Näkymä stage doorille jonne odotetaan Daniel Radcliffeä. En jäänyt odottamaan.
Asiahan on hieman omakohtainen, koska käyn usein, en toki aina, myös stage doorilla näytelmän jälkeen. Jostain syystä en kuitenkaan Suomessa. Se vaan tuntuisi hassulta täällä. Joten jutun näkövinkkeli on lontoolainen.
Aina silloin tällöin Lontoon teattereihin tulee sellaisia esityksiä, missä on joku Todella Iso Nimi pääosassa. Tämä tuppaa vetämään teatteriin sellaisiakin ihmisiä ketkä eivät normaalisti siellä paljoa käy. Tämä ilmiö vetää siis kaikenlaisia sekopäisiä ihmisiä kaduille ja stage dooreille vainoamaan näitä tähtiä. Moni näistä "faneista" ei käy edes katsomassa ko. näytelmää. Megatähdet lavalla saavat aikaan kummallisia ilmiöitä, eli hysteeristä kyttäystä, takaa-ajoja ja eli aivan järjetöntä ja typerää käytöstä ihmisiltä.
Lontoo on tietenkin sen kokoinen kaupunki, että siellä näitä supertähtiä teatterien lavoille riittää. Toki monesti on saanut itse yllättyä, että jollain stage doorilla ei ole juuri ristin sielua (itseni lisäksi), vaikka kyseessä olisi oman mittapuuni mukaan isoistakin nimistä. James McAvoy esimerkiksi, ehkä 3 ihmistä itseni lisäksi viime keväänä Macbethin jälkeen.
Viimeisen parin kuukauden aikana Lontoossa on kuitenkin ollut useampikin Todella Iso Nimi teatterin lavalla. David Tennant, Matt Smith, Tom Hiddleston nyt etunenässä, mutta myös Rupert Grint, Colin Morgan, Ben Whishaw (ja nämä vieläpä samassa näytelmässä). Jude Law ei ehkä enää ole mikään nuorten idoli, mutta sen luokan tähti kyllä että reippaasti vetää ihmisiä stage doorillekin.
Oma periaatteeni on se, että maksan siitä, että menen katsomaan hyvän näytelmän. Vastineeksi rahoilleni saan sen esityksen. Jos joku näyttelijä on niin kiltti ja viitseliäs, että haluaa tulla vielä esityksen jälkeen stage doorille raapustamaan nimmareita ja poseeraamaan kuvissa, niin se on ihan ylimääräinen bonus. Se ei siis ole mitenkään itsestäänselvyys. En raivoa asiasta somessa, jos jään ilman nimmaria tai kuvaa. Saatikka juokse kaduilla väsyneiden näyttelijöiden perässä vinkumassa tapaamista. Ymmärrän hyvin jos on kylmä, tai takki tyhjä esityksen jälkeen, tai ei nyt muuten vaan huvita palella ulkona raapustamassa ihmismassoille nimeään. Harmittaahan se toki, jos juuri sen esityksen missä itse olet paikalla, niin näyttelijä päättää skipata massat ja kiiruhtaa kotiin. Mutta hänellä on siihen ihan täysi oikeus.
Itse tuon usein jotain pieniä tuliaisia Suomesta, siis varsinkin omille suosikkinäyttelijöilleni, joita toki on aika iso liuta. Suklaata, likööriä, Arabian mukia, tms. Itsestä tuntuu kivalta tuoda joku suomalainen lahja, kiitokseksi hienosta esityksestä. Moni on ollut hurjan ilahtunut moisesta (okei, on ne hyviä näyttelijöitä, että selittyy ehkä sillä), ja itsestä ei tunnu niin epäkohteliaalta ruikuttaa nimmaria tai yhteiskuvaa tms sitten. Monesti tämä on ollut kiva tapa erottua massasta. Usein olen joutunut antamaan lahjani myös ovimiehelle, ja vaan toivoa että se toimitetaan perille. Mukana on tietenkin myös aina kortti; Simbergin, Gallen-Kallelan tms. taidetta tai Muumeja :-)
Yleensä stage doorilla kirjoitetaan nimmareita mihin vaan, ja kenelle vaan. Joissain näytelmissä on stage doorin ovella lappuja missä valistetaan katsojia että "se ja se sainaa pelkästään käsiohjelmia/lippuja/julisteita ko. näytelmästä". Muutamissa (esim. Coriolanus ja American Psycho) sainataan vain saman päivän esityksen lipunhaltijoiden käsiohjelmia tms. Tämä on ihan hyvä käytäntö. Estää ainakin sen että "parhaat paikat" esim. mellakka-aidan vieressä (eli juurikin ne paikat missä se nimmarinsaanti on taattu jos arvon Tähti edes tulee ulos) on jo vallattu siinä vaiheessa kun esitys loppuu ja katsojat pääsevät stage doorille asti. Toisaalta se on tosi kurjaa kun onnistut saamaan liput näytelmään - ja sitten juuri sen esityksen jälkeen Tähti ei tulekaan ulos (näin kävi itselle kahdesti Coriolanuksen kanssa).
Mojon stage doorille ilmaantui uusia kylttejä päivittäin
Nyt tuntuu kuitenkin että monet katsojat, tai varsinkin nämä hysteeriset muka-fanit jotka eivät välttämättä ole edes nähneet koko näytelmää, pilaavat meidän "tavallisten" teatterifanien maineen. Tilanne kärjistyi Donmarissa jo niin pahaksi, että kukaan ei tullut enää stage doorille. Ja kun tämä ihmisten piinaaminen ei ulotu pelkästään ko. esityksessä esiintyviin ihmisiin. Myös katsomon puolella olevat julkkikset saavat oman osansa. Coriolanusta kävi loppuvaiheissa katsomassa lukuisa joukko isoja tähtiä Benedict Cumberbatchista Martin Freemaniin ja Jessica Chastainiin ja Kenneth Branaghiin. Jokseenkin kammottavaa, että osaa näistä katsojista ajettiin takaa pitkin Lontoon katuja.
Ja kyltit olivat lisääntyneet seuraavalla kerralla
Toiset teatterit hoitavat nämä stage door -asiat hyvin. On erillistä turvahenkilöä ja mellakka-aitaa. Toisissa ei ole mitään extratoimenpiteitä, ja sen huomaa valtavana kaaoksena. Osa näyttelijöistä poistuu muualta kuin stage doorista. Osalla näyttelijöistä on omat henkilöt mukana (no, Judi Denchillä oli 4 hengen porukka). Osa käy kirjoittamassa hetken nimmareita ja poistuu sitten toisia reittejä. Joskus nämä väistelystrategiat toimivat paremmin ja joskus eivät.
Ihmisten käytöstavat ovat herättäneet paljon keskustelua somessa, ja ihan syystäkin. En voi mitenkään ymmärtää tai hyväksyä sellaista käytöstä missä haukutaan teatterin henkilökuntaa päin näköä ja käydään jopa fyysisesti päälle, jos ei se oma idoli nyt sitten ilmaannukkaan stage doorille. Tottakai valtaosa käyttäytyy ihan asiallisesti, eikä tunge. Itse koitan olla hieman sivummalla ja odottaa kärsivällisesti omaa vuoroani.
London Evening Standard teki aiheesta juttua tammikuun lopussa, kutsuen näitä tyyppejä nimikkeellä "superfans". Aiheena lähinnä Matt Smith ja Tom Hiddleston, mutta myös Mojo ja Henry V (Jude Law) pääsevät mukaan... Huoh.
And then the play finishes and suddenly it’s as if a girls’ school has emptied onto the street. Some plot the best way to ensure time with Tom, others put on make-up and talk excitedly about whether they are here to see Mark “Mycroft from Sherlock” Gatiss or Hiddleston. One girl who has seen the show says: “I don’t much care for Coriolanus as a play, so I spent my time admiring the curve of Tom Hiddleston’s arse again.”
Ben Whishaw kilttinä
Löysin aiemmin myös jonkun tyypin blogikirjoituksen (re Coriolanus/Hiddleston), joka antaa monellekin ehkä ajattelisen aihetta, eikä kovinkaan mairittelevaa kuvaa faneista. Jo pelkästään otsikointi The Dark Side of Fandom kertoo paljon:
New people started showing up and bypassing our (quite clear) queue. First two, then four, then several dozen,
all sidestepping the lines and moving in on the doors to the theater,
pressing closer and closer, jockeying for the closest position. Some of
them had these weird wide-eyed smiles on their faces, like all the time,
smiles so wide you could see nearly every one of their teeth at once.
Closer, closer, closer, pressing in on all sides, dozens of them, all
smiling, all cameras ready.
Then the play actually got out,
and people (hundreds?) needed to get out of these doors. And the
smilers weren't moving. A few elderly playgoers who needed access to
the (fully obstructed) ramp actually started hitting the fans
with their canes, just to be able to physically pass by. And as soon as
they passed, the fans swarmed back right into the gap behind them,
pressed even closer than before.
Judi Dench ihmisten ympäröimänä
Ja vielä:
A representative from the theater forced his way out the front door. He seemed genuinely afraid, I exaggerate not. And as he addressed the crowd, my wife and I realized he must have addressed this exact same crowd many times before. While all we got two weeks ago was a "sorry, no Tom tonight," this plea was earnest. "PLEASE go home! Please don't try to find the other exits to the building! Tom will not come out until you've all dispersed! Please don't go around back! Please don't try to find his car! Please don't harass the other actors trying to get to their cars, I've told you this night after night, please, please, this is the end of the evening, please leave!"
Colin Morgan ja Brendan Coyle sekä turvamies
Pistää ajattelemaan, eikö? Joskus sitä miettii että ei tämä(kään) harrastus ihan tervettä ole. Ja eikö ihmisillä ole käytöstapoja? Tai mitään käsitystä mikä on oikein tai väärin, tai typerää? Ja kun kyseessä eivät ole pelkästään 14-25 vuotiaat nuoret naiset, vaan joukossa on myös ihan oikeasti aikuisia ihmisiä. Jostain syystä asialla on kuitenkin pääsääntöisesti naiset, jos kohta stage doorilla näkee myös miehiä, mutta paljon vähemmän. No, jatkan omalla linjallani. Eli kohteliaasti, ei tunkien, lahjoja tuoden... lopputuloksena usein nimmari, kuva ja parhaassa tapauksessa juttutuokio.
Luke Treadaway huhtikuussa 2013
Kuvien copyright minä itse
Muiden fanien käytös on paljolti se syy, miksen alkuvuosien jälkeen enää ole stagedooreilla viihtynyt. Tunnelma on liian ahdistava. Olen pari kertaa Budapestissa tuttuja tavattuani tullut ulos stagedoorin kautta, ja alapuolellani pimeydessä hohtavat nälkäiset silmät olivat aika pelottava näky vaikkeivät ne edes himoinneet minusta palaa. Keski-Euroopassa ei noita superstaroja juuri näy, mutta paikallisetkin riittävät aiheuttamaan hysteriaa.
VastaaPoistaEnsimmäisellä kerrallani Hampurissa vallitsivat kyynärpäätaktiikka ja pakkotunku. Wienissä valtava fanilauma alkoi kirkua Thomas Borchertin astuessa ulos ovesta, minkä jälkeen miesparka raivasi tiensä läpi hänen mukanaan liikkuvan tungoksen ja lähti hölkkäämään pakoon. Elisabeth-musikaalin erästä päänäyttelijää seurattiin kotiin ja levitettiin sitten netissä kuvaa hänen postiluukustaan. Eräs wieniläisfani väitti näyttelijän saattaneen hänet raskaaksi ja keräsi sillä huomiota. Faniporukoita käy katsomassa esityksiä halvoilla seisomapaikoilla, eivätkä he välttämättä viitsi edes katsoa esitystä silloin, kun kohde ei ole lavalla, vaan juttelevat muun ajan keskenään.
Budapestin Operettiteatterilla puolestaan päivystää illasta toiseen sama porukka samojen näyttelijöiden perässä, ja pois kiirehtivien näyttelijöiden perään myös juostaan. Monista näyttelijöistä näkee, että heillä on epämukava olo, ja silti samat fanit haluavat jatkuvasti heidän huomiotaan. Stagedooreilla ja netissä on myös aistittavissa kilpailua siitä, kuka on näyttelijän läheisin tuttu. Ihmisparat ovat kuin trofeita, joilla nostetaan omaa asemaa muiden fanien keskuudessa. Paikallisessa Vampyyrien tanssissa oli pitkään niin tuntemattomia näyttelijöitä, että stagedoorilla oli leppoisa ja kaverihenkinen tunnelma ja näyttelijät juttelivat mielellään pitkäänkin ja kävivät kaljalla joidenkin fanien kanssa. Nykyään meno on sellaista, että porukka joko juoksee ulos mahdollisimman pian ja nopeasti tai odottelee, kunnes faneilta loppuu kärsivällisyys ja väki vähenee.
Sori avautuminen, minulla(kin) on traumoja. :-P