Monipuolinen ruotsalaistaiteilija Rebecka Pershagen on ottanut tapauksen esitykseensä Svankvinnan, pohjaten sitä faktoihin ja fiktioon. Naisen oli nähty vuosien ajan ruokkivan joutsenia lähipuistossa, ja kiinniotettaessaan hän oli todennut, että joutsen rakastaa sinua enemmän kuin yksikään ihminen. Jollain tapaa hän koki todellisuuden näin. Onko normaalimpaa pitää kymmeniä kissoja kuin villieläimiä?
Pershagenin Svankvinnan-esityksessä on paljon myös yleisiä joutseniin liittyviä myyttejä ja musiikkikin noudattaa joutsenteemoja. Toki Tšaikovskin Joutsenlampi-baletin osia, mutta myös Saint- Saënsin Eläinten karnevaalin osa Joutsen kuuluu kuvioon. Äänisuuunnittelun osana on myös esimerkiksi joutsenten äänet. Tämä outo nainen ei puhu lavalla mitään, mutta kuulemme ruotsinkielisiä haastatteluita ja uutisia. Kuin kuunnelmassa. Asiantuntijalausuntoja mm. psykiatriasta. Erittäin kiinnostava kommentti on myös englanninkielinen selostus tosi-tv-ohjelmasta, missä rumista naisista muokataan monin eri tavoin kaunokaisia, tai ainakin edustuskelpoisempia. Lisäksi kuulemme pienen dokumenttitarinan miehestä joka halusi olla kissa. Hän asui kissojen kanssa, teki ainoastaan kissamaisia asioita. Ei ehkä ihan terveen ihmisen puuhia nämä, mutta mikä nyt sitten on tervettä. Muodonmuutos onkin yksi esityksen avainteemoista.
Valosuunnittelu tukee myös esitystä hyvin. Ja maskeeraus! Pershagen aloittaa vanhana ja epäsiistinä, suorastaan syrjäytyneen naisen prototyyppinä. Mutta esityksen kuluessa hän pyyhkii maskit kasvoiltaan, riisuu kumisaappaat ja nuhruiset vaatteensa. Sisältä kuoriutuu, joutsenen lailla, erilainen hahmo. Nainen pitkässä tukassaan ja valkoisissa sukkahousuissaan. Toppatakin alta paljastuu kilokaupalla valkoisia höyheniä, ja pipon alta niitä tulee lisää. Muodonmuutos on ihmeellinen. Nainen ojentelee käsiään, ryhti suoristuu, uurteet kasvoilta katoavat.
Mitä kaikkea joutsen meille symboloi? Vapautta, puhtautta, uskollisuutta, pyhyyttä. Eri maiden kansanperinteessä kuvataan nimenomaan naisen muuttumista joutseneksi. Kas, kuulostapaa tutulta.
Kaikki lavalla tapahtuva on verkkaista. Riisuminen, höyhenten ravistelu, paperisten origamijoutsenten askartelu. Nainen on yhtä hauras kuin hänen mielenterveytensäkin. Vai onko hän viisain meistä kaikista, löytänyt salaisen yhteyden majesteetillisiin lintuihin? Hän haluaa muuttua itsekin joutseneksi, olla yhtä kaunis ja vapaa kuin nekin, ja ehkä lentää täältä kauas pois. Rumasta ankanpoikasesta joutseneksi. Esityksen loppuratkaisu ei tässä valossa ole yllättävä, mutta silti iskee sydänalaan täysillä.
Svankvinnan tuo joutsenteemoillaan mieleeni aiemmin kevällä näkemäni esityksen eli Kauppilan Mikon opinnäytetyön Siegfried. Nytkin kuulemme tarinaa Siegfriedistä. Eläimen ja ihmisen suhde, kun se menee hieman epänormaalin, tai epätavallisen, puolelle.
Kun Svankvinnanin joutsennainen taittelee hellästi vanhat, tummat vaatteensa tuolille, siihen jää hänen vanha elämänsä, kuin tyhjiin puhallettu. Entinen minä, hylätty kuori. Rumasta tulee kaunis. Mutta se vaatii uhrauksia.
Tämä esitys oli ehkä tunteellisesti kaikista vaikuttavin FinFringessä näkemistäni. Surullinen, suorastaan pakahduttava. Mutta loppu on kaikessa traagisuudessaankin toiveikas. Ehkä joutsenena nainen voisi löytää sisäisen rauhan? Upeaa katsottavaa.
Kuvien copyright Robert Mosbach.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti