Aaah, ihanaa, uutta tuotantoa Vertigolta! Nämä ovat aina teatterikalenterini valopilkkuja. Heillä on aina jotain uutta näkökulmaa, yhdistäen hienosti erilaisia taiteenlajeja, vinkeitä esityspaikkoja... Taaskaan ei tarvinnut pettyä, jos kohta tällä kertaa olimme ihan vain "tylsästi" teatterissa. Tylsyys oli kuitenkin kaukana Turun kaupunginteatterin Sopukan pikkiriikkiselle lavalle loihditusta esityksestä. Eeva Salonius on taikonut mukaansatempaavan tarinan ja Ishwar Maharaj sen ajattoman kauniisti ohjannut.
Gladys kertoo legendaarisesta mykkäelokuvan tähdestä Mary Pickfordista. Naisesta, joka oli paljon muutakin kuin vain elokuvatähti. Kerrassaan kiehtova esitys, joka pureutuu niin Pickfordin (alkujaan Gladys Louise Smith) elämään ja uraan, niin ylipäätään elokuvateollisuuteen ja Hollywoodin alkuvuosiin. Vaikka esiintyjiä on vain viisi, niin lavalla nähdään mittava kavalkadi erilaisia hahmoja Charlie Chaplinista (Samppa Heikkinen) David Belascoon (Kati Urho) ja D.W. Griffithiin (Riikka Voutilainen). Monenlaista elokuva-alan vaikuttajaa siis, mutta pääsemme esityksessä kurkistamaan myös Pickfordin lapsuuteen, perheeseen ja perhesuhteisiin, vähintäänkin yhtä paljon kuin julkisuuspuoleenkin.
Ankara äiti (Seija Uitto) edustaa pysähtyneisyyttä ja päättäväisyyttä. Kuka äiti pistää pikkutyttönsä tienaamaan perheen elatuksen toisilla paikkakunnilla, sinne tavarajunilla yksin matkaten? Siis alle kymmenenvuotiaan! No selvä, siihen aikaan maailma oli erilainen (Pickford oli syntynyt 1892) mutta silti. Mutta oppipa Mary (Jenni Helenius) vaativaksi ja tiukaksi bisnesneuvottelijaksi itsekin.
Parasta esityksessä on (kaiken muun ihanuuden lisäksi) toteutus. Koko porukka on lavalla, välillä piipahtaen näyttämön sivuilla vaatteita vaihtamaan. Kuten aiheeseen sopii, niin filmikamera rullaa ja taltioi meille yksityiskohtia taustakankaalta katsottavaksi. Jaakko Aution äänisuunnittelu ja hykerryttävän ihanat musiikkivalinnat täydentävät kokonaisuutta. U2:n Love is all we have left oli ihmeen tunnelmallinen päättämään ensimmäisen näytöksen. Ja se esiintyjien upea yhteismusisointi!! Gladys on todellakin kokonaisvaltainen nautinto.
Marie Antikainen on loihtinut silmiä hivelevän puvustuksen ja monenlaista tilpehööriä pursuavan lavastuksen, jotka huokuvat ajan henkeä. Ihanaa katsottavaa! Vaatesuunnittelussa on huomioitu hienosti myös nopeat roolinvaihdot ja se että esiintyjät pukevat itse itsensä lavan sivustoilla, koko ajan yleisön näköpiirissä. Rekviisiittapaljous näyttää siltä kuin olisi ryövätty pari vanhojen tavaroiden kauppaa.
Eeva Salonius toteaa käsiohjelmassa, että osa tapahtumista on totta, osa kuviteltuja. Mikä on mitäkin menettää merkityksensä, koska näin se olisi voinut mennä. En voi sanoa kauheasti pitäväni Pickfordin persoonasta, vanhoilla päivillään hän on lapsilleen tylyn alistava ja haastattelua tekevälle toimittajalle vähättelevä. Mutta säkenöivä, muuntautumiskykyinen ja taitava hän on, ja ilmeisen rautainen bisnesnainen. Hän raivasi oman polkunsa miehiseen elokuvateollisuuteen ja oli muutenkin aikansa julkkis. Hänestä tuli myös ensimmäinen miljonääri Hollywoodissa ja yhdessä Chaplinin, toisen aviomiehensä Douglas Fairbanksin ja ohjaaja D.W. Griffithin kanssa perustettu United Artists ei ollut mikään vähäpätöinen saavutus sekään.
Näyttelijät hoitavat hommansa mestarillisesti. Helenius tuo Pickfordiinsa paljon erilaisia nyanssejä ja ristiriitaisuuttakin. Aikajana hyppelee lapsuudesta vanhuuteen ja kultakauteen, mutta hyvin sitä pysyy kärryillä missä mennään. Lapsi-Maryllä on pitsiröyhelömekko. Monessa esityksessä minut hurmannut Kati Urho on kerrassaan valloittava Fairbanksina; pilkettä on silmäkulmassa vaikka muille jakaa. Mikä miekkaileva ja viettelevä Zorro-setä!
Sellainen vanha Hollywood-fiilis ja glamour välittyy kyllä katsomoon kauniisti, mutta silti se kova työ ja elokuva-alan raadollisuuskin näkyy.
Mietin paljon tuota jännittävää murrosta mykkäelokuvan ja äänielokuvan välissä. Pickford ei halunnut ääntään kuuluviin, ja tähän hänen uransa näyttelijänä nuupahtaakin. Miten erikoista se on yleisön mielestä mahtanut alussa olla! Että näyttelijät myös puhuvat! Mary Pickford oli kyllä monellakin tapaa poikkeuksellinen ihminen - kuka siis oikeasti 13-vuotiaana ilmoittaa että jos hän ei pääse Broadwaylle niin näytteleminen loppuu siihen. Tämä oli kuitenkin jo 1900-luvun alussa. Naisasianainen oli myös tosikko ja työnarkomaani, mutta hänen esimerkkinsä ja perintönsä elokuva-alalle, erityisesti naistekijöille, on melkoinen.
Ihmisestä ei paljoa jää jäljelle hänen kuoltuaan, paitsi nimi. Nimenvaihdos Gladys Smithistä selkeästi kannatti. Pickfordilla oli myös ristiriita: toisaalta taiteilija kaipaa yksinäisyyttä ja toisaalta taas pelkää että ihmiset unohtavat. Tämän esityksen nähtyään kukaan ei voi unohtaa Mary Pickfordia.
Kerrassaan upeaa työtä taas Vertigolta! Kaunista ja syvällistä, tunteisiin käyvää ja sivistävää. Kiitos kiitos kiitos!
Esityskuvien copyright Ville-Matias Roisko.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti