Viime vuonna luin erinomaiset Leena Paasion nuortenkirjat Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksan. Niinpä iloni oli suuri, kun huomasin että tamperelainen lasten- ja nuortenteatteri Ahaa Teatteri tuo ne lavalle, yhdistettynä yhdeksi Pinnan alla -näytelmäksi. Onnistuin sovittamaan kahdesta Tampereella nähdystä esityksestä jälkimmäisen kalenteriini, ja sitten esitys lähti kiertämään Suomea koululaisvierailuille. Sen verran kiva esitys olikin, että taatusti kannatti nähdä.
Elina Izarra on sekä dramatisoinut kirjat että ohjannut esityksen. Lopputuloksena on tosi tiivis ja toimiva esitys. Hieman on asioita lyhennelty ja oikaistu sekä muuteltukin, mutta lopputulos on kuitenkin erinomainen. Toki kun kaksi kirjaa, vaikkakaan ei kauhean paksuja olekaan, typistetään noin 75 minuuttiin, on karsintaa suoritettava. Kaikki oleellinen on silti mukana: päähenkilöiden keskinäiset kemiat ja kahinat, Itämeren saastuminen ja luonnonsuojelu, kilpapurjehdus, suhteet vanhempiin, kadonneen äidin mysteeri... Aika paljon asioita, mutta kaikki kyllä toimii hyvin yhteen.
Yksi nautinnollisimpia asioita kirjoissa oli aidontuntuiset päähenkilöt. Tässä asiassa näytelmäkin onnistuu erinomaisesti. Meillä on Eetu (Teemu Mäkinen) lupaava kilpapurjehdusta harrastava lukiolainen, jonka biologiäiti on kadonnut uintireissulla. Tämä stressaa koko perhettä, johon kuuluu poissaoleva isä (Oskar Hartman) ja aivan hurmaava pikkusisko Isla (Roosa Lehtinen). Eetun paras kaveri Salla (Roosa Lehtinen) purjehtii myös, kuten tekee pahin kilpakumppani Rasmus (Oskar Hartman). Tämä taas on varakkaasta perheestä, johon kuuluu ärsyttävä ja vaativa äiti (Reetta Hyreen) sekä kuolemaa tekevä mummi (Roosa Lehtinen). Perhe omistaa venemaaleja valmistavan yrityksen ja jotain hämäräbisneksiä siihen liittyy.
Nuoret saavat kouluprojektiksi tehdä jotain Itämereen liittyvää ja ympäristöystävälliset venemaalit ajautuvat varsin luontevasti aiheeksi. Vyyhdin purkamiseen tarvitaankin sitten aivosoluja, veneilytaitoja ja vähän muutakin. Yksi herkullinen hahmo on myös hyvä kaveri Hene (Reetta Hyreen).
Näytelmä on hauska, kantaaottava, koskettava ja mielestäni mainiosti näiden nuorten elämää kuvaava. Puhekieli on luontevaa. Näytelmässä on luonnonsuojeluteeman lisäksi paljon muutakin. Esimerkiksi taloudellinen tilanne; Rasmus tulee varakkaasta perheestä ja vähävaraisempi Eetu joutuu lopettamaan kilpapurjehduksenkin kun perhe joutuu tulemaan toimeen ainoastaan isän palkalla. Aika paljon käsitellään myös menestymisen kriteereitä, Rasmuksen äiti toitottaa kokoajan voiton tärkeyttä. Tämäkin luo kitkaa hahmojen välille. Kuolema, itsemurha, ystävyys... paljon kaikenlaista.
Näyttelijänelikko on erinomainen ja vaihtaa kyllä sujuvasti roolista toiseen salamannopeastikin. Asusteet ja vaatteet tekevät roolin, ja ennenkaikkea se taitava näytteleminen. Dramatisointi on onnistunut sikälikin hyvin, että neljällä näyttelijällä onnistutaan mainiosti. Eetun unenomaiset kohtaamiset äitinsä kanssa on toteutettu kivasti. Isla on ihan mainion pirtsakka hahmo!
Alisha Davidowin lavastus on kauhean kätevä eli purjeita ja puulaatikoita. Niistä saa hienosti tehtyä kaiken tarpeellisen ja projisoinnit hoitavat loput. Riku-Pekka Kellokosken äänisuunnittelu tuo Itämeren konkreettisesti lähelle. Ja kala-aiheiset biisit ovat ihan helmiä! Jenni Räsäsen puvustus on mietitty hienosti roolihahmojen mukaan. Antti Kaupin valot viimeistelevät yksinkertaisen ja tehokkaan näyttämökuvan.
Pinnan alla toimii oikein mainiosti kirjoja lukemattomillekin, veikkaisin. Esityksestä jää lämmin olo, vaikka aiheet ovatkin aika vakavia. Ilokseen tätä katselee vähän aikuisempikin. Ja kuin huomaamatta saa annoksen Itämeritietoutta. Vahva esitys siis.
Valokuvien copyright Jari Kivelä.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti