Avaruus - self-made space & Sielunvaellusvuodet / KokoTeatteri 10.5.2024

No nyt oli kyllä tosi kiinnostava tuplaesityksen ilta! Kaksi erilaista tanssiteosta, tai oikeastaan poikkitaiteellista juttua. Pitkästä aikaa vierailulla KokoTeatterilla Hakaniemessä ja sain kyllä ihanan taide-elämyksen, tuplana. 

Illan ensimmäinen esitys Avaruus - self-made space oli Reetta-Kaisa Ilesin, Mika Juuselan ja Harry Bergmanin taiteellisen trion käsialaa, ja lavalla nähtiin heistä Iles & Juusela. Valoista, äänistä ja teknisestä toteutuksesta vastaa Janne Teivainen, Ville Rauhala ja Timo Saari. Tämä oli hypnoottinen esitys. Nainen aamutakissa, jotenkin tuli mieleen joku vanha amerikkalainen elokuva kotirouvan maailmasta. Absurdeja välähdyksiä arjesta johon yllättäen sotkeutuukin astronautti. Please don't smoke in the vacuum kuuluu, ja monenlaisia muitakin ohjeita. 

Äänisuunnittelu on vaikuttavaa. Korina, humina, lorina, vihellyksiä - kuin olisimme avaruudessa (vaikka aikuisten oikeasti siellä on äänetöntä) tai jopa meren alla. Musiikissa kaikuvat muinaiset huminat ja ajan kulku, jopa afrikkalaiset rytmit. Liike on verkkaista, robottimaista, ja puhelimenkaan luurissa ei ole ketään. Ei se auta kuin vetää lampunvarjostin päähän ja luopua aamutakista.

Valkoisiin puettu nainen hakee yhteyttä, turhaan. Onko nainen androidi? Viimeinen ihminen elossa? Monenlaisia mielleyhtymiä kimpoilee päässäni kun vajoan hitaasti transsinkaltaiseen tilaan. Esityksellä on vahva hypnotisoiva voima. Se on myös hauska, esimerkiksi kun nainen päässään lampunvarjostin kommunikoi astronautin kanssa. Kaksi pönttöpäätä kohtaavat. Esityksessä on pitkiä puhumattomia jaksoja ja sitten taas informaatiotulvaa. Miten kiinnostava kontrasti. Onko avaruus jokaisen oma henkilökohtainen tila vai yhteinen jaettu kokonaisuus? 

Reetta-Kaisa Iles on ilmeikäs ja varmaliikkeinen esiintyjä ja Mika Juuselan astronautti taas kulmikas ja hellyyttävä. Kömpelö paritanssi on sittenkin aika sujuvaa nostoineen kaikkineen. Mukana oli slapstick-henkistä iloittelua. Esityksestä jäi kyllä hykerryttävän kiva olo. Vajaassa tunnissa ehdittiin kokea monenlaista.

Pienen väliajan jälkeen oli toisen esityksen vuoro. Sielunvaellusvuodet oli hyvin erilainen, mutta silti hienosti täydentävä esitys. Teho Majamäki toimii kokoavana voimana, soittaen hyvinkin erilaisia instrumenttejä pitkin poikin esiintymisaluetta. Liisa Kyrönsepän valosuunnittelu on tosi mainioita, pikkuhiljaa paljastaen uusia soitinryppäitä jossain, ja sinnehän se Teho liitelee. Aivan älyttömän hienoa ja monipuolista soittoa. Erityisesti vaikutuin lintupillien äänistä sekä steel pan -soitoista. Mikä multi-instrumentalisti Majamäki onkaan, jos kohta ei se mikään yllätys ollut. Hän on kuin esityksen taikuri, maagikko, joka lumoaa tanssijan (ja yleisön) värikkäillä soinnuillaan.

Musiikki on siis monimuotoista ja varsin sykkivää, itämaisista meditaatio- ja tanssikuvioista linnunlauluun ja röhköpossuun. Äänen ja liikkeen liitto on niin upeasti limittynyt että moista ei usein näe. Enemmän ehkä näyttelijänä tunnettu Elsa Saisio onnistuu tekemään todella vaikuttavan tanssiroolin. Ari Numminen toimii koreografina sekä myös tanssijana. Tämän mystinen valkoisessa smokissa lipuva hahmo on ikiaikainen, houkutteleva, häilyvä. Ja silti todella läsnä, aina kun hän näyttämölle ilmaantuu. Tulee mieleen hovimestari, sellainen asioiden mahdollistaja.

Kahden hyvin erilaisen tanssijan välillä on villi kontrasti. Pieni ja siro Saisio kohtaa ison Nummisen hahmon. Erityisesti katseeni kiinnittyi Saision käsien pieniin liikkeisiin. Ne olivat kuin sirot linnut ja jotenkin ne kommunikoivat hienosti Majamäen lintusoiton kanssa. Välillä dervissimäisen nopeasti kieppuva Saisio tanssii riivattuna, mutta seestyy sitten taas. Elää monta elämää, kai hänen sielunsa sitten kulkee ajan ja avaruuden halki, Nummisen henkioppaan johdattamana.

Sielunvaellusvuodet on hurjan upea vuoropuhelu tanssin ja musiikin välillä. Liike ja ääni, siinä kaikki. Ella Kauppisen puvut ovat piste iin päälle. Saision musta housupuku sifonkimaisine yläosineen sopi kantajalleen erinomaisesti.

Molemmat teokset olivat upeita, ja en pysty valitsemaan kummasta pidin enemmän. Onneksi ei tarvitsekaan. Toivon että teospari nähtäisiin vielä joskus jossain uudelleen. Sielun syövereihin uivaa tanssitaidetta.

Kuvien copyright Mikko Mäntyniemi.
Näin esitykset ilmaisella pressilipulla.