa tästä irti. Toisaalta, silloin voi katsoa vain taitavaa tanssia, iloita upeasta valosuunnittelusta ja puvustuksesta eli unohtaa taustalla kulkevan tarinan. Tekstissä ei ole kauheasti runollisuutta, ainoastaan kaikuja Shakespearen tekstistä. Pelkistys on päivän, tai ainakin tämän esityksen, sana. Ja toimii tälläisenään hyvin.
Teoksessa on kolme näyttelijää ja neljä tanssijaa. Tai no, yksi heistä eli Emil Dahl on jonglööri. Toisaalta, kaikki ovat huikean taitavia kehonsa hallinnassa ja kaikki liikkeet ovat osa tanssia. Tampereen ensi-illassa esiintyivät Auvo Vihro, Suvi-Sini Peltola ja Misa Lommi sekä tanssijoina David Scarantino, Emmi Pennanen ja Mikko Lampinen. Näyttelijäkolmikko vaihtui puolivälissä esityskautta. Puheroolit olivat enimmäkseen näyttelijöillä, mutta heiltä sujuivat myös tanssilliset osuudetkin saumattoman hienosti. Repliikeissä oli paljon toisteisuutta, kiinnostava tehokeino. Kun sanoja on vähän ja nekin toistetaan. Toisteisuus toistuu myös liikkeissä.
Valaistus on Mikki Kuntun käsialaa ja se toimii tärkeänä elementtinä koko teoksen ajan. Valot luovat tiloja ja tunnelmia, liki käsinkosketeltavia elementtejä. Mielettömän hienoa katsottavaa. Hienoja geometrisiä muotoja. Välillä stroboja ja välillä jotain muuta.
Samu-Jussi Kosken puvustus tuo mieleen samurait ja itämaiset vaikutteet, mutta toisaalta myös perinteiset haarniskat ja miekkailuasut toppauksinneen. Jokaisella esiintyjällä on omanlaisensa puku, mutta niissä on sama henki. Yllättäen ne ovatkin käänteiset, eli sisäpuoli on musta. Näin saadaan kahdenlaista tunnelmaa samoilla vaatteilla. On tässä sitten hieman muunkinlaisia vaatteita, aika erikoisia, ja äänekkäitäkin.
Värimaailma on pelkistetyn tyylikäs koko teoksessa muutenkin. Mustavalkoista, johon punaiset valot tuovat dramaattisen vaikutelman. Esitys on monella tapaa hypnoottinen, välillä verkkainenkin.
Marko Nybergin musiikki on välillä painostavaa, ja hetkittäin soi niin matalilla taajuuksilla että se tuntuu rintalastassa. Välillä musiikki muuttuu teknobiitiksi, välillä elektronista ambientia, tai diskoksi - ja kaiken aikaa se tukee tanssijoiden liikkeitä hienosti. Rytmiä löytyy.
En olisi ikinä ajatellut että Macbethin voi tiivistää puoleentoista tuntiin, mutta hyvin onnistuu. Väliaika olisi turhaan katkaissut tunnelman. Ja tunnelma, se oli ihan henkeäsalpaavan hieno. Taistelukoreografiat on enemmän viitteellisiä kuin verisiä. Tykkään kovasti myös siitä että roolitus on hyvin joustava. Jokainen voi esittää Macbethiä tai rouvaansa, sillä onhan meissä kaikissa ripaus kumpaakin. Kertojan näkökulma myös muuttuu.
Valkeat muovirinkulat toimivat kruunun symbolina ja monena muuna. Ja miten huikaisevalla taituruudella Emil Dahl niitä käsittelee! Taitava jongleeraus on kyllä sykähdyttävää katsottavaa. Se ei kuitenkaan ole mitään irrallista vaan nivoutuu hienosti tanssiin ja tarinaan. Välillä tanssi muistuttaa sirkusesitystä muutenkin, ihmispyramidit ovat oivaltavia. Sormien liikkeet tuovat mieleen pienet hämähäkit tai ravut hiekalla.
Tyylilajitkin vaihtelevat, vaikka tämä toki ennenkaikkea on nykytanssiteos. Mutta esimerkiksi kun seurue kuulee Duncanin kuolemasta tulee mieleeni lastennäytelmä. Rivitanssimainen teputtelu on myös aika hulvatonta. Ja välillä on aika diskotanssimuuvit. Mukana on muutenkin huumoria, hyvin pieninä ripauksina. Ladyn kommentti miehelleen illallispöydässä: "näytät joltain jakkaralta". Mutta ainahan Shakespearen näytelmissä, niissä tragedioissakin, on mukana huumorielementtejä. Dramatiikkaa tästä ei kyllä puutu!
Kun Lady Macbeth toteaa: "Muutama pisara vettä pesee syyllisyytemme puhtaaksi - niin helppoa se on" - ah kuinka väärässä hän onkaan. Syyllisyys koituu hänen kohtalokseen. Taustalla kuuluva koputus vie ajatukset portinvartijakohtaukseen, joka on tästä karsittu kokonaan. Mutta se on siellä, taustalla kuitenkin. Banquon haamun kohtaamisesta on otettu kyllä kaikki irti, mainiota! Ja onhan esityksessä hieno muotinäytöskohtauskin. Suosikkini eli Macbethin Tomorrow-monologi kuullaan tuplana, limittäin menevänä.
Hyvin kaunis ja vaikuttava, ja toki erilainen Macbeth. Arvostan suuresti tätä lähestymistapaa ja toteutusta. Macbeth on melko tummasävyinen teos joka taipuu erilaisiin tulkintoihin ja tämä on yksi hienoimpia näkemistäni. Iso kiitos Otso Kautto ja Tero Saarinen sekä muu taiteellinen tiimi!
Esityskuvien copyright Mikki Kunttu
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti