Savu-Uhri / Tukkateatteri, Amurin museokortteli 24.7.2024

Tampereella toimiva Amurin museokortteli ei ole ainoastaan uniikki ja upea vanhaa työväen asumista esittelevä elämys, mutta tänä kesänä myös kesäteatterin näyttämö. Áivan mainiota että Tukkateatteri on päässyt museokorttelin sisäpihalle esiintymään. Maria Jotunin komedia Savu-uhri sopii paikkaan paremmin kuin hyvin. Museorakennukset toimivat oivallisena kulissina Katri Hätin ohjaamalle esitykselle, joka on alunperin julkaistu jo 1915. Mutta koska rakkaus moninaisine kiemuroineen ei katso aikaa eikä paikkaa, on Savu-uhri erittäin ajankohtainen tänäkin päivänä.

Hersyvän hauskassa näytelmässä seurataan pienen kyläyhteisön (lemmen)tapahtumia, jotka alkavat vyörymään, kun 10 vuotta aiemmin maailmalle lähtenyt kyypparina toiminut Aappo (Vili Manninen) palaa paikalle, kaupunkilaismorsiamen kanssa. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää sillä tämä Hilda Mustikkamaa (Sonja Jauhiainen) ei olekaan niin hieno ja varakas mitä Aappo on luullut. Kotona on odottanut suustaan noheva leipurimestari-veli Kalle (Jarkko Rautava) sekä viinaanmenevä isä (Samu Palo) ja hysteerisuuteen ja draamallisuuteen taipuva äiti (Katja Ikonen). Aappostakin on tullut hieno keikari, vai onko? Kotiin jäi aikanaan myös nuoruudenrakkaus Anna-piika (Emmi Asikainen) ja saattaapa eräitä janottaa hieman vanha suola. 

Vaikka on Annallekin ottajia, erityisesti eräs naapurinpoika Jeremias (Julius Yrjänä). Vaan on Juliuskin kahden tulen välissä sillä heidän naapurinsa, topakka leskirouva Kattaiska (Jaana Myyry) on iskenyt tähän silmänsä. Suhdesoppaa on siis enemmän kuin monessa keskivertokesäteatteriesityksessä yhteensä. Ihme ja kumma, paletti pysyy kasassa, vaikka tässä ei vielä kaikki koukerot olleetkaan!

Leipomon omistaja Riikka (Anne Rissanen) ja pelimanni-Isaksson (Sami Lakso) virittelevät vispilänkauppaa ja myös Jeremiaan isä Jahvetti (Jaakko Mela) meinaa kanssa päästä avioliiton satamaan jossain vaiheessa. Mutta kenen kanssa? Monenlaista kiemuraa koetaan, aika yllättäviäkin käänteitä, ennenkuin voidaan todeta että loppu hyvin, kaikki hyvin. Jotuni on selkeästi Shakespearen komediansa lukenut, monessakin kohdassa huomasin asiaa pohtivani. Erityisesti Jahvetin ja Kattaiskan naljailu ja kipakka sanailu toi mieleen useammankin Shakespearen luoman pariskunnan suunpieksännän... Benedick ja Beatrice vaikkapa?

Kuten harrastajateattereissa aina, esiintyjäkunta oli monimuotoista. Toisilta artikulaatio ja ylipäätään näytteleminen sujui liki ammattilaistasoisesti, mutta kaikki olivat innolla mukana, mikä on toki aina se paras juttu. Mutta pääsääntöisesti mainiosti tyypitelty ja hieman sopivasti ylinäyteltykin, suomifilmimäisessä hengessä. Erityisesti mieleeni jäivät hurmaavat Jaakko Melan Jahvetti ja Jaana Myyryn Kattaiska sanailuineen sekä Sami Lakson pilkettä silmäkulmassa oleva Isaksson. Pilkettä oli myös Jarkko Rautavan Kallen silmissä. Emmi Asikaisen piika oli myös tuuliviirimäisyydessäänkin hurmaava ja Sonja Jauhiaisen kaupunkilaispimusta kuoriutui myös aikamoinen niskojen nakkelija.

Lisää pisteitä ropisee elävästä musiikista (Sami Lakso haitari ja Julius Yrjänä klarinetti) ja ikivihreiden mainioista sovituksista ja uusista sanoistakin! Elävöitti menoa kivasti, ja mikä parasta, koko poppoo osallistui laulamiseen! Huippua!

Vaikka moninaiset lemmensuhteet ovatkin pääroolissa, niin Jotuni kyllä ehtii käsitellä muitakin teemoja. Naisen asema yhteiskunnassa ja avioliittomarkkinoilla, kun ei voi kosia haluamaansa, eikä voi tietää kenet joutuu ottamaan isän tai muun pakottamana. Mitä jos haluaisikin tehdä uraa ja unohtaa avioliiton? Luokka-asiat ovat myös hyvin esillä, sekä ylipäätään sivistys. "Elämä on petospeliä, teeskentelyä koko sivistys". Juuret ja kyläyhteisö, yhteisöllisyys... Vaikka Savu-uhrissa monet vaihtavat ihastustaan liki lennossa, niin eihän se todellisuudessa ihan noin sujuvasti mene. On helppoa, tai ainakin mahdollista, teeskennellä jotain ihan muuta, kuten Aapon ja Kallen äidistä ja Hildasta huomaamme. Ei se nätti ja ehjä puku tee sivistynyttä. Ja mikä ylipäätään on sivistys?

Ukkoskuurot ja sade hieman häiritsivät, mutta katsomossa oltiin melko hyvin vaihtelevaan säähän varauduttu. Ja me olimme sentään katon alla, toisin kuin näyttelijät. Ja koska näyttelijöillä ei ole mitään äänentoistoa, peittivät ohiajavat hälytysajoneuvot hetkeksi repliikit.

Hieman vanhahtava ja paikoitellen aika koukeroinen teksti on rönsyilevää ja kivankuuloista, mutta siihen täytyy kyllä keskittyä. Pisteet siitä ettei esitystä ole modernisoitu millään tavalla. Jarkko Rautavan autenttisen vanhahtava puvustus on kaunista katseltavaa (jos kohta läpinäkyvät sadeviitat eivät niin epookkia olekaan, silti varsin ymmärrettäviä keliolot huomioiden). Julia Tuomolan lavastuksen pääosan muodostavat idylliset museorakennukset. 

Jotunilla on paljon hyviä lausahduksia: "Hyvän muistaa aina, paha ei poistu mielestä koskaan" toteaa Kalle, ja varsin paikkansapitävää edelleenkin. Lopulta kaikki päättyy juhannuksen viettoon ja Aappo toteaa naima-asioista että "Luojahan näistä päättää eikä ihminen". Jumala on aikalailla muutenkin näytelmän ihmisten mielissä...

Niin ja ken kaipaa kesäteatterielämykseltään sitä perinteistä kännikohtausta, niin sekin tarjoillaan!

Savu-uhri on vallan kelpo näytelmä ja viime vuosikymmeninä ilmeisen harvaan esitetty. Onhan se kevyehkö ja siten sopii kyllä kesäteatterien ohjelmistoon mainiosti, mutta kuten Jotunin muutkin näytelmät niin on siinä muitakin tasoja. Ehkä Miehen kylkiluun, Tohvelisankarin rouvan ja Kultaisen vasikan sijaan/jälkeen teatteritalot voisivat tarttua myös Savu-uhriin? 

Kiitos Tukkateatterille taas yhdestä mukavasta teatteri-illasta! Väliaikakahvituksen hoitaa ihana kahvila Amurin Helmi, jota voi suositella lämpimästi myös leipä/pullaostoksille!

Kuvien copyright Kaisa Vuorinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.