Eriikka Väliahde: Kiltin tytön syndrooma / Tampereen työväen teatteri 23.1.2020

Stand-up ei ehkä ole mun ykkösvalintani illanvietoksi, mutta kun kerran on mahdollisuus nähdä yksi Suomen taitavimmista näyttelijöistä ensimmäisen stand-up-show'nsa kanssa Työviksen Kellariteatterissa, niin pitäähän siihen tilaisuuteen tarttua. Vähän tunnelmaa meinasi kyllä latistaa puoli tuntia ennen esitystä saatu enon kuolinviesti (mutta äidin puheluihin pitää vastata, jos ei ole vielä teatterilla). Mutta siis.

Eriikka Väliahde on ollut jo monia vuosia TTT:n näyttelijöistä yksi suosikkini. Häneltä taipuvat niin draamat kuin komediat, ja erinomaisesti myös musikaaliroolit! Hän on tätä Kiltin tytön syndrooma-esitystään rakennellut jo pidempään, ja ollut heittämässä keikkaa siellä ja täällä, mutta en ole koskaan päässyt vielä katsomaan. Nyt sitten muutama ilta Työviksen Kellariteatterin aulassa, pienelle yleisölle kerrallaan. Ja ilmeisen hyvin meni, koska tuotantotukea on luvassa ja show pääsee siis ihan oikeasti jatkamaan! Kaikki esitykset möivät tällä erää täyteen eli kysyntää selvästi on. Ja kunhan sana leviää vielä niin ennustan lisää täysiä katsomoita, ja vähän isompiakin areenoita kun aulatila.

Reilun tunnin mittaisessa esityksessä pidetään yksi pieni vartin tauko, mutta muuten paahdetaan menemään hyvää vauhtia. Ja vaikka mikki vähän reistailee, niin ei sekään haittaa. Homma polkaistaan käyntiin hyvin aplodeerausharjoituksilla ja siitä jatketaan eläinkuvioisilla vaatteilla, superdadeilla, kotinudismilla ja ruuhkavuosilla. Kuulemme miksei keski-ikäiset naiset kiinnosta edes sarjamurhaajaa ja miten isä perusti strippibaarin nimeltä Ilotalo. Suurin osa jutuista vähintäänkin hymähdyttää, moni naurattaa ihan kunnolla. Ja sitten on niitä asioita mitkä ei oikeastaan edes naurata, mutta nauran silti.

Stand-upin yksi ongelma taitaa olla se tasapainottelu intiimin ja julkisen välillä. Miten omakohtaisia jutut ovat, tai ainakin saadaan katsojat vakuutettua siitä. Tässä onnistutaan mielestäni nyt hyvin. En tiedä onko nämä kaikki asiat oikeasti tapahtuneet, joskus ja jollekin, vai eikö. Loppuviimein sillä ei ole edes kai niin kauheasti väliä. Tärkeintähän on hyvä tarina.

Ei tämä ihan perheen nuorimmille passaa, ja välillä teksti on aika lennokasta ja roisiakin, mutta välillä voi katsomossakin löysätä hieman pipoa.

Eriikka pureutuu tosi tarkkanäköisesti perheiden sisäisiin konflikteihin, omiin lapsuuden kipupisteisiin ja keski-ikää lähestyvän naisen mielenmaisemiin. Me katsojat tykkäämme; edessä istuvakin naiskaksikko nyökyttelee ja ääntelee hyväksyvästi jokaiselle kommentille. Ja mikäs tästä on tykätessä, hyvin rakennettua ja tarpeeksi tarttumapintaa kaikille. Yleismaailmallisia, mutta hyvin samaistuttavia asioita. Nolottaako kuulla isän vireästä seksielämästä, vaan nolottaako siitä myös kertoa? Kai stand-up esiintyjän on päästävä nolouden yli, jos omasta elämästään ammentaa. Aina ei tarvitse olla se kiltti tyttö, se kympin tyttö, joka tekee aina niinkuin odotetaan ja halutaan. Kannattaa kapinoida, vaikka sitten alkamalla heittämään stand-up keikkaa.

Povaan monia täysiä iltoja ja menestystä Eriikalle myös tähän hommaan. Jos - ja toivon mukaan kun - esitys sattuu kohdalle, niin äkkiä lippuja varaamaan.


Kuvan copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.