Tiikeriooppera / Tampereen työväen teatteri 3.4.2024

Minut houkutteli Tiikerioopperan pariin montakin seikkaa. Ensinnäkin teatterialan opiskelijoiden esitykset ovat oivallinen paikka bongata uusia näyttelijöitä uransa alkuvaiheissa. Toiseekseen aihe kiinnosti paljon eli millaista oli, käsikirjoittaja Sara Koirasen ja ohjaaja Bálint Barcsain mukaan, teatterialan opiskelu vuonna 1968. Kotimainen musiikkiteatteri kiinnostaa myös, kuten myös taistolaisuus. Siis pelkkää plussaa!

Ja esityshän tarjoili juuri mitä lupasi. Tosi kiinnostavan aikaikkunan poliittisesti tulenarkaan maailmanaikaan, jossa opiskelu oli paljon muutakin kuin opintoja. Kenen joukoissa todellakin seisot! Kiinnostava tarina jossa tavallisten opiskelijoiden arki, ihmissuhdekoukerot ja ne opinnotkin kietoutuvat yhteen. Ja kaiken taustalla jyllää vasemmisto/oikeisto -akseli. Jos isä on pankinjohtaja, tulet itse maalta tai olet poliittisesti aktiivinen, kaikella on merkitystä. 

Välillä siirtymiset ja lavasteiden siirtely sekä rytmitykset ovat hieman kömpelöä mutta pääsääntöisesti esitys rullaa hyvin. Musiikkinumerot ovat mainioita ja juuri tähän sävellettyjä. Toki ne kuulostavat hyvin autenttisilta eli säveltäjä Vertti Korkki on kuunnellut sekä Agit Propinsa että Ultra Bransa. Samoilla lähteillä ammennetaan ja se sopii hyvin. Korkin käsialaa on myös äänisuunnittelu. Myös Sara Koirasen laululyriikat toimivat hyvin ja kuljettavat tarinaa eteenpäin. Biisit ovat kantaa-ottavia, hauskojakin. Tosi oivallisia pastisseja.

Kaikki kuusi näyttelijää ovat kyllä tosi hyviä! Sekä soittajina että laulajina, mutta ennenkaikkea rooleihin eläytymisessä. Ilona Karppelin, Vincent Kinnunen ja Saara Mänttäri opiskelevat NÄTY:llä ja Sonja Arffman, Heidi Finnberg ja Väinö Lehtinen TeaK:issa. Jään innolla seuraamaan heidän urakehitystään, niin kiinnostavia tulkintoja he esittivät. 

Tarinassa seurataan itäisestä Suomesta Helsinkiin opiskelemaan muuttavaa Siskoa (loistava Ilona Karppelin) joka on ehkä hieman naiivi, mutta oppii pian mikä on homman juju. Päivät opiskellaan ja vaikutetaan poliittisesti, ja illat ryypätään. Jaffaa voi juoda jos ei alkoholi maistu, mutta kokis on kyllä imperilistien juoma. Kotiinkaan ei ehdi oikein käymään kun elämä vie mukanaan, myös iltariennoista löytyvä Sibiksessä opiskeleva Veli. On aika surkuhupaisaa että esitysten roolitukset menevät poliittisten mielipiteiden mukaan, ei suinkaan näyttelijätaitojen. 

Opintojen kuvaaminen fyysisine harjoitteineen tuo mieleen paljon myöhemmän Turkan ajan. Herää myös kysymys koulutetaanko sitä näyttelijöitä - vai luokkataistelijoita? Tehdäänkö teatteria vai luokkasotaa? Tämän päivän perspektiivistä tuntuu kaukaiselta että tommosta se oli, mutta niin se vaan vissiin oli. Sisko kyseenalaistaa systeemin, mutta sillä on seurauksensa. Niin ja tiesittehän että lesbot eivät kuulu sosialismiin!

Asta Paretskoin lavastus on helposti siirreltävää ja Työviksen Kellariteatteri muuntuu näpsäkästi niin baariksi kuin opiskelija-asunnoksi. Paretskoi on suunnitellut myös ihanasti ajankuvaa tihkuvan puvustuksen! Elli Kujansuu on suunnitellut toimivan valaistuksen jonka värimaailma heijastelee hienosti ajankuvaa. Osansa visuaalista maailmaa on vielä Ágnes Snekszerin animaatioilla.

Minusta Tiikeriooppera ei tuomitse ketään, tai edes asetu kenenkään puolelle. Se näyttää meille ajankuvaa, ja katsoja saa tehdä omat johtopäätöksensä. On myös tosi kiinnostavaa että Unkarista tulevan ohjaajan Barcsain näkemys kommunismista on hyvin erilainen kuin suomalaisten. Tänä päivänä teatterimaailmassa keskustellaan paljon siitä kuka saa esittää ja ketä, sekä kulttuurisesta omimisesta ylipäätään. Mikään ei siis ole muuttunut, ja silti kaikki. Asioita on aina kyseenalaistettu, ja hyvä niin. 

Esityskuvien copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.