Näytelmän ystävättäret ovat jo vuosia kokoontuneet viettämään aikaa Mariannen keskustakotiin. Naiset pelaavat korttia ja puhuvat työstä, lapsista, yksinäisyydestä, muistivaikeuksista ja iän tuomista vaivoista. Hehän ovat aina jakaneet kaiken, jopa aviomiehen! Kun pöytään istahtaa iäkäs herrasmies, peli ja elämä saavat aivan uusia kierroksia. Pakkaa sekottaa vielä Marianne, joka päättää palkata avukseen monitoimi-Staffanin. Monen elämä muuttuu.
Vielä ehtii (I sista minuten) on menestyneen ruotsalaisen käsikirjoittajan Carin Mannheimerin (1934-2014) komedia, jossa ikääntymistä käsitellään ronskin huumorin keinoin. Sen ikäihmiset ovat ihanan epäsovinnaisia, ihan kaikkea muuta kuin kilttejä ja hiljaisia. (TTT:n lehdistötiedote).
Vielä Ehtii oli aivan mahtava hyvänmielen komedia! Mieli on oikein hykertelevä juurikin nyt. Ei se nyt kokonaan pelkästään hauska ollut, eli joukkoon mahtui tummempiakin sävyjä.
Mutta Eila Roine! Tuo kaikkien teräsmummojen kuningatar! Aivan mielettömän hieno ja suvereeni esitys. Muutaman replan unohdus ei haitannut menoa sitten ensinkään (sitä vartenhan kuiskaaja teatterissa on). Nainen on lavalla melkein koko sen 2,5 tuntia yhtä soittoa ja puhetta piisaa. Joten jokunen pieni lipsahdus on täysin sallitavaa - sitäpaitsi niitä tuskin huomasi.
Näin hauskaa tekstiä ei aikoihin ole tullutkaan vastaan. Ruotsalainen Carin Mannheimer on kyllä iskenyt asian ytimeen hienosti. Nämä mummot ovat elämäniloisia, rempseitä ja lannistumattomia, vaikka vastoinkäymisiä tuleekin. Tommi Auvinen ohjaa koko palettia varmalla otteella. Lavastus oli hienostunutta, sellainen iso, hieman fiinimpi koti, missä aivokirurgin leski Marianne asustaa. Koko näytelmä tapahtuu samoissa lavasteissa eli Mariannen olohuoneessa. Kohtaukset vaihtuvat aika tiuhaan, ja musiikki, valaistuksen himmeneminen ja talokulisseihin heijastetut vanhat valokuvat ja videopätkät (ainakin Beatles, Abba, JFK bongattu!) tuovat aina pienen hengähdystauon kunkin kohtauksen välille. Harmittaa kun ne heijastetut kuvat ei näy kovin hyvin.
Eilan Marianne on rääväsuinen (vai suorapuheinen?), rempseä, sympaattinen, itsenäinen ja itsepäinen. Sellainen topakka jäärä, joka ei suostu menemään mihinkään muottiin. Ja avarakatseinen! Sanoinko jo suorapuheinen? Mutta toisaalta, aika yksinäinen, kaiken sen räväkän ulkokuoren alla. Kaksi aikuista tytärtä maailmaan saattanut, mutta näistä ei äidille paljoa seuraa ole. Toinen on kiireinen uranainen ja toinen levoton maailmanparantaja, joka ei pidä mitään yhteyttä. Ei ihme että Marianne lankeaa Staffanin lumoihin :-) Ja siitäkös Kristiina-tytär saa lisää vettä myllyynsä.
Mahtavan Eila Roineen lisäksi kaikki muutkin olivat tosi upeita rooleissaan. Maria Aro on aina säkenöivä, ja tässäkin hänen Annlouise on hieno! Vatsa vaivaa ja ukko koittaa pitää tossun alla, mutta lopuksi (onneksi) Annlouise päättää repäistä! Naps vaan kuuluu puhelimen kannesta! Solveig (Liisa Roine) herää enemmän eloon toisessa näytöksessä, kun joutuu pettymään ja myös vatvomaan vanhoja kaunoja Mariannen kanssa. Solveig on vanhapiika, mutta haluaa kokea tajunnan räjäyttävän lemmenseikkailun näin vanhoilla päivillään. Mutta Per ei taida olla yhtä innokas...
Ei tämä pelkästään näiden kolmen kypsän leidin juhlaa ole, vaan kumpikin miesrooli on myös varsin herkullinen. Seipään niellyt, ja melkein pystyyn kuollut, Per (Jarno Hiilloskorpi) kokee suuren elämänmuutoksen tarinan edetessä - ja nuortuu silmissä! Hienosti näytelty tämä olemuksen muutos. Ja sokerina pohjalla Monitoimi-Staffan, joka tulee kunnan avustajana vaihtamaan lamppua ja jää sille tielleen. Matti Pussinen-Eloranta tekee mun mielestä yhden parhaimmista rooleistaan tässä!
Sellasta verbaalista ilotulista koko 2,5 tuntia, että nuorempia katsojia heikottaa! Varsinkin Mariannen suuhun on pistetty niin suuri määrä nasevia kommentteja että oksat pois. Hän on milloin "passiivinen pedofiili näin vanhemmiten" ja jatkuvasti hokee pärjäävänsä kyllä. Kunnan gigolon (Staffan) stailaamiseen tarvitaan apuja, ja kun Staffan lähtee treffeille, niin Marianne muistaa varmistaa että kondomit on mukana. Marianne tukeutuu vaikeissa tilanteissa avustajaansa, ja on huikean ilahtunut huomatessaan heidän olevankin ystäviä (siinä kohtaa tuli aika liikuttunut olo itsellekin).
Kyllä tässä oli paljon tuttua ja omia lähisukulaisiaan tunnisti, ainakin piirteitä sieltä ja toisia täältä... Näytelmän keskiössä joukko ikäihmisiä, ja niin oli katsomonkin puolella. Mutta sopii tämä silti ihan kaikenikäisille - paremmin kuin hyvin.
Kannattaa mennä katsomaan miten voileipäkakku tekee comebackin, saako Solveig Pärrestä vihdoin miehen itselleen, miten käy Annlouisen kun siippa ostaa Viagraa ja kuka on homojen lempisäveltäjä! Ja korttia läiskitään, Perin suurin vika taitaakin olla bridgen pelaamattomuus.
On näytelmällä ihan viestikin: vaikka vanhuus ei tule yksin, ja muisti alkaa pätkimään, niin viini maistuu ja elämäkin aika mukavasti!
Voin suositella erittäin lämpimästi!
Ja kiitos TTT elämyksellisestä illasta (oranssinkeltainen leivos oli vähintäänkin yhtä hyvä kun Evitan valkoinen keko!).
Kuvien copyright TTT/Kari Sunnari
Ja kiitos TTT elämyksellisestä illasta (oranssinkeltainen leivos oli vähintäänkin yhtä hyvä kun Evitan valkoinen keko!).
Kuvien copyright TTT/Kari Sunnari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti