Tämä R & J sijoittuu kaatopaikalle. Nuket ovat toinen toisiaan rumempia ja groteskimpia. Roskista on tehty myös kaatopaikan rottia ja lintuja. Itse asiassa kaikki nuket näyttävät tehdyn kaikesta roinasta. Eli unohtakaa söpöt ja kauniit ja henkevät nuket kokonaan. Tässä esityksessä ei ole mitään viehättävää, ulkoisesti. Rujoa ja rumaa ja rajua. Mutta silti hirvittävän kaunista. Shakespearen kieli (tässä Cajanderin suomennoksena) on kaunista ja ristiriidassa ruman ympäristön kanssa. Tai samalla myös tasapainossa. Se ruma ympäristö ja rumat nuket ja sitten se soljuva ihana kieli... mikä täydellinen liitto!
Lava on rakennettu sillain portaisesti, johonkin neljään eri tasoon, harmaita kaikenkokoisia laatikoita. Niiden välissä nukettajat sitten puikkelehtii. Nukettajat on verhottu mustiin, mustiin huiveihin ja osalla kasvotkin mustattu. Mutta huomaan etten oikeastaan katso niitä ihmisiä ollenkaan parin alkuvilkasun jälkeen, vaan niitä nukkeja. Se ääni tuntuu tulevan nukeista ja liikkeet! Lumoavaa!
Jos ovat nämä kaatopaikan asukit rumia niin rumia ovat käytöstavatkin. Nämä ryyppäävät, rälläävät ja riekkuvat. Ovat alasti, vetävät päihteitä, vellovat saastassa. Julian äiti vetää pillereitä, imettäjällä on (tietenkin) riipputissit. Liiman imppaus tai ruoskaleikit on ihan jees tässä paikassa. Surrealistinen kokemus. Diskobakkanaalit, viettävät päihdehuuruisia orgioita. Julia on silti aika viaton, haluaa lukea (mikä parasta, kirjoina tällä on Seppo Heinolan Salaperäinen Shakespeare ja joku Tsehov!!) ja katselee hieman sivullisena tätä muiden rietastelua. Mutta sitten hän tapaa Romeon (joka on kyllä hohottava pöljä) ja se on menoa kertalaakista. Oi, tuo nuori, viaton rakkaus!
Julia paikkaa tärkeimpiä tavaroitaan (Afrikan Tähti -pelilauta, banaaninkuori munarasiassa jne) kun nuoret lähtevät matkaan. Mutta mikä kaaos! Lokit kirkuvat, ammuntaa, Tybalt ja Mercutio kuolevat. Vai ammuskeleeko joku kaatopaikan ulkopuoleltakin näitä, loisia? Kreivi Paris on kauhea lihava iso irstas ukko kultahampaineen. Liki kaikilta nukeilta on jalat niinkun surkastuneet jotenkin pois. Rotat on aivan mahdottoman upeita! Ja lokit! Ja Balthazar-koira!
"Ei Romeo, vaan kuolo saa mut naida". Tarinaa on hieman oiottu ja typistetty (ja pakkohan se onkin ettei esitys kestä tuntikausia), mutta se toimii silti hyvin. Ja mitenkä hienosti tämä kaikki sopii tähän aikaan, kun niin moni asuu slummeissa ja kaatopaikoilla ja maailmanmeno on muutenkin aika kamalaa. Lohdutonta ja synkeää.
Lopulta roskat vyöryvät takaisin ja hautaavat kaiken alleen. Kaatopaikka elää omaa elämäänsä, se on niinkuin oma orgaaninen elämänmuotonsa. Teknomusiikki hautaa alleen muut äänet. Jonkunlaiset maailmanlopun bileet.
Harvoin olen nähnyt mitään näin originellia ja hienoa ja kertakaikkisen hämmästyttävää juttua. On vaikea edes kuvailla mitä sitä koki, koska se oli jotain niin vaikuttavaa.
Kannattaa muuten käydä tuolla esityksen omilla sivuilla (linkki tuolla jutun ylälaidassa). Siellä on haastatteluita, videomatskua ja kaikkea mahdollista ja mahdotonta tietoa tästä.
Jos asut Oulun tai Helsingin liepeillä, niin Romeo ja Julia vierailee siellä helmikuussa 2016 (Oulu 19.-20.2., Hki 26.-27.2.). Kehottaisin, ei, en kehota, vaan melkeinpä KÄSKEN jotta menkää katsomaan! Nimittäin harvoin kokee tämmöistä kokonaisvaltaista elämystä.
Valtavan iso kiitos koko mielettömän upea tiimi. Erityisesti ohjaaja ja sovittaja Merja Pöyhönen ja nukenrakentaja Heini Maaranen ansaitsevat kaikuvat aplodit, ja Johanna Latvala lavastuksesta myös. Koko porukka oikeastaan. Kritiikin punnus tuli ihan oikeaan osoitteeseen. Ja eikun seuraavaa Shakespearea suunnittelemaan...
Kuvien copyright Ari-Matti Ruuska (Romeo ja Mercutio) ja Jussi Virkkumaa (muut)
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti