Näytelmä joka menee pieleen / Turun kaupunginteatteri 1.12.2018

No totta mooses tämä näytelmä pitää mennä Turkuunkin katsomaan, kun kerran se on tullut koettua jo Lontoossa, Tampereella, Kouvolassa ja Oulussa. Turkulaiset tarttuivat siis aiheeseen neljäntenä teatterina Suomessa (ensi syksynä Svenska Teatern tarttuu aiheeseen!) ja hyvin meni pieleen täälläkin. Oikein ilahduttavasti jopa. On se kummaa miten paljon iloa katsoja voi saada kun kaikki menee pieleen.

Komediamaestro Mika Eirtovaara on jo toisen kerran ohjaamassa tätä teosta. Ensimmäinenhän oli Tampereen teatterin versio, joka on näistä Suomessa tehdyistä kyllä edelleen ehdoton suosikkini. Samat vanhat kuviot, vitsit ja juonenkäänteet tässäkin on, mutta onneksi kussakin versiossa uudet näyttelijät aina tuoreistavat teosta. Valtaosa katsojista kuitenkin näkee ja kokee tämän näytelmän ensimmäistä kertaa, eikä vertaile sitä aiemmin esitettyihin versioihin. Hyvin toimii myös meille jotka ovat nähneet aiemminkin.

Ideahan on simppeli. Seuraamme lavalla amatöörien (tässä tapauksessa Turun Työväen Teekkareiden Draamaseuran) esittävän näytelmää nimeltä Murha Havershamin kartanossa. Peribrittiläistä murhadraamaa Agatha Christien hengessä. Mutta koska kyseessä ovat amatöörit, ja muutenkin aika epäpätevä sakki, niin myttyyn menee. Jo alusta asti, kun porukan koira on kateissa ja sitä haetaan katsomostakin asti. Tämä siis jo ennen kuin koko esitys alkaa. Esityksen ohjaaja (Teemu Aromaa) esittelee ryhmänsä tuotantoa ja sitten mennään. Reilu parituntinen kuluu kuin siivillä, ja moka seuraa toistaan. Osa näyttelijöistä on luokattoman huonoja (siis se todellakin vaatii taitoa että hyvä näyttelijä esittää huonosti näyttelevää harrastajanäyttelijää), osa koomisen ylinäytteleviä, ja osa ei kykene mihinkään. Mukana esityksessä on myös "näyttämömestari" (Riitta Salminen) ja "valo/äänimies"(Markus Ilkka Uolevi), jotka hekin joutuvat lavalle, halusivat tai et.

Tämä onkin koko näytelmän juju. Kun "amatöörit" puuhastelee, niin tuloksena on ratkiriemukasta, taitavasti ajoitettua ja hyvin toimivaa komediaa. Juonikaan ei ole niin oleellinen tässä, ja taas kerran huomasin, että unohdin seurata sitä, koska huomioni kiinnittyi ihan muihin asioihin. Havershamin kartanossa piti viettää kihlajaisia, mutta Charles-sulhanen (Severi Saarinen) löytyykin kuolleena. Onneksi paikalle osuu lumimyrskystä huolimatta tarkastaja Carter (Teemu Aromaa), joka ryhtyy ratkomaan tätä mysteeriä. Monenlaista käännettä, ihmissuhdeylläriä ja rahasotkua ilmaantuu kuvioihin ennenkuin tapaus on selvitetty. Charlesin morsian Florence Colleymoore (Ella Lahdenmäki) ja tämän veli Thomas (Iikka Forss) näyttelevät ratkaisevia osia illan tapahtumissa. Puhumattakaan antinäyttelijämestarista Cecilistä (Peter Ahlqvist). Kaiken kruunaa pökkelö hovimestari Perkins (Miska Kaukonen). Tämä ryhmä kutkuttelee taatusti jokaisen katsojan nauruhermoja.

Lavastusporukka on Peter Ahlqvistin johdolla tehnyt huikean upean työn saadakseen rakennettua toimivan ja sopivasti vinksahtaneen lavastuksen. Se on nimittäin tässä näytelmässä ihan elintärkeä osa koko juttua. Peribrittiläinen kartanomiljöö - jonka kaikki eksentrisyydet kyllä paljastuvat illan aikana. Pienenä söpönä yksityiskohtana tässä takan yläpuolella on mopsitaulu (monenlaisia hurttia siinä on kyllä nähtykin). Haluan kehua myös Tiina Valkaman pukusuunnittelua. On tweediä ja kaikenlaista kartanoon sopivaa kuosia. Erityisesti Thomas Colleymooren sukat ja pujoliivi puhuttelevat minua.

Onhan tämä nyt aivan huikea näytelmä, ja kaikki palkinnot maailmalla ansainnut. Menkää ihmeessä katsomaan Näytelmä joka menee pieleen Turkuun; esitykset jatkuvat vielä kevätkaudenkin.


Kuvien copyright Otto-Ville Väätäinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.