Minulle Eero Aho on ensisijaisesti teatterinäyttelijä (niinkuin toki suurin osa muistakin näyttelijöistä, koska teatteri vaan on se itselle tärkein työ mitä näyttelijä tekee). Toki Aho on tehnyt paljon hienoja elokuva- ja tv-roolejakin (tosin tunnustan että katson niin huonosti kotimaisia elokuvia ja tv-sarjoja, että näistä on moni näkemättä). Niistä tarttee erikseen mainita se 8-pallo...
Ida Aalberg -säätiö perustelee lehdistötiedotteessaan Ahon palkitsemisesta näin:
Eero Aho on pitkällä linjalla katsoen sukupolvensa johtavia näyttelijöitä. Hän sisäistää roolinsa omistautuneena näyttelijäntyölleen ja hän on työskennellessään saanut tehdä paljon päärooleja.
Eero Aho on tehnyt merkittäviä rooleja Kom-teatterissa, Kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa.
Erikoisesti mainitsemme esitykset: Pitkän päivän matka yöhön, Pukija , Vanja-enon Astrov ja monia muita, joissa näyttelijä on voimakkaasti eläytynyt rooliinsa.
Ensimmäisen kerran muistan Ahon Kansallisteatterin Kuningas Learista vuodelta 2005 Edmundin roolissa. Lavalla yhdessä Esko Salmisen kanssa - tilanne joka on sittemmin toistunut monta kertaa, ja aina yhtä herkullisin lopputuloksin. Totta puhuakseni, olen nähnyt Ahon KOM-teatterissa tätä ennen kahdesti (Rosa Liksomin Family Affairs -teoksessa 1993 ja Jukka Vienon Se ainoa oikea:ssa vuonna 1994), mutta näistä ei ole kyllä oikein mitään mielikuvaa. Löysin nimittäin vanhoja käsiohjelmia tukun tässä tällä viikolla, ja niitä selatessa huomasin moisen. Ollappa aikakone niin voisin palata katsomaan ne, ja monta muutakin näytelmää!
Seuraavan kerran Aho teki suuren vaikutuksen Kansallisteatterin Pukijassa 2006; taas yhdessä Esko Salmisen kanssa. Tuntuu että tämän parivaljakon kemiat kohtaavat lavalla sataprosenttisesti. Sama kuvio toistui taas Kansallisetatterin Pitkän päivän matka yöhön vuonna 2009, ja Godota odottaessa 2011. Kumpikin klassikkonäytelmiä.
Ahon Hamlet oli ihan yksi parhaita Hamleteja mitä olen nähnyt, ei siis välttämättä näytelmä kokonaisuutena, vaan nimenomaan se miten Aho veti nimiroolin (ja olihan tähän Helsingin kaupunginteatterin 2012 versioon saatu mukaan myös Esko Salminen). Viime vuotinen Kansallisteatterin Vanja-eno oli kanssa ihan muikea esitys, jossa kyllä Astrov vei show'n Vanjalta.
Sitten on pienimuotoisempia esityksiä kuten Kansallisteatterin He eivät asu enää täällä (2012) ja HKT:n Kohtauksia eräästä avioliitosta (2013), joissa molemmissa Aho loistaa. Ja vaikkei näytelmä ollut missään mielessä pienimuotoinen, niin HKT:n Metsäperkeleessä (2013) hän oli mainio juoppolalli Serlachius.
Harmittaa että niin monta Ahon näytelmää on jäänyt väliin, mutta nykyään ei toki jää ainuttakaan. Useimmat käyn katsomassa ainakin kahdesti. On hienoa että mies saa tehdä paljon myös teatteria, ja isoja, tärkeitä rooleja.
Mikä Eero Ahosta tekee sitten niin kovin hyvän näyttelijän? Lavakarisma on aika iso juttu, ja sitä joko on tai ei ole. Aholla on, ja paljon. Hirvittävän paljon. Lisäksi hän on teknisesti tosi taitava ja ilmaisukykyinen. Miehestä on monenlaisiin rooleihin eli psykopaattinarkkarin (Jussi-palkinto leffasta 8-pallo ei tullut mitenkään turhaan) ja perheenisän roolit sujuvat ihan yhtä hyvin. Ehkä parhaiten Aho vetää juuri kaikenlaisia häiriintyneitä tai epävakaita tyyppejä. Monipuolisuus on valttia.
Tänä syksynä ei Eero Ahoa valitettavasti ole teatterin lavoilla nähty, mutta keväällä sitten taas! Kansallisteatterissa saa ensi-iltansa 17.3. Paavo Westerbergin Mahdolliset maailmat, missä Aho palaa lavoille. Ja mukana on taas, onneksi ja tietenkin, myös Esko Salminen.
Tätä ennen pääsemme nauttimaan herran taidoista televisiossa, kun 13.12. alkaa TV1:ssä Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon suhteesta kertova kolmiosainen Punainen kolmio.
Valtavasti onnea siis Eero Aholle, ja paljon hienoja rooleja jatkossakin!
Hamlet & Vanja-eno -kuvien copyright Stefan Bremer
Kohtauksia eräästä avioliitosta -kuvan copyright Yehia Eweis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti