Niskavuoren nuori emäntä / Pyynikin kesäteatteri 16.6.2017

En kauhean montaa Niskavuori-näytelmää ole nähnyt, mutta olihan tämä pakko mennä katsomaan. Koska Pyynikin kesäteatteri, Miika Muranen ja... no, siinäpä ne tärkeimmät syyt. Niskavuoren nuori emäntä taipui tällä kertaa musikaaliksi, tai ennemmin ehkä musiikkiteatteriksi. Hella Wuolijoen kaunis kieli kuuluu esityksessä hyvin.

Kohtuuhyvin taipuikin. Keli suosi ensi-iltayleisöä ja lämpimiä tunteita koettiin lavallakin. Tai "lava" on Pyynikin kohdalla ehkä turhan rajaava ilmaus, sillä koko pyörivän lavan ympäristöä hyödynnetään hyvin. Jotenkin tuntuu että kaikki Pyynikillä esitettävät näytelmät sopivat siihen miljööseen kuin nenä päähän. Oli se sitten Aatamin puvussa ja vähän Eevankin (kyllä, kävin katsomassa tätä puskafarssien kruunaamatonta kuningasta 2001) tai Tuntematon Sotilas (1997). Aina kimmeltää Pyhäjärvi taustalla ja tuuli suhisee korkeissa männyissä.

      

Hyvin se Niskavuoren komea hirsitalokin siinä istuu. Niskavuoren talossa on komea isäntä Juhani (Mikko Nousiainen), kiltti emäntä Loviisa (Maria Pere), Juhanin sisarukset vaisu Antti (Olli Riipinen), pirttihirmu Heta (Petra Karjalainen) ja pyryharakka Kustaava (Ronja Alatalo) sekä iäkäs äitimuori (Sari Havas). Alussa elo tuntuu auvoiselta; Loviisan ja Juhanin lempi kukoistaa, Juhani valitaan valtiopäiville ja porukka voi pistää tanssiksi ja lauluksi. Mutta sitten Loviisalle selviää katkera totuus: meijerska Malviinan (Elina Keinonen) lapsi onkin Juhanin! Tämä kolmiodraama värittää ja varjostaa sitten loppunäytelmää. Loviisa suivaantuu asiasta, lähettää Malviinan poiskin, mutta miehensä mielestä ei saa tätä katoamaan. Mutta koska Loviisa on vahva nainen, hän kovettaa mielensä ja keskittyy talonpitoon. Sekin syö naista, että jossain kohtaa Juhani tunnustaa naineensa Loviisan tämän isän rahojen takia.

  

Komedia tämä ei kyllä ole, eikä yleisöäkään paljoa naurata, muutamia hymähdyksiä ja tyrskähdyksiä lukuun ottamatta. Heta niitä sai aikaan, niin topakan ja perintölakanoistaan kaksin käsin kiinnipitävän Hetan Petra Karjalainen maalaa. Tämä kun laulaa Kielikeitoa, niin on kuin vähän suurempaakin petoa siinä esiin manattaisi (tästä linkistä voit katsoa pienen pätkän pressitilaisuudesta niin saat pienen aavistuksen miltä Heta näytti ja kuulosti). Kun Loviisa sydäsuruissaan karkaa, niin Heta haluaa antaa tälle selkäsaunan. Äidin kuolema on kuitenkin myös Hetalle tosi kova paikka. Heta nouseekin yhdeksi suosikkihenkilökseni koko Niskavuoren porukasta.

   

   

Ohjaaja ja musikaalisovituksen tekijä Miika Muranen luotsaa joukkokohtauksia aina hienosti ja niin nytkin. Siinä piiat ja rengit ja muu Hiskavuoren väki pistää jalalla koreasti Jenni Nikolajeffin koreografioita; viikatteiden ja ämpärien keralla. Tykkäsin myös henkilöohjauksesta; hahmot elivät ja kehittyivät kukin omaan suuntaansa. Varsinkin vahvat naiset olivat pääosassa ja heissä muutokset näkyivät eniten. Erityisesti Loviisassa. Loviisa vajoaa Malviinan ja Juhanin suhteen paljastumisen myötä synkkiin vesiin, mutta nousee sieltä entistä vahvempana. Ehkä hän kanavoi miestään kohtaan tuntevan kaipuun ja rakkautensa Niskavuoren arjen pyörittämiseen, ja onnistuu siinä hyvin. Maria Pere on Loviisana erinomainen. Loviisasta tulee topakka ja tiukka talousihminen, joka ei elättele romanttisia kuvitelmia miehensä suhteen. Lopussa heidän Malviinan myötä viilenneet välinsä sulavat ehkä aavistuksen. Ainakin se verran, että elämä voi jatkua Niskavuoressa Loviisan komennossa.

  

Sari Havas tekee Niskavuoren vanhan emännän lisäksi myös toisen roolin eli Malviinan äiti Jusena. Rempseä, rahanahne ja hauska mummo tuo hieman hilpeyttä muuten aika raskassoutuiseen näytelmään. Myös Puntti Valtonen Loviisan isänä keveyttää tunnelmaa. Koko muukin ensemble esiintyy vauhdikkaasti ja erityisesti hyvin tanssien ja laulaen.

Pakollinen suomalaisen kesäteatterin kännikohtauskin on mukaan saatu, kun Juhani hukuttaa Malviinamurheitaan pulloon. Hyvin Mikko Nousiainen humalaistakin Juhania esittää, ei sillä. Vesikorvo kyllä hieman selvittää päätä. Pakkokin selvitä, kun taloon on tulossa korkea-arvoisia vieraita Meurmania ja Yrjö-Koskista.

Kansanmusiikibändi Saaga Ensemble soi upeasti Pyynikillä Joonas Mikkilän johdolla ja tämän sovittaman musiikin tahdissa. Musiikki sopii mielestäni hyvin sekä kesäteatteriin, Pyynikille että Niskavuoreen. Varsinkin näyttävät joukkolaulukohtaukset toimivat. Okei, välillä niistä tulee ehkä mieleen Värttinä, mutta siihen kehtaa verratakin. Kun naisjoukko alushameissaan manaa Pyhäjärvelle päin niin väreet nousevat katsojan selkään. Sitä odottaa jo myrskytuulen nousevan järven selältä ja pyyhkäisevän koko Niskavuoren yli.

Marjaana Mutasen pukusuunnittelu oli mahtavaa, taas kerran. Se lisäksi että puvut oikein henkivät suomifilmiestetiikkaa, niin ne ilmensivät hyvin kantajansa tunnetiloja, erityisesti naisilla. Alussa kaikilla on sinisen ja harmaan eri sävyjä. Heta mustissaan on kuin joku Tuonelan airut, mutta loppua kohtaan hänenkin vaatteensa saa aavistuksen vaaleampia sävyjä, samalla kun Hetakin ehkä hieman pehmenee. Ruosteenruskea on jo tosi värikäs mustan jälkeen. Myös puvun malli muuttuu kevyemmäksi. Malviinalla provosoivasti kirkkaanpunainen hame; väri mitä kukaan muu ei käytä. Se loimottelee milloin mistäkin puun takaa, vielä sen jälkeenkin kun Malviina on ajettu Niskavuoresta pois. Vauhdikas Kustaava hohtaa kanarialinnunkeltaisessa leningissä. Parhaiten muutos näkyy kuitenkin Loviisan asuissa. Alussa heleän sinistä ja kevyttä, mutta mitä enemmän Loviisa löytää itsensä ja alkaa tosissaan emännöimään, sitä tummemmaksi ja raskaammaksi käyvät asutkin. Bravo!

  

Lavasteissa (Liisa Ikosen suunnittelemissa) liikutaan perinteisillä linjoilla. Malviinan turvekattoinen mökki, bändin punainen perinneaitta ja komea Niskavuoren hirsilinna. Sen reunoilla kiertävät sydänkoristeet kiinnittivät heti huomion. Mistä saisi rakkautta tähän tupaan? Sydänkoristeteema jatkuu aitassakin. Loviisan ja Juhanin heleän kaunista yhteislaulantaa voit kuunnella Polku-laulussa, näytelmän alusta, kun kaikki on vielä hyvin.

Mitäköhän moitittavaa mä keksisin? Ai niin! Niin paljon kun tatuoinneista tykkäänkin, niin en tiedä miten hyvin ylävartaloltaan liki kokonaan tatuoitu renki sopii Niskavuoreen :-) Ehkä semmoinen renki pitäisi paidan yllään ja joku toinen on sitten paidatta? (Kaikesta sitä voinkin "moittia").

Kokonaisuutena tämä musiikillinen Niskavuori-versio sopii varmasti monelle. Perinteisen suomiklassikkokesäteatterin ystäville, musiikkiteatterin ystäville, Pyynikin kesäteatterin ystäville. Esityksiä on 12.8. asti ja Pyynikin suureen katsomoon mahtuu varmasti vielä mukaan.


Kuvat otin itse 31.5. pressitilaisuudessa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.