Mä kyllä vähän ihmettelen sanaa mörkö tässä yhteydessä. Koska tämä Mörkö (Sanna Majuri) on mun mielestä ihan ehta peikko, häntineen ja pörrötukkineen. Eikä se paljoa turhia puhele. Anyway, mörkö tai peikko, mutta hemmo lähtee kuitenkin kotimaastaan Mökkyrästä ihmisten eli mölliäisten pariin. En tiedä miksi, koska Tirriäisten luona tuntuu olevan aika kivaa. No, ihmisten joukossa sitten koetaan monenlaisia seikkailuita kouluvisiitistä Helsingin matkaan ja "puistosetiin".
Osa vitseistä toimii lapsille paremmin ja osalle taas nauroivat kaikki. Siinä kun yleisö nauroi Mörkön pierujutuille ("Huiskis haiskis haukku, Mörköltä pääsi paukku") niin yleisöstä kuului lapsen äänellä: Ei saa nauraa toisille! Tämäpä kirvoitti lisää naurua katsojilta. Taikahuilun Yön kuningattaren aaria sopii sekin tähän seikkailuun.
Koko näyttelijäporukka oli ihailtavan heittäytyvää ja roolista toiseen nopeasti sujahtavaa, mutta mulle kohokohta oli kyllä huikean upea Musiikkimato (Lauri Schreck). Ontossa omenassaan kokonaista soitinarsenaalia ylläpitävä Musiikkimato veteli monipuolisia säveliä, ja innostui välillä omenasta uloskin joraamaan. Muutenkin ihanan värikkäät Alisha Davidowin puvut saivat huipennuksensa Musiikkimadon huikaisevassa vihreässä frakissa keltaisine palloineen! Mykistyin ihastuksesta!
Minusta tämän Jyrki Karttusen, Merja Turusen ja Kimmo Virtasen sovittamassa Mörköoopperassa oli toiseksi parasta heti Musiikkimadon jälkeen sen tietynlainen vanhakantaisuus. Hellyyttäviä hahmoja, suussa kivalta maistuvia riimejä ja sellainen... miten sen nyt sanoisi, vanhan ajan huumoria ja hahmoja ja tapahtumia. Tunnelmaltaan sellainen esitys mitä olisin voinut katsoa 70-luvulla omassa lapsuudessani. Koululaiset leikkivät samoja leikkejä kun itsekin välitunnilla; peiliä, hyppynarua jne. Vaikka tapahtumien pyörteet olivat välillä aika vauhdikkaitakin, niin silti sellainen kotikutoisuus ja verkkaisuus leimasi esitystä. Ja ehdottomasti hyvällä tavalla! Laulujen riimittely oli myös korvaa miellyttävää ja oikeastaan aika vastustamattomia. Suu kaartui väkisinkin hymyyn.
Mukana oli paljon myös tanssillisia elementtejä (koreografiat Karttusen käsialaa) ja itsekin olisin voinut lähteä tanssivan jalkalampun kanssa lavalle pyörähtelemään. Lavalla oli kaikenlaisia kekseliäitä jippoja (henkilöautonkaan toteuttamiseen ei kauheasti vaadita), joista Kauppatorin ruotsalaisen kuninkaallisen näköinen lokki huvitti erityisesti. Värikylläinen lavastus oli myös Davidowin loihtimaa. Erityisbonusmaininta Jutta Kainulaiselle naamioinnista - monia esiintyjiä ei olisi varmaan tunnistanut oma äitinsäkään.
Puolitoistatuntinen väliaikoineen on aika passeli pituus lapsille suunnatulle esitykselle. Tauolla kerkeää vetämään pillimehut ja paakelsit ja ihmettelemään vanhemmilleen kaikkia nähtyjä juttuja. Esityksen suositusikä oli 4 v, mutta muutama itkevä lapsi kesken kaiken katsomosta poistui. En tiedä oikein mikä tässä oli pelottavaa, mutta ilmeisesti joku seikka. Yleisöä osallistettiin sopivasti eli lapset saivat arvuutella erilaisia ammatteja mitä näyteltiin.
Kaikenkaikkiaan Mörköooppera oli varsin hersyvä ja hilpeä kokonaisuus josta jäi pitkäksi aikaa iloinen mieli! Harmi kun ette enää ennätä katsomaan, mutta oli sitä vuosi aikaa...
Bonusta teatterille vielä valokuvaajasta, osuvampaa nimeä Mörköoopperalle ei ehkä olisi löytynytkään: Röllich :-)
Kuvien copyright Tom Röllich
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti