Hienoja laulajia olivat kaikki solistit. Erityisesti mieleen jäi Maruska Verona (punaisten Lyyti) ja aivan huikean räväkkä ja hehkeä Minja Koski (Hurja Hilja). Ja kun mä miellän Lauri Maijalan enemmän ohjaajaksi, niin olipas tämän Vihtori Kosola -tulkinta alkuvoimaisen vahva, yksi illan bravuureita! Ja yksi harvoja väliaplodeita saavia (jo heti kun pyyhkäisee lavalle ekan kerran).
Jarkko Mikkola ketkumaisena Muiluna ja Jussi-Pekka Parviainen Vihtori Herttuana vetivät myös hienosti. Ja Markus Karekallas oli hirveän hyvä Vähätalon isäntänä, joka vääntää pohjalaisittain ihan kunnolla "niin kauan lahtaria tarvitahan kun sikoja pruukatahan". Hannu Salmisella oli myös iso rooli Artturi Vuorimaana. Hannes Mikkelsson (Isontalon renki) ja Juha Heikkinen (Etelä) duetoimassa, vau!
Joukkolaulut olivat kyllä väkeviä, herranjee kun sukat pyörivät jaloissa. "Me vapautimme tämän maan raudalla ja verellä!". Kyllä kouraisee sydämestä ja vatsanpohjasta!
Kummasti (tai ei oikeastaan niinkään kummasti) nämä teemat ovat NIIN ajankohtaisia juuri nyt, tämän päivän Suomessa. Ei tämä siis pelkästään vanhojen kääkkien nostalgiahommaa ole, vaan kyllä nämä asiat ovat pinnalla nytkin, kun katsoo nykyhallituksen toimia. "tässä maassa ei ole oikeutta elää kuin valkoisella miehellä" sanoo Kosola. Niinpä! Nämä suuruudenhullut "isänmaanystävät" haaveilevat Suur-Suomesta ja miten Lapuan liike pyörittää kohta koko Eurooppaa.
Lopuksi, kun näitä vanhoja lapualaisoopperakonkareita siirtyi eturiveistä estradille, ja kaikki laulavat yhdessä Ei väkivaltaa! Siinä oli silmänurkka kostea yhdellä jos toisellakin. Kun vielä Kaj Chydenius oli siirtynyt pianon taakse säestämään. Ei ikä näitä paina.
Lämmin kiitos koko porukalle, erityisesti tietenkin Kaj Chydenius ja Arvo Salo (sinne jonnekin).
Valokuvat otin ihan itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti