Iso paha susi on toki kaikille tuttu lastensatuklassikko, vähintäänkin Disney-kuvastosta, mutta tässä lähdetäänkin ihan uusille urille. On toki se Iso Paha Susi (aivan hykerryttävä loistava Tapani Kalliomäki) ja ne kilejä, porsaita ja muita, mutta lisäksi Suden puoliso (Anna Pitkämäki) joka joutuu vahingossa suden vatsaan jo heti esityksen alkumetreillä) ja poika Ruuperi (Paavo Kääriäinen).
Enimmäkseen tämä on kuitenkin Ruuperin tarina, tai tarina isän ja pojan suhteesta kun pitäisi selvitä arjesta ilman äitiä. Ruuperi ei haluaisi olla isänsä kaltainen metsän kauhu, vaan käydä koulua ja oppia asioita. Mutta perinteet velvoittavat, vai voisiko niistä päästä ehkä irti? Ruuperia kiusataan ja varsinkin kun hän löytää kaverikseen Punahilkan (Sipriina Kauranen) niin siitäkös possut innostuvat pilkkalauluihin.
Kaikki eläinhahmot ovat hykerryttävästi hahmoteltuja. Saana Hyvärisen elegantin hienostunut ja ovela Kettu ja Jari-Pekka Rautiaisen pölhöhkö mörökölli-Karhu osuvat ihan nappiin kliseisinä metsänasukkaina. Myös Teemu Palosaaren kumihanskikas päässä teputtava espanjalaishenkinen Kukko on mainio. Palosaaren huonokuuloinen mummo on kanssa ihan loistava. Ja on mainiota nähdä miten mummo ja Punahilkka eivät olekaan vallan avuttomia naisimmeisiä, vaan pistävät hanttiin kunnolla!
Tykkäsin kovasti Pekka Korpiniityn värikkäästä lavastuksesta ja Niina Pasasen yksityiskohtia pursuavista puvuista (ja ihanista nukeista!). Varsinkin Ketun ruutupuku knalleineen hiveli silmiäni. Kaikenlaiset pienet yksityiskohdat ilahduttivat myös, kuten Ruuperin ihana sammakkoreppu, joka toimii myös käsinukkena. Ja metsäiset maisemataulut! Loistavasti toteutettu pikkukilien pataanjoutuminen oli aika dramaattista, mutta onneksi nokkeluudella kilit pelastuivat lopulta suden vatsasta! Vauhdikkaat koreografiat olivat kivaa seurattavaa.
Teksti ja kieli on runollista ja hauskaa; juuri sellaista mikä saa viihtymään katsomossa. Moni eturivin lapsikatsoja joutui välillä hieman "uhriksi", mutta ei onneksi kokonaan syödyksi. Riemunkiljahduksilla tästäkin selvittiin. Tässä on myös hirmu hauskoja lauluja ja kaiken kaikkineensakin sellainen hyvänmielenesitys, vauhdikkaine takaa-ajokohtauksineen kaikkineen. Hienoa työtä siis ohjaaja Ilkka Laasonen ja koko työryhmä.
Esityksen jälkeisissä tunnelmissa. Karhu ja Punahilkka jo ilman peruukkeja.
Osuin arkipäivänäytökseen, jossa oli lisäkseni vain muutama aikuinen, ja loppu katsojakunta muodostui neljän Lahden alueen koulun kolmosluokkalaisista. Kyllä tuntui uppoavan erittäin hyvin myös tuonikäisiin, mutta viihtyi tämän parissa aikuinenkin erinomaisesti. Lopuksi oli tosi kiva teatteritutusminen, kun yleisötyöntekijät haastattelivat esiintyjiä ja kaikki saivat kertoa itsestään samalla kun kuoriutuivat peruukeistaan jne. Yleisökin sai kysellä. Mahtavaa!
Aulassa oli bonuksena nähtävissä hienoja pukuluonnoksia näytelmään!
Esityskuvien copyright Lauri Rotko, muut omia.
Näin esityksen alennushintaisella lipulla.
Niin totta turiset!! Lahen likkana kävin katsomassa tän alkuvuonna ja rakastuin täysillä! Enpä ole vähän aikaan nauttinut näin ja myös siksi, että lapset nauttivat. Tämä produktio teki musta kertaheitolla lapsuuden kaupunkini teatterin fanin ja päätin vierailla laitoksessa tästä lähtien säännöllisesti. Pohjantähden alla -näytökseen jo liput! :-)
VastaaPoistaMutta tällaista teatteria lapsille lisää. Tässä toimi aivan kaikki, se sammakkoreppukin! ❤️
Juu, sammakkoreppu oli IHKU! Harmittaa etten päässyt katsomaan tätä alkuvuonna kuten alunperin piti. Siten olisin saanut mahdutettua toisenkin katsomiskerran kevään kalenteriin. Lahdessa tehdään hyvää teatteria kyllä aikuisillekin, Vertigo ihan helmi!
VastaaPoista