Mutta hyvää kannattaa odottaa. Jo kesäkuun alussa nähdyt avoimet harjoitukset lupailivat suuria. Eikä tarvinnut pettyä! Jussi-Pekka Nuton musiikki soljuu eteenpäin, välillä hypnoottisena, välillä rytmikkäämpänä. Jouset sahaavat samaa toistoa, siihen päälle muita kuvioita. Sitten tulee piano kehiin. Välillä Intia/Lähi-itä henkistä, sellaista mystistä ja eteeristä. Urkumusiikkia diskokompilla. Ja elektronista piippaavaa musiikkia. Lauluakin, oliko se italiaksi?
Musiikki on siis monipuolista ja Mari Rosendahlin koreografioima tanssi solahtaa kuhunkin musiikkigenreen saumattomasti. Askelletaan; yksin, pareittain, ryhmässä. Toistoja, toistoja. Sumun ja usvan keskellä, pimeydessäkin, niin että välillä ei tanssijoita edes näe. Kyllä ne siellä silti liikkuvat, vaikkei mitään näykään. Tulee enemminkin aavistus liikkeestä, aavistus tanssista.
Muutama kohtaus on tuttu harjoituksista, mutta nyt niiden ympärillä on muutakin, lihaa luiden ympärillä. Nyt ne ovat solahtaneet omalle paikalleen, osaksi jatkumoa. Tässä teoksessa on paljon kosketusta, intiimiä halausta, nostoja ja läheisyyttä. Tulee sellainen olo, että ihminen olisi rikki, mutta eheytyisi ja korjautuisi kun esitys etenee. Tai miten lapsi varttuu ja kasvaa, saa uusia kokemuksia, kehittyy. Kuulemme puhettakin, ja katsojalle tulee transsinkaltainen olotila hetkittäin. Tässä tuntuu miten uusi aika ja edistys tulee, syrjäyttää vanhan ja vanhoillisen.
Taitavat tanssijat Suvi Eloranta, Joel Alalantela, Ville Oinonen, Elina Jakowleva ja Samuli Roininen kuljettavat tarinaa. Varsinkin Ville Oinosen ja Samuli Roinisen kahdenkeskiset osiot huikaisivat intiimiydellään. Ja Suvi Elorannan laulu sitten, huh! Aivan mahtavaa että hänen kaunista lauluääntään hyödynnetään teoksessa näin hienosti. Kauniit valkoiset puvut, ja naisväen voimakas silmämeikki ja hienot punk-henkiset kampaukset istuvat kokonaisuuteen upeasti. Stefan Lindforsin työt ovat aina kiehtoneet minua, ja tässä teoksessa hän pääsee toteuttamaan itseään varsin monipuolisesti.
Sari Mayerin taitava valosuunnittelu tukee kokonaisuutta tasapainoisesti. Alun siniset valot, valaistu ja pimennetty katsomo. Kaunista ja rauhoittavaakin. Ja sitten on se ihana valkoinen puvustus, välillä myllynkivikaulukset. Ja ne katossa riippuvat hyvin stefanlindforsmaiset lasikuitusiivet! Ja miten hieno efekti onkaan piirtoheittimellä heijastetut jääpalat ja niiden liikkeet ja äänet, upeaa!
Todella kaunis ja vaikuttava esitys, joka synnyttää vahvoja ja monimuotoisia mielikuvia. Hypnoottinen kokemus, joka ei kyllä jätä kylmäksi. Bravo koko tekijätiimi!
Esityksiä on 10.12. asti. Tämän voisin helposti katsoa ja kokea uudelleenkin.
Kuvien copyright Harri Hinkka
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti