Seitsemän veljestä / Ypäjän musiikkiteatteri 21.6.2017

Ypäjän musiikkiteatteriin on aina ilo palata. Joka vuosi tämä porukka saa puhallettua vanhoihin pölyisiinkin klassikoihin uutta henkeä ja tekemisen riemua. Kiven Seitsemän veljestä ei tee poikkeusta tähän jatkumoon. Vaikka vähän meinasin alun perin epäröidä; TAAS Seitsemän veljestä. Mutta onneksi menin, koska ypäjäläisten laatuun voi aina luottaa.

Viimevuotinen My Fair Lady tarjosi hieman erilaisen (ja riemastuttavan) lopun, mutta tämä Tuomo Salmelan ohjaama suomiklassikko oli kyllä sitten perinteistäkin perinteinen. Eikä haitannut lainkaan. Kari Mäkirannan säveltämä musiikki (alunperin Pieksämäelle 1996 sävelletty) kajahteli komeasti Ypäjän aurinkoisessa illassa. Lyriikoita oli lainattu reteästi Kiveltä, ja hyvä niin. Tuttujakin lauluja (mitä muistan ala-asteella laulaneeni musiikkitunneilla) mutta uusilla sävelillä. Kuten vaikkapa Metsämiehen laulu, Oravan laulu ja esityksen komeasti päättävä Sydämeni laulu. 22-henkinen orkesteri kapellimestari Mäkirannan (näytelmän henkeen upeasti sopivaan asuun puettuna!) johdolla soitti mallikkaasti  omassa luolamaisessa katoksessaan. Välillä musiikista tuli mieleen Piirpauke tai Anssi Tikanmäen musiikki; ehkä se on se huilu?

Orkesteri soitti sateelta suojassa "luolassa".

Iso näyttelijäporukka täyttää lavan kyllä hyvin. Kuten aina, joukkokohtaukset ovat esityksen parasta antia. Niitä riittää ja Sami O. Vartiaisen koreografiat toimivat hyvin. Veljekset nähdään sekä lapsina että aikuisina. Varsinkin aikuisporukka on kyllä mainiota; vähän sellainen mylvivä sonnilauma, ainakin esityksen alussa. Kyllä ne siitä onneksi kasvatavat ja kypsyvät. Nestori Kyyrän Juhani on fyysisesti niin perinteisen arkkityyppi-Juhani kuin kukaan voi olla. Vaalea harjastukka, äkkipikainen luonne ja vähän hitaalla käyvä. Kyyrä tekee ison ja hienon roolin. Ihan kamalasti pidin myös Eerosta, jota viime kesän herra Higginsin roolissa vakuuttanut Kalle Tulander esittää antaumuksella. Kepposteleva ja ja vauhdikas Eero on hauska ja sympaattinen tyyppi. Ainoa veljeksistä mikä piti polvihousuja muuten.

Muutkin veljekset ovat kyllä oikein mainioita. Lihaksiaan pullisteleva Tuomas (Mikael Norri), erilainen nuori Simeoni (Markus Töhönen), kännikohtauksessaan riehuva Lauri (Konstantin Into), metsämies Timo (Matias Pynnönen) ja veljeksistä ehkä eniten henkisesti kasvava Aapo (Sampo Lepistö). Oli tosi mukavaa että vaikka ehkä Eerolla ja Juhanilla oli eniten repliikkejä, niin kukin veljeksistä sai oman hetkensä parrasvaloissa. Esityksessä on muuten paljon kohtauksia missä joku joutuu pitelemään kiivaista veljeksistä kiinni etteivät nämä kävisi toistensa, tai ulkopuolisten, kraiveleihin. Veljekset olivat pääsääntöisesti myös oikein hyviä laulajia. 

Yli 2,5-tuntinen esitys marssittaa lavalle paljon muitakin Kiven hahmoja, mitä joskus jätetään pois lyhyemmistä versioista. Rajamäen rykmentti, Taula-Matti, Nahkapeitturi. Erityisen viihdyttäviä olivat Simeonin viinahuuruissaan näkemät Lusiferus tyttärineen. Se oli kyllä jännää että vaikka komea suomenhevonen estradilla pyörähtikin, niin veljesten Valkoa, saatikka koiria Killiä ja Kiiskiä ei lavalla nähty.

Piritta Kämi-Conwayn monipuoliset puvut olivat suomifilmikuvastoa, mutta sopivat erinomaisesti näytelmään. Mielikuvitusta kehiin ja sillä syntyy niin sudet, härät kuin perkeleetkin! Ja upeat palavat liekit! Sampsa Jaakkolan lavasteet sointuivat hyvin taustan kuusimetsään ja peltomaisemaan.

En voinut olla miettimättä (taas kerran) Shakespearen tyyliä ja kieltä Kiven yhteydessä. Niin paljon sanontoja ja sanoja Suomen kieleen jo pelkästään Seitsemästä veljeksestä on napattu ja jäänyt. Ei sitä Kiveä turhaan tituleerata Suomen Shakespeareksi. Mutta on niitä tuntemattomia sanoja silti kauheasti. Joten käsiohjelman sanasto on enemmän kuin tarpeen.

Kaikenkaikkiaan reipas ja kiva perusversio klassikkonäytelmästä. Ei mitään uutta ja ihmeellistä, mutta oivallista perusmusiikkiteatteria. Juuri sellaista missä ypäjäläiset ovat niin hyviä.

Esitystä odottaessa oli kiva tutustua Ypäjän kotiseutumuseossa hienoon Novitan ja teatterin yhteiseen 7 Veljestä sukkakilpailun satoon. Toinen toistaan upeampia villasukkapareja (jotka lahjoitetaan SPR:lle myöhemmin). Jokainen veljeksistä on saanut omansa, ja useitakin. Mukana oli myös hauskoja tarinoita.

Ainiin. Vihdoin ja viimein Ypäjän musiikkiteatteri saa katsomoon kiinteän katoksen! Tosin vasta syksyllä, mutta silti. Tämä vanha on kyllä jo legendaarinen. Sateen sattuessa sitä on äkkiä veivattu yleisön ylle. Ja moneen kertaan paikattu katos ei ole ollut enää kovin vedenpitävä. Onneksi tässä esityksessä ei katosta tarvittu, koska iltapäivän sadekuuro ei palannut.


Esityskuvien copyright Tanja Altti, muut omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.