No nyt ollaan aikuisten nukketeatterin ytimessä!
Timo Väntsi on ehkä paras ihminen Suomessa tulkitsemaan Jean Genetin Querelle -romaania näyttämölle.
Ole mun Querelle iski suoraan tajuntaani, ja jätti sellaiset visiot verkkokalvoilleni, että ne kyllä taatusti seuraavat minua ajasta ikuisuuteen. Kaunista, himokasta, vaikuttavaa, hersyvän hauskaa ja todella taitavaa. Tästä ei kyllä enää esitys parane -
Tehdas Teatterille nyt heti kaikki mars!
Jean Genet kirjoitti Querelle de Brestin 1947, mutta suomeksi se saatiin vasta 1989. Siihen väliin kiilasi Fassbinderin elokuva, joka sai päivänvalonsa 1982. Väntsin tulkinnassa päähenkilönä/kertojana on eläkkeelle jäämässä oleva merivoimien luutnantti, joka on elänyt vuosikymmenet kaapissa, matruuseja tiiraillen ja himoiten. Miesten kiikarointi ja unelmointi - ja nyt se on kaikki jäämässä taakse. Ei enää salskeaa Querelleä. Nyt jää vain pingiksen peluu ja muistoviirit. Miestä on kyllä koitettu naittaa vuosien varrella mutta - "merivoimat, mikä ihana tekosyy vältellä normaalia elämää". Miehen mieli on vilkas, ja katsoja voi pohtia kuvitteleeko hän vain kaiken. Onko Querelle oikesti olemassa, ja tapahtuiko kaikki todella? Vai onko kaikki vain vanhenevan miehen mielikuvitusta?
Querelle on röyhkeä ja rietas; pahuksen monimuotoinen hahmo. Salakuljetukseen ja rikollisuuden poluille sorruttuaan ei millään tunnu olevan väliä. Siinä on puolalaisen Gilin kohtalo yhdentekevä. Esityksessä on monenlaisia suhdekuvioita ja kierteitä, vaikkei kai suhteista voikaan puhua, kun aika lailla fyysiseen kanssakäymiseen kohtaamiset jäävät. Querelle antaa ihan kaikille; oma veli taitaa olla ainoa ei-panokumppani tässä.
Kirjaan verrattuna hahmogalleriaa on pienennetty ja muutenkin juonta hieman virtaviivaistettu. Mutta eihän esityksen tarkoitus lienekään esittää Genetin kirjaa tai Fassbinderin leffaa vaan Väntsin tulkintaa niistä! Ja siinä tämä nukketeatteriversio onnistuu paremmin kuin hyvin. Se keskustelee molempien teosten kanssa tuoden oman näkemyksen asiaan. Eikä yhtään haittaa vaikkei olisikaan kirjaa lukenut tai elokuvaa katsonut,
Ole mun Querelle seisoo ihan omilla jaloillaankin.
Väntsi on monitoimimiehenä käsikirjoituksen ja visuaalisen toteutuksen lisäksi itse lavalla koko tunnin mittaisen esityksen ajan. Vetäen virtuoosimaisesti myös kaikki roolit. Jaksan taas hämmästellä miten muuntautumiskykyinen kukaan voi olla. Väntsi eläytyy himokkaan vanhan merimiehen nahkoihin yhtä joustavasti kuin Querellen veljeksi Robertiksi, niljakkaan rouheaksi kapakan isännäksi Nonoksi, tämän vietteleväksi vaimoksi Lucilleksi tai sinnikkääksi komisario Marioksi (joka on kuin suoraan Tom of Finland-kuvastosta). Avukseen Väntsi taikoo esityskumppaneita köydenpätkistä, yksinkertaisesta t-paita & merimieshattu vaatepuussa -kombosta tai sitten hienosti tehdyistä nukeista naruvartaloineen. Nämä nuket ovat kyllä aika pelkistettyjä, oikeastaan pelkkiä päitä, mutta yhtäkaikki, heräävät eloon taitavissa käsissä. Että kyllä nukketeatterista on moneksi!
Väliin saamme kuulla otteita kirjasta, välillä nähdään objektiteatteriakin (vaikkapa kun köydenpätkä muuttuu savukkeeksi ja siitä taas Querellen kulliksi, välillä taas tanssiviksi hahmoiksi). Kieli on roisia, ja koko esitys muutenkin. Mutta ei meno liian härskiksi mene, ja koska kaikki asiat toteutetaan nukeilla, ei se varmaan tunnu kireäpipoisemmiltakaan niin "pahalta". Nuket ovat groteskeja, mutta todella ilmeikkäitä. Väntsi taikoo ne eloon.
Esityksessä käsitellään seksiä, kuolemaa, väkivaltaa, huumeita, murhia ja ties vaikka mitä, mutta ryppyotsaisuus on hyvin kaukana.
Ole mun Querelle ei saarnaa tai moralisoi, vaan se on jonkunlainen himon tutkielma ja myös typerryttävän hauska. Ei todellakaan ihan perheen pienimmille, eikä kyllä ihan kaikille aikuisillekaan.
Merja Pöyhönen vastaa ohjauksesta ja äänisuunnittelusta. Ei mikään vähäpätöinen homma tämä! Meren suolaiset äänet luovat sopivaa tunnelmaa lokkeineen ja loiskeineen. Äänet, ja myös
Jarkko Forsmanin huikean hieno valosuunnittelu, ovat todella iso osa esitystä. Laivan ruosteinen seinä pyöreine ikkunoineen sekä puulaatikot ja köysiniput vaihtuvat nopeasti La Féria -kapakan tunnelmiin.
Loppu on ihanan yllätyksellinen, ja kuin piste täydellisen esityksen päälle. Jäi niin hyvä mieli tästä esityksestä, että leijuin varmaan kolme metriä lattian päällä pois Tehdas-teatterin pienestä vinttitilasta.
Esityksiä on vielä, ja jos et Turkuun asti kykene niin
Ole mun Querelle nähdään kerran Helsingissäkin, oivallisilla
Oh My Puppets -minifestareilla Cirkossa 11.4. Mutta kannattaa olla nopea, sillä tätä et todellakaan halua missata. Mikäli olet täysi-ikäinen ja hyvän nukketeatterin ystävä.
Kuvien copyright Milla Järvipetäjä.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti