Tapahtumat tulevat aivan iholle, kun viereen teloitetaan punakaartin tyttöjä tai kun kävelemme käytävän varrella, jonka ovien takaa kuuluu nyrkiniskuja ja avunhuutoja. Hetkessä suuntavaisto katoaa sokkeiloisessa teatterissa ja ehkäpä me jäämme harhailemaan ikuisesti tiloihin. Kaikkea tätä seuraa kuvaaja, ja yleisö teatterin katsomossa saa kokea reaaliaikaisena pienen siivun siitä mitä mekin koemme.
Kierros oli sopivan jännittävä, mutta ihan perheen pienimmille sitä ei suositella. Hetkittäin aika kovaäänisiä kohtia ja esiintyjien intensiivisyys ja läsnäolo oli todellakin iholle tulevaa. Turvallisissa käsissä olimme kuitenkin. Paljon rappusia ja tahti oli aika rivakka, niin ihan huonojalkaisille ei sovi myöskään. Ja kannattaa olla tummat pitkät housutkin ehkä; sopivat manttelin kanssa asusteeksi paremmin kuin kirkkaanväriset kukkamekot :-)
Erikoispenkit ovat huputetut, ja hupun taskusta löytyy lisäohjeita kierrokselle = toimiva ratkaisu. Kierrolle ei saa ottaa mukaan mitään ylimääräistä, eli ei kasseja eikä käsilaukkuja, eikä toki puhelimiakaan. Ne pitää siis jättää narikkaan. Omalle penkilleen ei oikein voi, koska samalle paikalle ei välttämättä pääse enää palaamaan, kun meidät kiireellä saatellaan takaisin saliin näytelmän loppuhuipennusta varten.
Tämä oli loistava kokemus, ja olen 100% tyytyväinen ratkaisuuni nähdä ensin esitys sellaisenaan ja sitten toistamiseen osallistuen kierrokselle. Ymmärrän kuitenkin etteivät kaikki pysty tai halua nähdä samaa esitystä kahta kertaa, mutta minä olisin kyllä halunnut uusinnan joka tapauksessa. Toisella kertaa katsoen koko näytelmästä sai muutenkin enemmän irti. Loppukevään esityksiin osallistavat paikat lienevät jo menneet, mutta kyllä tämä näytelmä toimii muutenkin.
Erityiskiitos Tampereen teatterille koko talon sisustamisesta ajan henkeen ja ihanalle henkilökunnalle myös. Erittäin onnistunut lisä nautinnolliseen teatteri-iltaan!
Kuvat omiani, paitsi esityskuvien copyright Heikki Järvinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti