Bram Stokerin kirjoittama Dracula on klassikko niin kirjana, elokuvissa kuin populaarikulttuurissa yleisemminkin. Mutta musikaalin sankarina häntä ei ole kovin usein nähty, ainakaan Suomessa. Maailmalla on saatu kokea Frank Wildhornin parikymmentä vuotta sitten säveltämä teos, useanakin versiona. Mutta tämä Åbo Svenska Teaternin versio on ihan omansa, Susanna Airaksinen vastaa ohjauksen lisäksi käsikirjoituksesta ja Kari Mäkiranta sävellyksestä, äänisuunnittelun ja kapellimestariuden lisäksi. Ihan omaa tuotantoa siis, upeaa! Kotimaisia musikaaleja ei ole koskaan liikaa.
Tarinahan on se Stokerin perustuttu: nuori juristi Jonathan Harker (Aaro Wichmann) lähtee bisneksiä hoitamaan kaukaiseen Transsylvaniaan salaperäisen kreivi Draculan (Riko Eklundh) luo, jättäen nuoren vaimonsa Minan (Anna Victoria Eriksson) yksin kotiin Lontooseen, romaania kirjoittamaan. Kauhulinnassa odottaa viilipyttymäinen ja hienostunut isäntä, kolme janoista viettelijätärtä (Julia Korander, Stella Laine ja Sofia Törnqvist), kolkko linna ja mieltä järisyttävät kokemukset. Mina kaipailee kotona miestään, ja seurustelee mm. ystävänsä Lucyn (Tuuli Heinonen) kanssa. Tapahtumat eskaloituvat, Dracula saapuu Lontooseen jne, kyllähän te kaikki tiedätte. Juonellisesti ei siis pyörää ole keksitty uudelleen, ja miksipä pitäisikään koska se on niin toimiva.
Edellämainittujen lisäksi ÅST:n lavalla nähdään lääkäri Seward (Samuel Karlsson) joka pyörittää hourulaa. Siellä potilaana on muuan outo heppu Renfield (Julia Korander) joka tykkää hyönteisistä... Lucyn poikaystävä/kosijakolmikkoa täydentää Sewardin lisäksi Holmwood (Ingemar Raukola) ja Morris (Heidi Aho/Iiro Heikkilä). Ja kun hommat menevät persiilleen, kutsutaan Van Helsing (Jerry Wahlforss) - joka suorastaan liitää apuun! Tämän manaamiskuviot kitaroineen ovat kyllä vertaansa vailla.
Porukka on lavalla aivan mainio, vaihdellen roolista toiseen. Sillä tokihan Draculan laivamatka Transsylvaniasta Lontooseen tarvitsee hersyvän hauskan merikohtauksen merimiehineen ("sillinhajuista pelleporukkaa"). On nunnia, sairaanhoitajaa, jne. Näyttelijätyö on kyllä erinomaista ja miten muuntautumiskykyinen tämä sakki on. Eklundhin Dracula on suomenruotsalaisuutta tihkuva, elegantti herrasmies, joka liikkuu aavemaisen hiljaa, vain korkojen kopistessa aina kun hän niin valitsee. Ah mikä charmi ja karisma! Draculan sivistyneisyys on käsin kosketeltavaa, jos nyt moukkamaista tapaa juoda verta ihmisistä ei lasketa. Ja nähdään me yksi hepulikin muuten niin tyynen miehen käytöksessä.
Ylipäätään koko Dracula on loistava esitys. Se on visuaalisesti kaunis, se on hauska ja viihdyttävä, se on esitys joka yllättää moneen kertaan. Ja tottakai, vähän pelottavakin, kuten kuuluukin. Anders Karls vastaa lavastuksesta, jossa on paljon kiinnostavia elementtejä. Metallihäkkyrä muuntuu nopeasti mielisairaalasta Draculan linnaksi. Taitava valosuunnittelu (Antti Niitemaa) luo tunnelmaa, ja varsinkin kun valot osuvat metallihäkkyrään, syntyy erikoisia efektejä.
Tuomas Lampinen osaa pukusuunnitelunsa, totta tosiaan. Dracula punaisessa popliinitakissaan vain vihjaisee verenimijyyttään. Kaikki muukin on niin tyylikästä. Jopa raskaana oleva naisnäyttelijätär saadaan puvustettua niin hienosti ettei sitä ihan melkein edes erota. Draculan enkelit ovat sopivan tuhmia, punaisissaan tietenkin. Ja Van Helsing sitten, huh mikä könsikäs nahka-asussaan! Glitterin/kimallusten käyttö vaatteissa on sopivan hillittyä. Nam nam mitä silmäkarkkia. Sitä tarjoilee myös Sabina Segerströmin maskeeraus.
Susanna Airaksinen hurmasi minut ÅST:llä muutama vuosi sitten loistavan Jane Eyren kanssa. Tällä kertaa hän on ottanut esitykseen mukaan monien eri tyylilajien lisäksi myös nukketeatteriestetiikkaa ja akrobatiaa. Esimerkiksi hevoskyyti millä Harker matkaa Draculan linnaan - miten upeat hevoset ja sateenvarjopyörät vaunuissa. Ja kallonporauskohtaus varjoteatterina.
Rakastin tekstiä, sitä oli hieman raikastettu ja modernisoitu, vaikka tapahtumat ovatkin 1800-luvulla. On lainattu niin suomalaista kansanperinnettä (Kuu paistaa komeasti, kuollut ajaa keveästi...) kuin Goethea (Iloitse sinä elämä...) Yleisöäkin hieman pelotellaan, mutta aika vähäinen on tämän Draculan kauhuvaikutus. Vade retro, satana!
Neljähenkinen bändi musisoi Kari Mäkirannan johdolla monipuolisen taitavasti lavan takaosassa. Hieman erikoisempiakin soittimia osaavat mokomat taiturit soittaa, esimerkkeinä udu, darbuka ja yabahar! Musiikki vaihtaa tyylilajista toiseen nopeammin kun katsoja ehtii sanoa verikekkerit.
Ruotsinkieltä ei kannata pelätä, sillä tekstitys kulkee kätevästi näyttämön yläosassa ja katsomon sivuissa. Lisäksi mainitsen että esitys missä käytetään moottorisahaa lavalla ei ole koskaan huono! Nitojasta puhumattakaan! Eihän tämä niin kovin pelottava esitys ole, eikä tarvitsekaan olla. Pituutta on reilusti (2 h 45 min), mutta en kyllä tiedä mistä olisin lähtenyt karsimaan tai tiivistämäänkään.
ÅST:n Dracula oli sellainen mitä odotin kovasti, eikö tarvinnut pettyä. Syksyn parhaimmistoa ja ehdottomasti uusintakatselun ansainnut. Mainittakoon vielä että koko teatteri on sonnustautunut parhaim... hurmeisimpiinsa ja kahvilankin tarjoilut mukailevat teemaa herkullisesti. Ihan must see sekä musikaalien, Draculan että ihan vaan viihdyttävän esityksen ystäville. Esitykset jatkuvat huhtikuun loppupuolelle niin että hitaammatkin ehtivät mukaan.
Kuvien copyright Robert Seger.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ihanaa kun tykkäsit ja tervetuloa uudestaan! t. Greve Dracula
VastaaPoista