Sapiens / Kansallisteatteri 11.9.2019

Selvästi yksi syksyn odotetuimmista ensi-illoista, tämä Kansallisteatterin Sapiens. Minä en kauheasti tiennyt mitä odottaa, koska Yuval Noah Hararin kirja Sapiens on lukematta. Oli se mulla kesällä lainassa, mutta en kerennyt aloittamaankaan, kun piti jo palauttaa kirjastoon. No oli mulla jotain odotuksia esitykselle: ihmiskunnan historiaa ja käännekohtia luotaavia merkkipaaluja odotin näkeväni. Ja niitä kyllä nähtiinkin. Jotain muutakin kyllä.

On käsittämätöntä miten tiiliskivimäinen tietokirja ja ihmisen kymmenien tuhansien vuosien historia saadaan puristettua tuntiin ja neljäänkymmeneen minuuttiin, mutta näemmä sekin on mahdollista. Alunperin odotin jotain kolmen tunnin maratonia, mutta tämä pituus on yllättävän passeli. Ilman väliaikaa siis joka oli dramaturgisesti hyvä ratkaisu.

Ensimmäinen ajatus esityksestä on luonto-ohjelmamaisuus. Katselemme hyvin suunniteltuja ja leikattuja kohtauksia, joissa eläin nimeltä ihminen puuhailee kaikenlaista: kesyttää tulen, keksii kielen, laajentaa abstraktia ajatteluaan, ja sitä rataa. Jatkuvasti vaihtuvat kohtaukset tapahtuvat välillä myös pienissä lasikopeissa, dioraamoissa. Eläinmuseon dioraamat tekivät lapsena minuun ison vaikutuksen, ja vaikka ne joskus tuntuvat hieman menneen ajan jäänteiltä, niin kyllä niitä edelleenkin käytetään ja katsotaan. Luonto-ohjelmafiilistä tukee toki mr Avara Luonto himself eli Jarmo Heikkinen selostamassa tätä kaikkea. Aika toimiva ratkaisu, sekä dioraamat että selostus.

On tosi kiinnostava ratkaisu verhota kaikki näyttelijät maskien taakse. Kun kasvojen eleet ja ilmeet poistuvat näyttelijän repertuaarista, niin se ilmaisu pitää siirtää kehoon ja sen kieleen. Hyvinpä tämä ensemble siinä onnistuu. On metkaa nähdä jo toisena iltana peräkkäin tämän kaltainen esitys, missä siis kasvot on peitetty ja häivytetty ja näyttelijät eivät puhu mitään. Edellisenä päivänä se oli Bestiario. Esityksessä kaikki puhe kuullaan nauhalta. Näyttelijästä tulee välittäjä, ja oma persoona poistuu. WAUHAUS-kollektiivi löytyy Sapiensin takana ja yhdessä teoksen käsikirjoittaja Minna Leinon kanssa on poimittu ne oleelliset kohdat kirjasta näyttämölle. Tai siis olettaisin että oleelliset, ainakin ihmiskunnan kehityksen käännekohdat (kognitiivinen vallankumous, maanviljelyn vallankumous ja tieteellinen vallankumous). Ohjaajakaksikko Anni Klein ja Jarkko Partanen ovat tehneet tarkkaa työtä, myös koreografian osalta. Loppua kohti tanssillisuus lisääntyy ja erityisesti Aksinja Lommi pääsee vauhtiin leipomonperustamisjaksossa.

Äänisuunnitteluvelhot Heidi Soidinsalo ja Jussi Matikainen ansaitsevat kyllä isot aplodit. Heidän loihtimansa ääniefektit kaikkine lattiannarinoineen ja muineen, ja niiden synkronisointi näyttelijöiden työskentelyyn, on mielikuvitusrikasta ja tarkkaan ajoitettua.

