Kun vielä tuloksena on näin onnistunut oopperakokonaisuus niin mikäs tämmöistä on katsellessa. Marco Bjurström ei tule ensimmäisenä mieleen oopperaohjaajana, mutta vallan loistava debyytti tämä on. Erinomaisen joustavaa ja hyvin laulavaa kuoroa käytetään tosi paljon ja heillä on hienoja koreografioita. Niistäkin kiitos kuulunee ohjaajalle. Kuoro oli ihan helmi!
Seppo Pohjolan säveltämä musiikki on aika modernia ja paikoitellen en oikein tiedä mitä siitä pitäisin. Mutta sitten tulee jotain "tutumpaa" ja helpompaa ja huomaan tykkääväni. Sillanpään marssilaulua ja kansanlauluja (mm. Taivas on sininen ja valkoinen). Tai likipitäen rap-henkinen kirje diktaattoreille, missä Eemeli ja kuoro käyvät hilpeästi läpi Sillanpään viestiä Stalinille, Mussolinille ja Hitlerille. Kansanlauluhenkinen jazzpala on myös hirtehisen hauska konkurssianomus. Hiljaisemmissa hetkissä kuoron hyminät ja suhinat kuuluvat kauniisti. Musiikki muuttuu aggressiiviseksi, suorastaan riitasointuiseksi, kun Sillanpään mieli alkaa järkkyä ja hän joutuu hoitoon. Mutta ei nykymusiikki ole ihan mun juttuni silti. Sitä on hankalampi kuunnella. Mutta ehkä elämään tarvitsee haasteita ja omalta mukavuusalueelta poistumisia silloin tällöin. Musiikista vastasi TampereRaw, kapellimestari Jouni Rissasen johdolla. Tomi Pietilä toimi äännisuunnittelijana ja esityksessä kuultiin monikanavatekniikkaa. Istuin keskikäytävän kohdalla, aikalailla keskellä katsomoa. Siihen kohtaan ainakin äänet kuuluivat aika tasapainoisesti.
Roolitus on minusta oikein onnistunut. Sauli Tiilikainen vanhemman Sillanpään roolissa on ihana! Lauluäänensä toki on jo itsessään komeaa kuultavaa, mutta sen lisäksi mies on hauska ja karismaattinen. Vetäessään pikku-Eemelinä kujeilevan hauskasti tai mieleltään järkkyvänä vanhempana miehenä; kaikki sujuu yhtä suvereenisti. Waltteri Torikka on ihan kelpo nuori Eemeli. Kyllä näissä miehissä karismaa piisaa! Pidin kovasti miten nuorta ja vanhaa Eemeliä vuoroteltiin, miten he lauloivat yhdessä ja peilasivat toisiaan.
Päivi Nisula on aivan mainio matroonamainen sairaanhoitaja ja Helena Juntunen säkenöi Siikrinä eli Sillanpään puolisona. Juntusen heleä ääni soljuu kauniisti ja myös duetot Torikan kanssa kuulostavat korviini miellyttäviltä. Petri Bäckström ahkeroi Torikan tapaan alkukesän Ilmajoen musiikkijuhlien Mannerheim-oopperassa ja tykkään hänen äänestään ja lavakarismastaan kovasti myös tässä.
Libretto on Suomen Sillanpää-asiantuntija Panu Rajalan käsialaa. Paikoitellen riimejä, paikoitellen hauska, ja tämmöiselle Sillanpään elämään ja vaiheisiin perehtymättömälle oikea aarreaitta. Hämeenkyröläinen murre ja puheenparsi kuulostaa laulettunakin hyvältä. Hyvä ettei ole kirjakieltä, paitsi satunnaisesti.
Tunnustan että sivistyksessäni oli Frans Emil Sillanpään kokoinen aukko, eli en tiennyt hänen elämästään juuri mitään. Tämä ooppera tarjoili hyvän tiivistelmän ja näkökulman nobelistin elämään. Eikä se nosta häntä mihinkään kansakunnan alttarille tai siloittele liikaa. Sillanpäästä on ihmisten mielikuvissa ehkä tehty myytillinen kirjailija, suomalainen suurmies, mutta tämä ooppera tarjoilee kuvan myös tavallisesta miehestä; heikkouksineen ja huonoine piirteineen. Sillä kyllä niitä näemmä piisasi myös.
Vähän kyllä välillä ärsytti tämä kliseinen kuva miestaiteilijasta; juopporetku ketale, joka hummailee maailmalla, vetää viinaa luomistuskaansa ja vaimoressu kärvistelee kotosalla lapsikatraan kanssa vähillä varoilla. Eikö näitä ole NIIN nähty. No on, mutta tässä nähdään taas yksi. Lisäksi kesäteatteriperinteitä kunnioitetaan perinteisellä kännikohtauksellakin. Ihan hilpeää se on, mutta... Onneksi kokonaisuus kuitenkin toimii.
Osmo Rauhalan luonnonhenkinen lavastus sopii Hämeenkyrön kulttuurimaisemaan kuin nenä päähän. Isot eripituiset ja -sävyiset hirret törröttävät maisemassa kuin siihen luotuina. DNA-koodista muistuttavat kirjaimet takaseinässä herättävät ensin hieman hämmennystä (toisaalta kirjaimistahan Sillanpääkin työnsä loi), mutta käsiohjelmassa on sillekin selitys (DNA:n rakenne selvitettiin samaan aikaan mistä ooppera kertoo, ja kirjaimet siirtyvät sukupolvelta toiselle eri suurten luomusten muodossa). Sama ATCG-koodi toistuu videoprojisoinneissa. Vanhemman Sillanpään Kammiona toimii pieni hirsiseinäinen huone. Se tuo mieleen kesäteatterin vieressä olevan Sillanpään syntymä- ja lapsuudenkodin (kuva alla).
Kauniin yksinkertaiset puvut ovat Elina Vätin käsialaa. Siniharmaat sävyt kuorolaisten puvuissa, ja vaaleaita luonnonvärejä (ja varmaan myös materiaaleja) solisteilla. Sopii maisemaan, aiheeseen ja kokonaisuuteen. Pienet väriläikät siellä täällä, kuten punaiset huivit, luovat dramaattisia hetkiä myös puvustuksen kautta. Siikrin järeät maiharit olivat passelit jalkineet luonnonhelmaan.
Myös punaisten neliöiden käyttö vuoden 1918 kohtauksessa on tosi oivaltavaa ja kaunista katsottavaa. Esityksessä on ylipäätään paljon tuommoisia pieniä, visuaalisesti toimivia ratkaisuita mistä pidin. Sekin että esiintyjät käyttivät katsomon keskikäytävää kulkemiseensa. Yksi ihana esimerkki oli kuoron muodostama joki, jota veden solina ääninauhalta vielä täydensi. Siikri lipui puolisonsa luokse, ja jatkoi matkaansa, kuin Tuonelan virtaa pitkin, aina loppuun asti. Siinä tulivat noobelit ja soopeliturkit liian myöhään. Yksi hienoimpia kohtia oli juuri ennen väliaikaa punakaartilaisten esittämä Tampereelle-kohta. Huh! Väristykset menivät selkäpiitä pitkin.
Lopuksi jäljelle jää surkea, katkera vanha mies. Kaikkensa antoi, ja kaikki meni. Lopuksi palataan alkuun; vanha ja nuori Sillanpää laulavat yhdessä, Taatan tutunnäköinen lätsä ilmestyy Sauli Tiilikaisen päähän. Kuoro sihisee, kaikki hiipuu ja hiljenee. Hetken hiljaisuus ja sitten yleisö puhkeaa massiivisiin taputuksiin. Kylän oma poika on saanut arvoisensa esityksen.
Ooppera herätti kiinnostuksen lukea lisää Sillanpäästä. Joku tavoite siis lienee saavutettu. Oheispalvelut kesäteatterilla pelasivat hyvin, väliajalla nautittu suppiolovahveropiirakka oli maistuvaa, keli oli mitä parhain ja kunnan markkinointipisteellä oli kivoja ihmisiä töissä. Kyllä näillä eväillä viihtyi oikein mainiosti. Vessojakin oli riittävästi. Käsiohjelmassa oli paljon mielenkiintoisia haastatteluita ja juttuja Sillanpäästä muutenkin. Hyvä hämeenkyröläiset!
Toivotaan että esitys palaisi lavalle kesällä 2018. Uskoisin että kysyntää on, koska nämä 10 esitystä myytiin loppuun jo joskus talvella. Lisätietoja Sillanpää-oopperasta (ja mahdollisesta paluusta kesällä 2018) oopperan kotisivuilla. Kyllä Suomessa katsojia korkeatasoiselle kesäoopperallekin löytyy.
Ps. Juuri tulleen tiedon mukaan kesän 2018 oopperaliput ovat nyt myynnissä!
Kuvien copyright Mikko Auerniitty (kolme löhikuvaa esiintyjistä), loput omia.
Näin esityksen ilmaisella kutsuvieraslipulla.
Kuulin tänään Hämeenkyrössä syntyneeltä ystävältäni, että esitys nähdään myös kesällä 2018.
VastaaPoistaJuu, mä kuulin sen kanssa heti kun olin jutun kirjoittanut, ja lisäsinkin lipunmyyntilinkin hetimmiten! Kolmannes lipuista jo myyty, että nopea saa olla.
VastaaPoista