Tarina on kiinnostava, ja koska Linnan elämä ei ole kauhean tuttua itselleni, myös paljon uutta sisältävä. Linnan vaiheet tulevat tutuksi ja varsikin hänen omat sotakokemuksensa, mitkä sitten jalostuivat pikkuhiljaa kirjaksi. Rajala on kyllä yhdistellyt hyvin erilaisia juttuja ja loihtinut mukaansatempaavan tarinan. Joka sitten vielä on napakasti dramatisoitu.
Finlaysonin duunari naputteli konettaan, tuota valtavaa Remington Kymppiä, mikä dominoi koko lavaa, Kerttu-vaimo (äänenään Miia Selin) huuteli välillä taustalta kommenttejaan, lähinnä ehkä Linnan elämäntapoihin puuttuen, ja muut pirkanmaalaiset kirjailijat kuuntelivat, kannustivat, ja loivat uskoa. Tämän ns. Mäkelän piirin keskushahmona hääri kirjastonjohtaja Mikko Mäkelä, joka oli yksi Linnan tärkeimpiä tukijoita. Toki Linna kirjoitti kirjansa yksin, mutta sparraajina oli monenlaisia tyyppejä. Pirkanmaan kirjailijapiirit tuntuivat olevan miehen tukena yhtenä rintamana.
Kirjailija Linna oli jo julkaissut, mutta koki Sotaromaaninsa olevan se hänen tuleva pääteoksensa. WSOY:llä ei meinattu aluksi millään uskoa teokseen, mutta onneksi silloisen johtaja Yrjö Jäntin isä innostui, ja vaati Tuntemattoman julkaistavaksi. Loppu on niinsanotusti historiaa. Paljon tupakkaa ja mustaa kahvia Linnalta kirjoitusprosessissa kyllä kului ja terveyskin reistaili. Mutta lopussa kiitos seisoi. Oli kyllä tavattoman mielenkiintoista seurata yhden suomalaisen kirjallisuuden klassikon syntytarinaa näin näyttämöllä!
Tuukka Huttunen on tehnyt tukun upeita rooleja viime vuosina, mutta tässä hän kyllä jollain tasolla ylittää itsensä. Muuntautumiskykyisenä esiintyjänä hän hoitaa roolivaihdot lennossa ja todella pienillä jutuilla. Jo pelkästään lippalakki saa ihmeitä aikaan. Mutta ennenkaikkea tietysti tarkkanäköinen, hyvin ajoitettu ja lahjakas näyttelijäntyö loistaa. Uskomatonta millainen henkilögalleria tähän vajaan pariin tuntiin mahtuu. Videoilla nähdyt osuudet on kuvattu jo paljon aiemmin, ja hyvin sitä mies osaa itsensä kanssa näytellä, kolmeakin roolia yhtäaikaa. Tykkäsin erityisesti poikamaisen innostuneesta Jaakko Syrjästä, maanläheisestä Antero Rokasta, hersyvästi kikattavasta Linnan työkaverista, kiroilevasta Lahtisesta ja myhäilevästä Edvin Laineesta. On muuten aikamoinen saavutus näyttelijälle laulaa itsensä kanssa viisiäänisesti! Eli isoimmat aplodit Tuukalle.
Välillä kuullaan otteita lehtikriitikeistä ja välillä katsellaan kun Tuntemattoman hahmot seisovat kovennettua. Näin jälkikäteen on tietysti tragikoomista kuulla WSOY:n esilukijan Mikko Kilven todella negatiivisia kommentteja kirjasta, esimerkiksi "pahinta on eri murteiden käyttö". Että sitten murreprofessori tarkastaisi kirjan kielen, ja vaatimuksena oli että se pitäisi muuntaa kirjakielelle. Tästähän Linna sitten (ihan syystäkin) pillastui. Millainen olisi kirjakielinen Tuntematon? Aika tylsähkö sanoisin. Kyllä ne eri murteet ja eri tyypit jotka niitä puhuvat ovat yksi teoksen suola. Vaatimaton reilun 4000 kappaleen ensipainos katosi kaupoista nopsaan ja Linnan taloyhtiön edustaja antoi poikien julkaisukekkerien metelin anteeksi. Hesarin Toini Havun legendaarinen murskakritiikki ei (onneksi) hillinnyt ostajia.
Ilari Kellokoski vastaa videopuolesta, ja hyvää työtä on tehnytkin. Esityksessä käytetään myös paljon arkistokuvia. Kaisa Loposen pukusuunnittelu on taitavaa koska niin pienillä jutuilla pärjätään. Vähempi on taas kerran enempi. Lavastukseen ei projisointien lisäksi tarvita kuin se valtaisa Remington, jonka on loihtinut lavalle Oskari Löytönen. Mutta Remingtonista on todella moneksi!
Päämäärä Tuntematon on tavallaan historiallinen näytelmä, ja samalla myös hyvin koskettava, ja hauska. Tämän parissa viihtyy hyvin oli Tuntematon sotilas sitten tuttu teos tai ei. Tylsiä kohtia ei ole lainkaan, mutta ei tämä mitään jatkuvaa tykitystä ole kumminkaan.
Tämän nähtyäni tuntuu että olisin oivaltanut jotain tärkeää niin Suomen 100-vuotisjuhlista, kirjailijan työstä, historiasta ja nykypäivästä, ja ennenkaikkea Tuntemattoman sotilaasta. Bonusta teatterille hienoista vanhoista aiheeseen liittyvistä leffajulisteista aulassa!
Kyllä tarttee siis yhtyä Aamulehden kriitikko Matti Kuuselan 5 tähden kritiikkiin. Näytelmän loppu oli ehkä hieman töksähtävä, mutta en tiedä millainen loppu tähän sitten olisi sopinut. Menkää oitis katsomaan, esitykset jatkuvat ensi keväälle (huhtikuun loppuun asti). Ja toivon mukaan siitä vielä paljon pidemmällekin. Päämäärä Tuntematon on todellinen helmi.
Esityskuvien copyright Peero Lakanen, loppukuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti