Oltiin myös katsastamassa Suomenlinnassa Ryhmäteatterin Ronja Ryövärintytär Riikan, Ailin ja Ailin tyttären Suskin kanssa. Mukava ilta
torikäynteineen ja kaikkineen!
Esitys oli taattua Ryhmis-laatua, joskin
pääosan esittäjät ei ihan napanneet. Onneksi loistokkaat
sivuroolimiehitykset pelasti, ja ei ne lavasteet ja puvusteetkaan
pöllömpiä olleet. Kreeta Salminen oli Ronja ja Ylermi Rajamaa Birk.
perjantai 26. elokuuta 2011
lauantai 13. elokuuta 2011
Much Ado About Nothing / Wyndham's Theatre 13.8.2011
Lontoossa piti viettämän päivä, koska illaksi oli liput Wyndham
Theatren performanssiin. Kyseessä siis herra Shakespearen Paljon melua
tyhjästä eli Much Ado About Nothing. Yksi mun suosikki-Shakespeare. Eikä
vähiten hienon Kenneth Branagh-filmatisoinnin ansiosta, missä oli
huippunäyttelijät...
Lisähoukutuksena toimi päärooleihin kiinnitetyt David Tennant ja Catherine Tate... well, what can I say?
Liput varattiin jo joskus alkuvuonna, ja ne olivat kalliit. Koskaan en niin paljoa ole teatterista maksanut (olikohan 60 jotain puntaa tsipale). Mutta oli paikat sitten hyvätkin. C16 ja 17 Royal Circlellä. Ekalla parvella siis ja kolmas rivi siitä edestä. Teatteri oli melkoisen pieni, eli vaikka kiikarit unohtui hotellille, niin hyvin pärjäsi ilman. Laatu maksaa.
Näytelmä oli hyvä. Erinomainen. Loistava. Tarina oli tuotu 1980-luvulle, Gibraltarille (!). Puvustukset, musiikki ja kaikki oli hyvin 80-lukua, hyvässä ja pahassa. David Tennant oli murskaavan loistava; varasti show'n ihan totaalisesti. Miten kukaan voi olla niin ilmeikäs, lahjakas ja loistava?? Oli kyllä parempi Benedick kuin leffaversiossa Branagh, ja se on paljon sanottu se.
Mutta tietty rooli oli erilainen, kun leffan alkuperäishenkisessä miljöössä. Tai itse Benedick oli tietenkin sama vääräleuka, mutta onhan se erilaista modernilla twistillä kuin renessanssiajan Italiassa. Ja se Tennantin lahjakkuus, komiikan taju ja kaikki muukin, sopi siihen vaan kun nakutettu. Ja kun herra taitaa kulmakarvojen nostelunkin paremmin kun kukaan muu. Lisänä vielä nähtiin Benedick lavalla drag-lookissakin, eli minihameessa asiaankuuluvine tykötarpeineen. Niistä sääristä olisi moni nainen kateellinen!
Catherine Tate, nooh, mä en vaan niistä sen maneereista ja tekopirteästä naurusta jaksa innostua. Sillä oli ihan samanlaiset naamanvääntelyt ja yleisönkosiskelut kun telkkarissakin, ja mua jotenkin tökkii. Siinä missä Tennant sai yleisön syömään kädestään, niin Tate vaan... no, oli se ihan jees, ja niiden kemiat lavalla toimi hyvin yhteen. Mutta se oli vaan niin selkeesti Tennantin show.
Ja onhan ne näyttelijöinä ihan eri tasoa. Tate on koomikko ja Tennant Näyttelijä. Taten Beatrice oli vaan ihan överi.
Yksi parhaista jutuista oli se kun Benedick väänsi kunnon skottimurteella koko roolin :-) Ja kellään, siis ei yhtään kellään, voi olla NIIN leveetä hymyä kun David Tennantilla loppukumarruksissa!! Se hymy oli korvasta korvaan. Ja vaikka mä tykkään Tennantin leffa/tv-rooleista, ja erityisesti tietty Doctor Who:na, niin teatterilava on selkeesti SE sen juttu.
Oli kyllä niin henkeäsalpaavan hieno esitys, että vieläkin tulee tippa linssiin kun sitä ajattelee, yli kuukautta myöhemmin. Voikun saisin nähdä Tennantin vielä livenä, mieluiten tietty Bardin näytelmässä... tai ihan missä vaan. [toim. huom. Kun nyt näitä vanhoja blogipostauksia siirtelen tähän teatteriblogiin, niin en malta olla kommentoimatta, että tämä toive toteutuu loppuvuonna 2013, kun liput on varattu Richard II:een, jopa kahteen esitykseen!]
Tulikohan
tästä nyt selväksi, että mun mielestä David Tennant on tällä hetkellä
maailman lahjakkaimpien näyttelijöiden joukossa, ihan siellä
kirkkaimmassa kärjessä?
Lisähoukutuksena toimi päärooleihin kiinnitetyt David Tennant ja Catherine Tate... well, what can I say?
Liput varattiin jo joskus alkuvuonna, ja ne olivat kalliit. Koskaan en niin paljoa ole teatterista maksanut (olikohan 60 jotain puntaa tsipale). Mutta oli paikat sitten hyvätkin. C16 ja 17 Royal Circlellä. Ekalla parvella siis ja kolmas rivi siitä edestä. Teatteri oli melkoisen pieni, eli vaikka kiikarit unohtui hotellille, niin hyvin pärjäsi ilman. Laatu maksaa.
Näytelmä oli hyvä. Erinomainen. Loistava. Tarina oli tuotu 1980-luvulle, Gibraltarille (!). Puvustukset, musiikki ja kaikki oli hyvin 80-lukua, hyvässä ja pahassa. David Tennant oli murskaavan loistava; varasti show'n ihan totaalisesti. Miten kukaan voi olla niin ilmeikäs, lahjakas ja loistava?? Oli kyllä parempi Benedick kuin leffaversiossa Branagh, ja se on paljon sanottu se.
Mutta tietty rooli oli erilainen, kun leffan alkuperäishenkisessä miljöössä. Tai itse Benedick oli tietenkin sama vääräleuka, mutta onhan se erilaista modernilla twistillä kuin renessanssiajan Italiassa. Ja se Tennantin lahjakkuus, komiikan taju ja kaikki muukin, sopi siihen vaan kun nakutettu. Ja kun herra taitaa kulmakarvojen nostelunkin paremmin kun kukaan muu. Lisänä vielä nähtiin Benedick lavalla drag-lookissakin, eli minihameessa asiaankuuluvine tykötarpeineen. Niistä sääristä olisi moni nainen kateellinen!
Catherine Tate, nooh, mä en vaan niistä sen maneereista ja tekopirteästä naurusta jaksa innostua. Sillä oli ihan samanlaiset naamanvääntelyt ja yleisönkosiskelut kun telkkarissakin, ja mua jotenkin tökkii. Siinä missä Tennant sai yleisön syömään kädestään, niin Tate vaan... no, oli se ihan jees, ja niiden kemiat lavalla toimi hyvin yhteen. Mutta se oli vaan niin selkeesti Tennantin show.
Ja onhan ne näyttelijöinä ihan eri tasoa. Tate on koomikko ja Tennant Näyttelijä. Taten Beatrice oli vaan ihan överi.
Yksi parhaista jutuista oli se kun Benedick väänsi kunnon skottimurteella koko roolin :-) Ja kellään, siis ei yhtään kellään, voi olla NIIN leveetä hymyä kun David Tennantilla loppukumarruksissa!! Se hymy oli korvasta korvaan. Ja vaikka mä tykkään Tennantin leffa/tv-rooleista, ja erityisesti tietty Doctor Who:na, niin teatterilava on selkeesti SE sen juttu.
Oli kyllä niin henkeäsalpaavan hieno esitys, että vieläkin tulee tippa linssiin kun sitä ajattelee, yli kuukautta myöhemmin. Voikun saisin nähdä Tennantin vielä livenä, mieluiten tietty Bardin näytelmässä... tai ihan missä vaan. [toim. huom. Kun nyt näitä vanhoja blogipostauksia siirtelen tähän teatteriblogiin, niin en malta olla kommentoimatta, että tämä toive toteutuu loppuvuonna 2013, kun liput on varattu Richard II:een, jopa kahteen esitykseen!]
perjantai 12. elokuuta 2011
The Death of Sherlock Holmes / Miracle Theatre 11.8.2011
Torstaina Trurossa, kierreltiin kaupungilla,
hyväntekeväisyyskaupoissa, katedraalissa ja kaupunginmuseossa. Illalla
St Mawesin linnassa katsomassa kiertävää teatteriseuruetta (Miracle
Theatre) ja heidän tulkintaansa Death of Sherlock Holmes, joka oli
loistava!
Siellä linnan pihalla, ja ei saatu edes sadetta! Viileä kyllä alkoi olemaan... Istuttiin siellä piknikkieväiden kanssa, sadevaatteissa. Onneksi meillä oli hyvät eväät, vaikkei valitettavasti ollut retkituoleja.
Näytelmä oli oikeastaan äärimmäisen hauska. Steve Jacobs oli tosi hyvä Sherlock ja Ben Dyson hieman hömelö Watson. Kaikilla viidellä näyttelijällä oli lukuisia rooleja ja pukujen yms vaihdot sujuivat vauhdilla. Lavastus oli aika minimalistinen, mutta nerokkaasti siitäkin saatiin pienillä muutoksilla eri huoneita/tiloja.
Näytelmässä ollaan tosiaan niin Sherlock Holmesin maailmassa kuin Arthur Conan Doylen ja tämän vaimon. Jotka vierailevat spiritismi-istunnoissa jne. Monta rinnakkaista tarinaa, ja juoni oli hyvin polveileva. ACD tappaa lopulta sankarinsa ja joutuu tuomaan tämän sitten takaisin.
It’s a dangerous time for Sherlock Holmes: preparing for his final battle with the criminal mastermind Moriarty, he stumbles on a most ingenious crime.
Investigating a trail of rare botanical specimens and paranormal activities, Holmes is led from Baker St, via a suburban séance to the Swiss Alps, where his powers of deduction are stretched to the limit. Discovering his own life is in danger, he is forced to enlist the help of Dr Watson and call on voices from beyond the grave to crack his ultimate case.
Tässä vielä pariminuuttinen traileri näytelmästä :-)
Siellä linnan pihalla, ja ei saatu edes sadetta! Viileä kyllä alkoi olemaan... Istuttiin siellä piknikkieväiden kanssa, sadevaatteissa. Onneksi meillä oli hyvät eväät, vaikkei valitettavasti ollut retkituoleja.
Näytelmä oli oikeastaan äärimmäisen hauska. Steve Jacobs oli tosi hyvä Sherlock ja Ben Dyson hieman hömelö Watson. Kaikilla viidellä näyttelijällä oli lukuisia rooleja ja pukujen yms vaihdot sujuivat vauhdilla. Lavastus oli aika minimalistinen, mutta nerokkaasti siitäkin saatiin pienillä muutoksilla eri huoneita/tiloja.
Näytelmässä ollaan tosiaan niin Sherlock Holmesin maailmassa kuin Arthur Conan Doylen ja tämän vaimon. Jotka vierailevat spiritismi-istunnoissa jne. Monta rinnakkaista tarinaa, ja juoni oli hyvin polveileva. ACD tappaa lopulta sankarinsa ja joutuu tuomaan tämän sitten takaisin.
It’s a dangerous time for Sherlock Holmes: preparing for his final battle with the criminal mastermind Moriarty, he stumbles on a most ingenious crime.
Investigating a trail of rare botanical specimens and paranormal activities, Holmes is led from Baker St, via a suburban séance to the Swiss Alps, where his powers of deduction are stretched to the limit. Discovering his own life is in danger, he is forced to enlist the help of Dr Watson and call on voices from beyond the grave to crack his ultimate case.
Tässä vielä pariminuuttinen traileri näytelmästä :-)
tiistai 9. elokuuta 2011
Thieves’ Carnival / Minack Theatre 9.8.2011
Kunhan oli Cornwallin länsikärkeä aikamme kierretty, ja ajettu
valtavaa rannikon suurinta baanaa (jossa piti aina vastaantulevia
väistää penkan ohituspaikoille) alaspäin, niin tultiin lopulta Land’s
Endiin, eli Englannin loppuun. Lonely Planet oli jo varoitellutkin, että
koko paikka on pilattu kaikella huvipuistomeiningllä. Ja tottahan se
oli. Ensinnäkin alueelle oli tyyris parkkimaksu (5 puntaa auto) ja
siellä oli kaikkea härdelliä niin paljon, että pyörähdettiin portilla
ympäri ja mentiin pois. Meillä ei olisi ollut aikaa olla siellä
kuitenkaan tarpeeksi, ja jotenkin se kaupallistettu rahastus tuntui
ahdistavalta rauhallisten (ja ilmaisten) muinaishistoriallisten
kohteiden jälkeen.
Paikka oli kyllä mitä ihmeellisin! Jyrkkään rinteeseen koverretut penkkipenkereet ja näyttämön takana vaan merta (ja vähän Cornwallin rantakallioita vasemmalla). Katsomo nousi kyllä aika jyrkästi heti alusta asti. Osa penkeistä oli kivisiä ja osa ruohoisia. Sieltä sai vuokrata istuinalustoja ja muuta, mutta meillä oli omat. Ihmiset olivat varustautuneita huovilla, makuupusseilla, toppatakeilla, termareilla, viinipulloilla ja kaikilla mahdollisilla pikniktarvikkeilla ja lämpövaatteilla.
Meillä oli eväänä juomia (olin kyllä ostanut roseviinipullonkin, mutta koska se oli koko päivän autossa, niin sinne sai jäädäkin – liian lämmintä juotavaksi) ja mustikkamuffinssi sekä herneitä. Mutta kävin ostamassa tomaattikeittoa ja yhden sipuli-juustopiiraan.
Siinä sitten esitystä odottaessa mutusteltiin eväitä ja ihmeteltiin näköalaa. Oli ihan sama oikeastaan mikä esitys siellä meni, koska jo paikka oli sellainen. Meillä sattui vielä ihmeellisen hyvä tuuri kelin suhteen. Kun ilta alkoi pimentymään ja kuu paistoi meren päältä, niin huh, meni kylmät väreet selkää pitkin.
Itse esitys oli Jean Anouilhin Thieves’ Carnival, sotien väliseen aikaan sijoittuva ”veijarikomedia” kolmesta Ranskan Vichyn kylpyläkohteessa operoivasta taskuvaraskonnasta. Jotka iskevät kyntensä varakkaaseen daamiin ja tämän kahteen sisarentyttöön. Puvustus oli ihan huippuluokkaa ja osa näyttelijöistä ihan huikean hyviä. Erityisesti Gustavea esittävä Lawrence Watling ja Lady Hurfea esittävä Claire Kingshott olivat erinomaisia, ja tykkäsin myös Kelsey Shortista, joka esitti Juliettea. Ihan kiva, ja viihdyttävä harmiton kevyt hupsuilu, johon toi komediallisia elementtejä pöhköt ranskalaispoliisit ja kaksi kilpakosijaa isä ja poika.
Esittävä porukka oli Geoffrey Whitworth Theatre, jotka on viimeksi olleet Minackissa 3 vuotta sitten. Ilmeisestikin toi toimii sillä periaatteella, että erilaiset teatteriseurueet tulee aina vetään n. viikoksi oman juttunsa ja sitten vaihtuu. Noilla on yhteensä 7 esitystä siellä.
Esitys oli väliaikoineen 2 tuntia, ja lopuksi oli jo pilkkopimeää. Sen verran oli valoja että päästiin hyvin pois. Ja aika nopsaan myös, koska oltiin penkkirivin päässä ja meillä ei ollut kauheasti huopia ja tyhjiä viinipulloja pois kerättäväksi. Ajomatka kapeita teitä pitkin pimeässä oli kiinnostava kokemus ja joskus 11 maissa oltiin kämpillä. Uni tuli taas nopeasti.
Ajettiin sen sijaan suoraan Minackille. Parkkipaikalla
oli jo paljon autoja, vaikka kello oli vähän yli 6, ja esitys alkoi
kasilta. Eikun eväät, istuinalustat, villapaidat sun muut mukaan ja
jonottaan. Hain meidän liput lipputoimistolta, ja puoli 7 avautuivat
ovet. Paikat ei ole numeroituja, joten se oli varmaan yksi syy
jonottamiseen. No ei siellä silti saanut mennä ihan minne halusi, vaan
paikannäyttäjät opasti jonnekin. Meillä oli ne kalliimmat liput (ei
kyllä 9 puntaa ole paljon) ja päästiin jonnekin viidennelle riville.
Paikka oli kyllä mitä ihmeellisin! Jyrkkään rinteeseen koverretut penkkipenkereet ja näyttämön takana vaan merta (ja vähän Cornwallin rantakallioita vasemmalla). Katsomo nousi kyllä aika jyrkästi heti alusta asti. Osa penkeistä oli kivisiä ja osa ruohoisia. Sieltä sai vuokrata istuinalustoja ja muuta, mutta meillä oli omat. Ihmiset olivat varustautuneita huovilla, makuupusseilla, toppatakeilla, termareilla, viinipulloilla ja kaikilla mahdollisilla pikniktarvikkeilla ja lämpövaatteilla.
Meillä oli eväänä juomia (olin kyllä ostanut roseviinipullonkin, mutta koska se oli koko päivän autossa, niin sinne sai jäädäkin – liian lämmintä juotavaksi) ja mustikkamuffinssi sekä herneitä. Mutta kävin ostamassa tomaattikeittoa ja yhden sipuli-juustopiiraan.
Siinä sitten esitystä odottaessa mutusteltiin eväitä ja ihmeteltiin näköalaa. Oli ihan sama oikeastaan mikä esitys siellä meni, koska jo paikka oli sellainen. Meillä sattui vielä ihmeellisen hyvä tuuri kelin suhteen. Kun ilta alkoi pimentymään ja kuu paistoi meren päältä, niin huh, meni kylmät väreet selkää pitkin.
Itse esitys oli Jean Anouilhin Thieves’ Carnival, sotien väliseen aikaan sijoittuva ”veijarikomedia” kolmesta Ranskan Vichyn kylpyläkohteessa operoivasta taskuvaraskonnasta. Jotka iskevät kyntensä varakkaaseen daamiin ja tämän kahteen sisarentyttöön. Puvustus oli ihan huippuluokkaa ja osa näyttelijöistä ihan huikean hyviä. Erityisesti Gustavea esittävä Lawrence Watling ja Lady Hurfea esittävä Claire Kingshott olivat erinomaisia, ja tykkäsin myös Kelsey Shortista, joka esitti Juliettea. Ihan kiva, ja viihdyttävä harmiton kevyt hupsuilu, johon toi komediallisia elementtejä pöhköt ranskalaispoliisit ja kaksi kilpakosijaa isä ja poika.
Esittävä porukka oli Geoffrey Whitworth Theatre, jotka on viimeksi olleet Minackissa 3 vuotta sitten. Ilmeisestikin toi toimii sillä periaatteella, että erilaiset teatteriseurueet tulee aina vetään n. viikoksi oman juttunsa ja sitten vaihtuu. Noilla on yhteensä 7 esitystä siellä.
Esitys oli väliaikoineen 2 tuntia, ja lopuksi oli jo pilkkopimeää. Sen verran oli valoja että päästiin hyvin pois. Ja aika nopsaan myös, koska oltiin penkkirivin päässä ja meillä ei ollut kauheasti huopia ja tyhjiä viinipulloja pois kerättäväksi. Ajomatka kapeita teitä pitkin pimeässä oli kiinnostava kokemus ja joskus 11 maissa oltiin kämpillä. Uni tuli taas nopeasti.