Lavalla istuu ruskeasävyinen kolmikko. Nainen keskellä liikehtii, ja miehet reunoilla korjaavat häntä jatkuvasti. On hiirenhiljaista, yleisökään ei pahemmin yski tai rapistele. Tästä käynnistyy tunnin mittainen odysseia mielen maisemiin. Nainen vajoaa transsinomaiseen tilaan, ja näkee näkyjä. Vai näkeekö? Köysiä, outo naamiomies. Ja musiikkia, piinaavan hämyistä musiikkia. Hiljaisuus, ja pimeys. Risteilemme edes taas "todellisuuden" ja naisen fantasiamaailman välillä. Absurdia nykysirkusakrobatiaa, fyysista teatteria. Lentävä lautanen, joka menee mihin sattuu. Tässä reaalimaailmassa mieskaksikko ei näe naisen näkemiä isopäisiä naamiomiehiä lainkaan. Köydestä nykimälläkö sinne mielen tuolle puolen pääsee?
Alun lämmittelyn jälkeen siirrymme kokonaan hulluuteen. Pienet, onttosilmäiset miehet kantavat ja kasaavat laatikoita muuriksi. Välillä oivallan miten joku jippo ja juttu on tehty, välillä kaikki on silkkaa sirkus/teatterimagiaa. Kun miehet koittavat päästä muurista läpi tai yli, sinne toiselle puolelle, ei se niin vaan onnistukaan. Laatikot heräävät eloon. Todellisuuden äänet suodattuvat välillä sinne jonnekin. Absurdimmaksi käyvässä esityksessä näitä kääpiö/naamiomiehiä tulee ja menee, joku kantaa naista sylissään tai harteillaan. Välillä katsotaan "perinteistä" nukketeatteriesitystä missä päät vain pienenevät, hui!
Hiljalleen nämä naamiopäiset pikkutyypit valtaavat kaikki kolme ihmishahmoamme, integroituvat osaksi, kuin jotkut loiset. Onko se se ihmisen pimeä puoli? Iskeekö se hulluus nyt näihin muihinkin? Avasiko nainen jonkun portin kahden maailman välillä? Näitä voi kukin miettiä itsekseen...
Taitavan monipuolinen esiintyjäkolmikko Loïc Apard, Johanna Ehlert ja Matthieu Siefridt täydentyi vielä yhdellä nukettajalla eli Élise Nicod. Kyllä olivat elastisia ja taitavia kaikki neljä. Johanna Ehlert oli myös alkuperäisidean takana, ja pukusuunnittelijana sekä yhtenä nukkien rakentajana. Valosuunnittelu oli todella nerokasta. Valojen ja varjojen avulla saatiin korostettua oikeita kohtia ja luotua sitä aika salaperäistäkin tunnelmaa.
Aivan huikean oivaltava ja kekseliäs esitys. Tykkään kovasti kielettömyydestä, eli kaikki kerrotaan sanattoman viestinnän keinoin. Jokainen katsoja ymmärtää ja kokee esityksen ihan omalla tavallaan. Tässä on hienoja akrobatia- ja jopa trikkauskohtia, mutta pääpaino on absurdilla nukkeja ja ihmisiä yhdistävällä kerronnalla. Parhaita tämmöiset esitykset missä katsoja saa oivaltaa ja kokea itse. Ja missä saa jäädä pohtimaan miten helkatissa tämä oli tehty!
Suositusikärajana oli 8 v mutta minusta tämä oli enemmän aikuisten esitys. Hetkittäin oli aika pelottavakin tunnelma. Savoy-teatteri oli aika täynnä, ja toivon mukaan seuraavakin ilta veti katsojia salin täyteen.
Kuvien copyright Artur Bramao.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti