Harold Pinteriä omassa nimikkoteatterissaan, kiitos kyllä. Kun vielä lavalla joukko aika valovoimaisia tähtiä, niin mikäpä se oli lippua varatessa. Myöhemmin luin vielä jostain, että tämä
The Birthday Party on yksi Pinterin esitetyimpiä näytelmiä. Mutta nähtyäni tämän voin vain ihmetellä että miksi ihmeessä??
Meinaan nyt olen aika pettynyt. Liki 2,5 tuntia umpitylsää jaarittelua. Joo, periaatteessa kaikki toimii, siis lavastus on kivaa katseltavaa ja näyttelijät ovat oikeasti hyviä. Onko ohjaaja
Ian Rickson näin hiipunut, koska edellinen työnsäkin oli aika onneton (
Against Almeidassa), vai onko tämä vaan niin nuupahtanut näytelmä ettei mikään magia herätä tarinaa eloon? Rickson on kuiteskin ohjannut hienojakin töitä.
Nyt ollaan jossain merenrantakaupungissa, vanhemman pariskunnan luona. Arki toistuu samanlaisena päivästä toiseen, rantatuolien hoitajamies Petey (
Peter Wight) tulee aamupalalle ja katoaa sitten töihin. Vaimo Meg (
Zoë Wanamaker) hössöttää ja säätää ja on aika simppelin oloinen. Talossa asuu pitkäaikaisvuokralainen Stanley (
Toby Jones). Kaikki muuttuu kun Petey tapaa rannalla pari häiskää, jotka haluavat myös majapaikkaa. Oudot tummapukuiset heput Goldberg (
Stephen Mangan) ja McCann (
Tom Vaughan-Lawlor) saapastelevat sisään ja haluavatkin järjestää yllätyssynttärihjuhlat Stanleylle. Onko oikeasti tämän synttärit vai ei, se jää hieman epäselväksi. Juhlat kuitenkin pidetään ja ne menevät hieman kummallisiksi. Seuraavana aamuna miehet kuskaavat vihannekseksi muuttuneen Stanleyn pois. Kemuissa on vielä nuori naisseuralainenkin Lulu (
Pearl Mackie) jota Goldberg ahdistelee.
Ihmeen eleetön ja väritön tämä oli, ja tunnelmaa rakennettiin vaikka mitään ei koskaan tapahdukaan. Olivatko miehet Stanleyn tuttuja, mene ja tiedä. Välillä tuli tunne, että häntä he tulivat etsimään ja olivat ehkä kostamassa jotain, mutta mitään ei selitetty eikä kerrottu. Tämä oli tosi outo ja kummallinen näytelmä. Mihin sitä jännitystä rakennettiin, kun kaikki jäi kuiteskin kesken? Vähän vihjailtiin asioista mutta mitään ei paljastettu. Juhlat äityvät väkivaltaisiksi, mutta onko Stanley hullu murhaaja, vai mikä kumma tyyppi. Ärsyttävää. Ja loppu oli tosi töksähtävä.
Näyttelijät tekevät hienoa työtä, varsinkin Wanamaker häsläävänä emäntänä on hyvä. Ja Mangan kyllä yliveto, lipevänä ja itsevarmana, ja samalla hyytävän pelottavana Goldberginä. Jotenkin tuli mieleen Colin Farrell, ehkä se oli se kampaus ja maneerit?
Mun mielestä tässä ongelmana oli tekstin heikkous, koska ilman hyvää tekstiä ei parhainkaan porukka saa taiottua siitä mitään ihmeellistä irti. Arvosteluja ei ole vielä, koska nyt torstaina on vasta ensi-ilta. Mielenkiinnolla odotan mitä kriitikot sanovat. Mä oon vaan kai niin tollo etten tunnista hyvää näytelmää, mutta minä en tykännyt... Mutta tarinan opetus: aina ei voi onnistua vaikka olisi kuinka paperilta katsottuna napakymppi.
Esityksen huonouden lisäksi harmitti kadonnut hanskani, mitä ei koskaan löytynyt (palasin vielä seuraavana päivänäkin kysymään). Teatterille se jäi koska mennessä oli molemmat mukana.
Ps. Ja pari päivää myöhemmin. oikeat kriitikot ovat puhuneet: neljää ja viittä tähteä :-D
Kuvien copyright Johan Persson.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti