Haa, aivan mainiota että Mike Bartlettin näytelmiä saadaan vihdoin myös suomalaiselle yleisölle. Teatteri Jurkalta rohkea veto ottaa tämä pienimuotoinen hitti ohjelmistoon. Kulttuuriteko suorastaan. Onneksi riskinotto kannatti ja Cock sai innostuneen vastaanoton niin katsojilta kuin kriitikoiltakin. Hienoa että moderni brittinäytelmäkirjallisuus on innostanut suomalaisia teattereita viime aikoina.
Tuomas Parkkisen ohjaama Cock on pienimuotoinen kolmiodraama. Pyry Nikkilän esittämä John on vähän reppana, päättämätön tyyppi, joka on jumiutunut parisuhteeseen Anssi Niemen esittämän M:n kanssa. He ovat selkeästi olleet yhdessä pitkään, mutta kun näytelmä etenee, voi vain ihmetellä miksi. M on elohopeamaisen nopea liikkeissään ja teräväkielinen puheissaan. Charmikas kyllä, mutta tavattoman ilkeä ja toista lyttäävä. Miehet ovat perustavanlaatuisesti erilaisia, kuten John toteaa heti alussa. Onko siis ihme että John ihastuu naiseen, jota näkee säännöllisesti työmatkallaan? Tämä aiheuttaa tietenkin ristiriitoja; eikö hän olekaan homo? Hän kuitenkin tunnustaa suhteen M:lle, kuvaillen naista maskuliiniseksi. Miesten suhde on välillä katkolla ja välillä ei, John ei pysty päättämään mitä haluaa. M on tuttu ja turvallinen, mutta luonteeltaan epävakaa ja ailahteleva. Mutta mitä jos tämä kiinnostus naiseen meneekin ohi? Minkälainen yhteiselo heillä voisi olla? Kokeeko John naisen kanssa uutuudenviehätystä, loppuisiko kiinnostus jos alkaisi ihan pidempiaikaiseen suhteeseen. Joka parisuhteessa on riskinsä, kestääkö se vai ei.
Lopulta päätetään järjestää yhteinen illallinen, ja keskustella asiat halki. Ei kuulosta kovin hyvältä suunnitelmalta, mutta... Seuraan tuppaa myös Juhani Laitalan näyttelemä M:n isä, vähän niinkuin erotuomariksi. Vaikka toki hän on poikansa puolella, kuten myöhemmin huomaamme asioiden eskaloituessa. Nainen (Emma Kilpimaa) saapuu tyylikkäänä, eikä tippaakaan maskuliinisena, paikalle. Eihän tämmöisestä voi seurata mitään hyvää, mutta herkullista seurattavaa katsojille se tarjoaa.
Näyttelijät tekevät työnsä erinomaisesti. Varsinkin Nikkilä onnistuu eleillään ilmentämään hahmonsa päättämättömyyttä upeasti. Ja lopussa hänen kommenttinsa M:lle ansaitsevat pienen bravo-huudon, vihdoin! Myös Anssi Niemi on ihan huikea diivamaisena drama queeninä, varsinainen tyyppi! Ymmärrän miksi John on tuon miehen kanssa, ja sitten en taas ymmärrä. Niemi on hurmasi minut Q-teatterin Järjen hedelmissä ja omassa sooloteoksessaan Straight Acting.
Näytelmässä on monenlaisia jännnitteitä ja parisuhdekiemuroita, tunnelma on tiivis. Mikä määrittelee ihmistä ja hänen kumppaniaan? Vaikka M sanoo Johnin kärsivän "homofobisen yhteiskunnan aiheuttamasta psykoosista" niin näytelmän kynnyskysymyksenä ei ole homo/hetero-asetelma, tai sekään kumman kanssa on kivempaa olla tai seksi sujuu paremmin. Se että rakastaa jotakuta on oleellista, ja saa vastarakkautta, se on se juttu.
Karri "Paleface" Miettisen suomennos on enimmäkseen soljuvaa, ja aika räävitöntäkin kieltä. Muutamia anglismeja löydän tekstistä, mutta pääsääntöisesti hyvää työtä. Varsinkin päivällisellä koetaan verbaalia ilotulista. Intiimit kohtaukset on toteutettu pimeässä, mielikuvituksen siivittäminä. Ja Saku Kaukiaisen valo- ja äänisuunnittelun!
Pienessä Jurkassa ei ole lainkaan lavasteita, Bartlettin näyttämöohjeiden mukaisesti. No ei sinne juuri mitään mahtuisikaan. Mutta on sentään valokirjaimet C, O, C ja K. Annukka Pykäläinen vastaa pelkistetystä skenografiasta, myös puvustus on arkinen ja muodikaskin. Jukka Haapalainen on laatinut koreografian ja taidokkaasti muutaman neliömetrin lavalla liikutaankin.
Cock oli iso hitti Lontoon Royal Courtissa 2009, ja silloin siinä näyttelivät Ben Whishaw ja Andrew Scott. Whishaw oli jo tehnyt upean Hamletin vuonna 2004 ja tukun tv/leffarooleja, joten hän oli jo yleisölle suht tuttu. Sen sijaan Andrew Scott ei ollut vielä kovin tunnettu näyttelijä, Sherlock-sarjakin alkoi vasta seuraavana vuonna. Suomiversiossa on saatu kestoon 50 minuuttia lisää enkä oikein tiedä miksi. Muutamia kohtauksia on ehkä tarpeettomasti venytetty.
Parkkisen ohjaustyö on taidokas tulkinta joka kestää aikaa. Vastaavat konfliktit missä tahansa parisuhteissa voivat sattua missä ajassa hyvänsä. Ylekin kiinnostui aiheesta. Liput ovat myyneet niin hyvin että enää vappuaaton esityksessä on tilaa. Hyvä esitykselle, huono innokkaille katsojille keillä ei vielä ole lippua.
Esityskuvien copyright Marko Mäkinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti