Sotilaspoika / KOM-teatteri 5.12.2016

Tällä viikolla KOM-teatterin Aulanäyttämöllä on ollut mahdollisuus kokea mahtava monologi Sotilaspoika, jopa viisi kertaa. Loppuviikon näytöksiin on vielä muutamia lippuja jäljellä, joten suuntaa teatterin sivuille niitä ostamaan. Et nimittäin tule katumaan. Mistäkö tiedän sanoa näin? Mulla tämä oli jo kolmas kerta kun onnistuin näkemään Sotilaspojan, ja joka kerta se on ollut yhtä vaikuttava. Rohkenisin jopa väittää, että yksi väkevimpiä teatterikokemuksia koko elämässäni.

Ensimmäinen kerta oli toissavappuaattona Lappeenrannassa. Meitä oli kourallinen ihmisiä, mutta hei, vappu ja Lappeenranta. Toinen kerta oli viime tammikuussa Kansallisteatterin Omapohjassa, missä esityksiä oli kaksi. Hieman toinen ääni kellossa, koska tupaten täyttä oli. Tämän vuoden elokuussa Sotilaspoika voitti pääpalkinnon Pärnussa (kansainväliset Monomaffia-festarit). Tammikuun esityksen jälkeen lainasin kaverilta Dalton Trumbon alkuperäisen Johnny Got His Gun -kirjan, mutta sain sen luettua vasta nyt. Pääsin kirjassa puoliväliin ennen esitystä ja loput luin seuraavana yönä. Huh, oli vakuuttava myös kirjana. Viime huhtikuussa olin yksi niistä harvoista ketkä kerkesi näkemään elokuvan Trumbo Suomessa. Se poistui hyvin nopeasti myös Tampereen indie-helmi-Niagarasta, eikä palannut enää koskaan sinne, eikä Finnkinolle tullut koskaan. Mielenkiintoinen leffa kirjan kirjoittajasta, ja pääosaa esittänyt Bryan Cranston saikin roolistaan mm. Oscar, BAFTA, Golden Globe ja Critics's Choice -ehdokkuudet. Hyvin ansaittu kyllä.

Eli nyt kolmannella kerralla olin suht hyvin henkisesti varustautunut katsomiskokemukseen. Mutta ihan kuin kahdella ensimmäiselläkin, tämä iski kuin leka päähän, tyhjensi ilmat keuhkoista ja jätti jäljelle vaan sisältä tärisevän ja pakahtuvan katselijan. Onneksi vieressä istui kaveri jonka kanssa fiilisteltiin ja hehkutettiin tätä koko kävelymatka KOMilta rautatieasemalle. Kiitos Pasi! Niin, jotkut saa oman juttunsa Sotilaspojasta tehtyä kun minä vielä ajoin kotia kohti...

Essi Räisänen on sovittanut ja ohjannut Sotilaspojan ehjästi ja tarkasti. Tätä oli nyt päivitettykin hieman, mm. Donald Trumpin puheella. Valitettavasti esityksessä oli hieman teknisiä ongelmia (ensin meni ääniraidan sulake ja myöhemmin sitten kuohuviinipullo kolahti kivilattiaan hieman liian kovaa), mutta niistäkin selvittiin. Tosin olisin odottanut jonkun muun kuin esiintyjän alkavan etsimään rikkalapiota ja kihveliä, ja lakaisemaan siruja estradilta... Pauli Riikosen upea äänimaailma on tärkeä, ja sen huomasi hyvin vasta kun ääni katosi sulakehässäkässä. Poliittiset puheet, aseet, räjähdykset, musiikki - toimii.

Sotilaspoika on järkyttävän ajankohtainen edelleenkin, vuonna 2016. Kuinka monta kymmentä, sataa, tuhatta sotilasta vaurioituu ja vammautuu joka päivä jossain päin maailmaa? Tämä Joe edustaa jokaista (kotimaansa) vapauden, itsenäisyyden, demokratian, kunnian, säädyllisyyden jne puolesta kuollutta ja loukkaantunutta sotilasta. Turhuuksien turhuus.

Se minua jaksaa myös ihastuttaa, että siinä missä päähenkilö Joe on elävä ruumis; vailla käsiä, jalkoja ja suurinta osaa aistejaan, niin esityksen Sotilaspoika on liki jatkuvasti liikkeessä. Hypnoottisesti. Ja se intensiivinen ote katsojiin; katseilla, kosketuksilla, flirttailulla Sotilaspoika saa meidät syömään kädestään.

Tämä on tärkeä näytelmä (ja kirja), ainakin niin kauan kun maailmassa riehuu yksikin sota. Ja vielä senkin jälkeen. Toivon että Sotilaspoikaa olisi mahdollista nähdä eri puolilla Suomea, eri teattereissa, vielä monta monituista vuotta. Ja niin kauan kun tätä esitetään, niin kauan mut löytää katsomosta.


Ja kukaan ei voisi olla parempi Sotilaspoikaa esittämään kun Johannes Holopainen. Ei kukaan.


Esityskuvan copyright Marleena Liikkanen, muut kuvat omia.