Illan suunnitelma on tämä: Lauri Maijala ohjaa esityksen. Lavalla nähdään 4 näyttelijää ja muusikko, ja kukaan heistä ei tiedä teosta etukäteen. Ns. prima vista-tyylillä mennään. Kaikki muut (paitsi toivottavasti ohjaaja) ovat yhtä pihalla. Plarit odottavat valmiina lavalla. Meille kerrotaan etukäteen, että lavalla on nyt mies (Niko Saarela) ja tyttö (Vilma Melasniemi). Ensin kuitenkin otetaan 10 sanan (jotka saattavat liittyä teokseen tai sitten eivät) lämmittelyjä, eli mitä ekana tulee sanasta mieleen. Hmmm... kiinnostavia assosiaatioita.
Siitä tarina lähtee rullaamaan, ja pianisti Joel Mäkinen säestää taustalla, välillä ohjaajan vinkistä ottaen isommankin roolin. Aluksi kaikki on vähän hakusessa, teksti kun on yhtä uusi esintyjille kuin yleisöllekin. Ihmissuhdekuvioita ja parisuhdepyristelyä. Ohjaaja kutsuu lavalle lisää porukkaa, ja Peter Panin näköinen heppu (Johannes Holopainen) pelmahtaa sisään. Hetkeä myöhemmin myös Helinä Keiju -tyyppi (Eeva Soivio) saapuu.
Välillä otetaan muutamia kohtauksia uudelleen, kun ohjaaja haluaa esimerkiksi väkivaltaisempaa tulkintaa. Hetkittäin itselleni tulee teksistä mieleen E.L. Karhun Prinsessa Hamlet. Johtuiko se siitä kun lause Tyttö tuijottaa mykkänä miestä toistuu niin usein? Tunnelma näytelmässä tihenee, esiintyjät improavat hienosti. Välillä lauletaan tietyt repliikit, ja loistavana pianistina Joel vetää sopivia kuvioita. Peter Pan ja Helinä heräävät henkiin vain tytön kuvitelmissa. Näytelmön mies on tyly, ei halua sitoutua ja tyttö on takertuva, ja itseluottamus on pakkasella ja pahasti.
Pienen väliajan jälkeen osat onkin vaihdettu, eli nyt Keijuna on Vilma ja Peter Panina Niko. Ihmisroolihahmoja (nyt Eeva ja Jomppe) syvennetään; mies on narsistinen hyväksikäyttäjä ja naisella taitaa hieman viirata päässään. Aikajana on pitkä, kymmenkunta vuotta. Berliinin ja Lontoon kautta kuljetaan. Lopuksi asiat ovat taas toisin, nainen on päässyt vonkaavasta miehestä irti.
Näytelmässä on paljon huumoriakin, mutta on tämä teksti hetkittäin aika raskasta. Tai ei teksti, vaan sen käsittelemät asiat. Mutta erittäin kiinnostava uusi kotimainen draama. Todellakin haluaisin nähdä tämän toteutettuna teatterissa joskus. Lopuksi esille kutsutaan näytelmäkirjailija (Jenni Nikinmaa) ja kerrotaan näytelmän nimikin (Älä jätä jälkiä). Bravo!
Taitavaa työskentelyä, jota oli todella kiinnostavaa seurata. Miten hahmot alkoivat elää siinä silmiemme edessä, ilman mitään sen kummempia lavastuksia tai muita. Pelkällä läsnäololla ja lukemisella. Kiitos KOM-porukka!
Kuvat otin itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti