Työpajalähtöisesti syntynyt ja Seppo Parkkisen käsikirjoittama esitys on kiinnostava yhdistelmä faktaa ja fiktiota, dokumentaarisuutta ja mielikuvituksen lentoa. Liikumme useassa eri aikatasossa ja pääsemme siten kurkistamaan tulevaisuuden näkökulmasta menneeseen - ja myös vuoteen 2018. Matkakohteet vaihtelevat Wrangelin saarelta Islantiin, Palestiinaan, Newfoundlandiin ja Sisiliaan. Vanhoja hautoja ja mitä ne kertovat meille. Lintujen ja luiden kertomaa. Arktisten alueiden historiaa, tapoja ja kohtaloita. Kiehtovaa ja kiinnostavaa. Ihmiskunnan historia vie meidän neandertalilaisten hautapaikoilta Doubtful Villagen kadonneeseen kylään. Linnut, linnut, linnut - miten ne tuovat viestiä menneestä. Ada Blackjack matkasi pienen retkikunnan mukana Wrangelin saarelle ja pääsemme mukaan tälle retkelle. Ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkeen. Maantieteilijä al-Idrisi vuonna 1154 Sisiliassa laati karttoja - joista on säilynyt kymmenen (yksi Oxfordin Bodleian Libraryssä; ja niitä voi selata netissä!). Mukana on myös Suomen Turku (Abua).
Viisi esiintyjää (Kristiina Vahvaselkä, Raimo Karppinen, Minna Kangas, Sofia Törnqvist ja Tuula Väänänen) muuntautuu linnuista tutkijoiksi ja venäläisiksi puistovahdeiksi. Kieli vaihtuu lennosta suomesta englantiin ja takaisin. Tämä esitys on hieno esimerkki tieteen ja taiteen tiiviistä liitosta; taiteen varjolla tarjotaan rautaisannos tieteellisiä asioita. Esityksen jälkeen voi lainata Svante Pääbon teoksia kirjastosta tai googlettaa tietoja beothukeista. Niin kiehtovia aiheita, että välillä huomaan jääväni pohtimaan näitä asioita ja melkein unohdan seurata esitystä.
Kari Mäkirannan musiikkia ja laulua kuullaan pieninä fragmentteina, olisin ehkä halunnut kuulla enemmän tämän myös äänellisesti taitavan viisikon laulua. Susanna Airaksinen ja Juha Malmivaara ovat ohjanneet tämän polveilevan parituntisen tarinan. Olisin voinut matkata näiden esiintyjien siivin vielä useammaksikin tunniksi tälle matkalle. Legenda pienestä luusta, siis se itse tarina, on myös kiehtova.
Teatterimontun katsomossa on todella kuuma, mutta voin vaan kuvitella miten kuuma on lavalla untuvatakeissa ja paksuissa villapaidoissa heiluvilla näyttelijöillä! Arktinen tunnelma on kyllä nyt aika kaukana, mutta käytetään mielikuvitusta. Sari Salmela vastaa skenografiasta, mutta käsiohjelmassa ei mainita vaatesuunnittelua lainkaan (oletan siis että Salmela on tehnyt nekin). Kuitenkin, pidin siitä kovasti. Ville Aalto äänisuunnittelijana ja Eero Erkamo valosuunnittelijana ovat kumpikin tehneet hienoa työtä. Lintujen äänet ja visuaaliset viittaukset ovat kauniita. Lapintiirat pitkillä muuttomatkoillaan. Tiira joka noin kolmekymmenvuotisen elämänsä aikana lentää useamman kerran kuuhun ja takaisin -pituisen matkan muuttaessaan.
Esityksessä puhutaan geologian aikakausista, viimeimpänä antroposeeni. No, juuri muutama viikko sitten luin että antroposeeni-nimikettä ei virallisesti käytetäkään, vaan viimeiset 4300 vuotta olemme eläneet meghalaya-aikaa. Näin päätti IUGS heinäkuussa.
Anteeksi pienet sivupoluille lipsahdukset tässä bloggauksessa, mutta tämä esitys inspiroi minua kauheasti ja herätti monia vanhoja ja hieman uinuvia intohimoja. Arkeologia! Historia! Osteologia! Oikeastaan kaikki :-)
Esitys kysyy kenellä on oikeus menneisyyteen? Kenelle me olemme vastuussa? Isoja kysymyksiä, joiden vastauksia voi miettiä tämän nähtyään. Legenda pienestä luusta on kiehtova samanistinen matka menneisyyteen ja ihmiskunnan historiaan.
Kuvien copyright Robert Seger.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti