100% Cotton / Kansallisteatteri 13.5.2019

Kansallisteatterissa esitettävä vierailunäytös 100% Cotton on niin ajankohtaista dokumenttiteatteria kun voi vaan olla. Tuntuu että juuri viimeisten parin viikon aikana on mediassa ollut tosi paljon esillä vaateteollisuus, ja sen ongelmat. Tai ovatko ne jutut sitten vaan enemmän tarttuneet omiin silmiini, mene ja tiedä. Tähän saumaan kuitenkin käsikirjoittaja ja ohjaaja Riikka Kuneliuksen väitöskirjatutkimus ja sitä sivuava teatteriesitys iskee sopivasti. Esitys, sen taustatyö ja jokaista näytöstä seuraava yleisökeskustelu tuovat materiaalia väitöskirjaan.

Tutkimus tarkastelee teatterin mahdollisuuksia toimia yhteisen ajattelun tilana. Voiko teatteri auttaa meitä luomaan yhteyden ihmisiin, joiden elämään jokapäiväinen kulutuskäyttäytymisemme meidät kietoo mutta joita emme arjessamme kohtaa? 

Tutkimusasetelman keskiössä on aihetta käsittelevä teatteriesitys sekä sen jälkeen toteutettava yleisökeskustelu, joka on yksi keskeisistä aineistonkeruun menetelmistä.

Näistä lähtökohdista siis mennään, vaikka minä katsoin esitystä ennenkaikkea teatterina, en osana tutkimuksentekoa. Mutta aihe kiinnosti, niin tottakai. Ja itsestään selvänä pidin myös osallistua keskusteluun, varsinkin kun itse esitys kesti vain reilun tunnin. Meitä jäi paikalle seitsemän katsojaa, mutta sitäkin aktiivisempaa ja kiinnostavampaa meidän keskustelumme oli. Tunteita ja ajatuksia siis heräsi, mutta en tiedä miten paljon tutkimusaineistoa rönsyävästä jutustelustamme sai kasaan.  Olisin toki odottanut ja suonut että koululaisryhmä olisi jäänyt paikalle myös, koska heidänkin kommenttejaan olisi ollut kiinnostavaa kuulla. Välimatka oli yksi keskustelumme kantavia teemoja, mihin palasimme aina uudelleen. Globaalissa maailmassamme välimatkat ovat kutistuneet, mutta miten se vaikuttaa loppupeleissä "niiden muiden" ongelmiin? Poissa silmistä, poissa mielestä.

Esityksen aiheena oli siis puuvilla. Sen tuotanto, sen kulutus, sen aiheuttamat ongelmat. Omapohjan pikkuisella näyttämöllä Elisa Salo ja Diana Tenkorang kertovat tarinoita, kantavat ja pukevat t-paitoja ylleen, järjestävät ja lukevat meidän katsojien kirjoittamia puuvilla-aiheisia sana-assosiaatiolappuja, näyttelevät pienen kuvauksen Thomas Sankaran (mm.Burkina Fason ensimmäinen presidentti) ja Blaise Compaorén elämästä. Välillä katsoimme videoklippejä burkinafasolaisten puuvillantuottajien arjesta ja vaikeuksista. Todella silmiä avaavaa, kaikin puolin. Lannoitteet, torjunta-aineet ja siemenet ostetaan kaikki samalta firmalta (velaksi), joka toki myös sitten ostaa puuvillasatosi. Sanelemaansa hintaan. Ja sitten vielä sanotaan että orjuutta ei enää ole, höpön höö. Se on vain muuttanut hieman muotoaan.

Visuaalisesta suunnittelusta vastasi Katja Muttilainen ja erityisesti valojen käyttö toimi hienosti.

Kysymykset ja ajtukset kieppuvat päässäni. Suomalaiset ovat kokonaan riippuvaisia muualla tuotetusta puuvillasta - mutta mitä vaihtoehtoja meillä on? Mihin me pukeudumme tulevaisuudessa, missä vaiheessa puukuitukangasprosessit ovat? Miten voi tukea köyhiä viljelijöitä ja estää riistoa? Nämä samat kysymykset ja ongelmat pätevät niin moneen muuhunkin, hedelmien ja vihannesten tuotannosta vaikka mihin. Esityksessä nostetaan myös se esiin, että meillekin opetetaan koulussa kehruujennit ja puuvillaplantaasit, mutta ei sitä miksi toiset maat ovat alkutuottajia. Mikseivät he jalosta itse tuotteitaan? Jos länsimaissa farkut maksavat saman verran mitä puuvillanviljelijä saa tonnista (1000 kg) niiden raaka-ainetta, niin jossain on jotain mätää.

100% Cotton herätti syyllisyyttä ja häpeää koko länsimaisen kolonialismiin perustuvan yhteiskunnan puolesta. Se herätti myös tiedonhalua, ja omien kulutustottumusten muutosta. Lopuksi pääsi hipeltämään puuvillaakin. Tämä esitys olisi syytä kaikkien kertakäyttömuodin suurkuluttajien nähdä. Vaikuttavaa.


Kuvien copyright Mikael Ahlfors.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.