Laura Haapakankaan pukusuunnittelu ja Minttu Minkkisen naamiointi on luovaa ja oivaltavaa, ihmisen varhaismuodoista ja Greta Thunbergistä Voltaireen. Vaatii erityistä kekseliäisyyttä luoda hahmoja, kun esiintyjien kasvot sellaisinaan eivät ole käytössä. Maskeeraustiimille kiitokset! Samuli Laine on lavastuksessaan tuonut estradille dioraamat ja täytetyt lampaat, viljapellot ja keltaiset kontit. Tykkäsin myös näyttämömiesten integroimisesta mukaan esitykseen - he kun kärräävät "tarpeettomat" tyypit ja tavarat pois lavalta nokkakärryillä.

Sapiens on todellista ensembleteatteria, eli pääosaa ei ole vaan kaikilla on tukku erilaisia rooleja. Sinällään olisi sama ketä siellä lavalla maskien alla heiluu, mutta toisaalta, ei se olekaan sama. Kyllä sitä tarvitsee osata näytellä. Erittäin hyvin vieläpä. Ja tässä vielä muutamilla hahmoilla on osattava vielä tarkka huulisynkka, siihen Jarmo Heikkisen ääneen. Hanna Ahti, Iida Kuningas, Aksinja Lommi, Markku Maalismaa, Karin Pacius, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Johannes Purovaara, Antti Pääkkönen ja Juha Varis tekevät hyvää työtä.

Esitys on syvääluotaava ja paikoitellen aika vakavakin, ja kriittinen. Ihminen on todellakin väkivaltainen, laskelmoiva peto, joka on onnistunut nappaamaan maapallon ja muun luomakunnan herruuden itselleen. Katsomossa hymähdellään, hykerrelläänkin usein, ihmekös tuo koska esityksessä on paljon pientä huumoria. Vaan eipä tämä mikään komedia ole, maapallon tila kun on mitä on. Ja suurimpaan osaan ongelmista ihminen on se syypää. Ihan hävettää olla ihminen, oikeasti. Sapiens pohtii myös sitä mihin ihmiskunta on matkalla, jumalaksi kohottamisen jälkeen kun ei ole enää paljon reittejä jäljellä.

Kokonaisuudessaan Sapiens on pieni tarina tarinoita kertovasta ihmislajista, ja vain yksi tarina lukemattomien muiden joukossa. Se muistuttaa, taas kerran, miten historia on hyvin harvojen ihmisten kädenjälkeä. Valtaosa ihmisistä raatoi arkisissa askareissa, kun "historian suurmiehet" loivat sitä virallista historiankirjoitusta. Vaikka olen opiskellut biologiaa, ja historia on aina kiinnostanut myös, niin Sapiens avasi taas silmiäni. Jotenkin se fakta, että kun aiemmin laitettiin kuivuneisiin käsiin oliiviöljyä ja nyt tököttiä missä kymmeniä kemiallisia ainesosia, kuvaa tätä tämän päivän menoa. Tähän on tultu, mutta mihin tästä jatketaan? Voiko talous kasvaa loputtomiin? Mihin ihmiskunta, ja se myötä maapallo, on menossa? Kukaan ei tunnu tietävän, ei varsinkaan ihminen itse.

Voin kuvitella että Sapiens jakanee mielipiteitä. Ensi-iltayleisö kyllä tykkäsi, ja minä myös. Hieman erilaista, hieman haastavaa ja hyvin viihdyttävää. Tärkeä ja yleissivistävä esitys. Tosin en ehkä ollut ainoa joka kuvitteli esityksen loppuvan mahtipontiseen ja upeaan musiikin ja katosta laskeutuvien sielua ravistavien kuvalakanoiden kombinaatioon. Siihen olisi ollut hyvä lopettaa.

Hienoa että esitykseen saa myös tekstityksen englanniksi (ja suomeksi), kuin luonto-ohjelmaan konsanaan. Kannattaa lukea myös Yle:n juttu Sapiensista. Menkää katsomaan Sapiens ja sivistykää.


Kuvien copyright Katri Naukkarinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.