Tätäkään en ollut ajatellut sisällyttää syksyn teatterikalenteriini, mutta niin vaan löysin itseni ensi-illasta eilen. Ja hyvä että löysin, koska tämä oli tähän mennessä Tampereen Teatterin paras esitys tänä syksynä! Kyllä, olin varannut liput Villikalkkunaan ja Ihmisen Osaan jo aikaa sitten, ja odotukset olivat korkealla. Jostain syystä kumpikaan ei oikein kauheasti sytyttänyt, varsinkaan ensiksimainittu (kyllä, kirjoitan niistäkin jotain lähiaikoina). Joten eilen oli kiva nähdä että TT:n tenhovoima ei olekaan kadonnut!
Nelisen vuotta sitten näin ranskalaisen Marc Camolettin farssin Lentävät Morsiamet samaisessa teatterissa ja tykkäsin siitäkin kovasti (ehkä Camolettin farssit ovat siis se poikkeus mistä tykkään?) ja olen nähnyt saman myös huikean upeana versiona teatteriarkistossa Lontoossa (Boeing Boeing).
Älä Pukeudu Päivälliselle ei sisällä mitään elämää syvempää tarinaa (ei kuulune farssin käsikirjoitukseen koskaan) mutta ei sitä tarvitakaan. Tarvitaan vaan erinomaisia näyttelijöitä, ennalta-arvattavia väärinkäsityksiä, kielellistä iloittelua ja pikkutuhmia repliikkejä. Pikaisia parinvaihtoja, pieleenmenneitä juonitteluita ja herkullisia henkilöhahmoja. Kaikkia näitä löytyy roppakaupalla.
Jos nyt tarinasta haluaa tietää niin TT:n kotisivuilta löytyy hyvä tiivistelmä:
Bernard on suunnitellut viettävänsä iloisen viikonlopun rakastajattarensa kanssa upeassa huvilassa Ranskan maaseudulla. Miten käykään, kun anoppi sairastuu flunssaan eikä Jacqueline-vaimo lähdekään Pariisiin? Miksi paikalle tilatun hemaisevan gourmetkokin kohokas läsähtää jo uuniin, ja miksi suihkeasäärinen valokuvamalli ei osaa kulkea korkokengissä?
Ystävä Robert liittyy seuraan, mutta onko hänestä selvittämään Bernardin synnyttämää soppaa vai onko hänelläkin lusikka liemessä. Tarjolle on tuotu monta herkullista valkoista valhetta ja makoisaa salaisaa suudelmaa, ennen kuin on päästy puoliyöhön ja kaikilla on pyjamat päällä. Jäljellä on vain pulmallinen jälkiruoka: kuka missäkin nukkuu - ja kenen kanssa?
Erityisesti Jukka Leisti on huikeassa vedossa muka kuivakan Robertin roolissa. Paljoa ei jää jälkeen myöskään ratkiriemukas kokki/sisarentytär/rakastajatar Mari Posti (Susette). Ville Majamaa (Bernard) on aina taitava, vaikka nyt käheä ääni hieman toi lisäjännitettä kestääkö se loppuu asti. Maruska Verona (Suzanne) oli yliampuva seksipommi, eli juurikin sopiva rakastajattaren rooliin. Ja Elina Rintala oli aivan mielettömän hehkeä ja ihastuttavan juonikas Jacqueline! Georgen rooli on melko pieni, ja Markku Thure motoristihenkisenä teurastajana voisi olla hieman pelottavampi (nyt oli liikaa iloista pilkettä silmäkulmassa).
Mikko Viherjuuren ohjaus oli letkeää ja mutkatonta. Koko näytelmä oli sellainen hattaramaisen kevyt ja iloinen, joka sai posket särkemään naurusta. Varsinkin Leistin ja Majamaan keskinäinen sanailu ja se fyysinen kokoero oli yksi näytelmän kohokohdista. Se varmaan vielä paranee kun esityksiä tulee lisää.
Taidankin harkita jos keväällä tulisin uudemman kerran, ja toisin vanhempankin katsomaan. Tätähän esitettiin TT:llä vuoden 1993 ensi-illasta ikuisuus (7 vuotta) ja silloin päärooleissa loistivat (no itse en moista valitettavasti todistanut, mutta monen olen kuullut kehuvan) Esko Roine ja Antti Litja (joka oli nytkin ensi-iltayleisön joukossa).
Väliaikaleivos oli ihanan kevyt ja raikas, hölmö kun en tajunnut kuvata sitä, kun jos meillä tämä teatteriblogistien "parhaat väliaikatarjoilut" haaste joskus vaikka konkretisoituukin. Mutta mä olenkin puolukan ystävä.
Kaiken kaikkiaan ihana ja iloinen ilta, josta jäi pitkäksi aikaa hyvä mieli! Esitys sopii pikkujouluaikaan kuin nenä päähän, ja kilpailee tasaväkisenä TTT:n Vielä Ehtii:n kanssa syksyn hauskimman näytelmän tittelistä. Molempi parempi, eli käykää katsomassa kumpikin, jos haluatte piristystä talven synkkyyteen!
Kuvien copyright: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti