Väinämöinen / Tampereen työväen teatteri 29.8.2023

Aah, uusinta Juha Hurmeen esitystä pääsee tällä kertaa katsomaan Tampereella, hyvä! Väinämöinen onkin varsinainen sillisalaatti, sellaisella (enimmäkseen) hyvällä tavalla. Runsaudensarvi, joka tarjoaa jokaisella jotain, olit sitten Kalevala-entusiasti tai noviisi. Tai niinkuin Sampo, joka suoltaa kaikkea hyvää tarjolle. Samaan aikaan Väinämöisen kanssa sai julkistuksensa Hurmeen uusin kirja Kenen Kalevala? joka käsittelee samoja teemoja. Mistä Kalevala on tullut ja mihin se menee, näin kirjaa vielä lukematta.

Näytelmä starttaa ehkä hieman hitaasti, on retkue tyyppejä jotka on pistetty klassikkokomennukselle, tarkoituksenaan esittää "kansallisromanttinen klassikko". Siitä sitten aletaan miettimään ja pohtimaan, kokeillaan sitä ja tätä, Seitsemää veljestäkin. Kohelletaan ja säädetään. Kunnes katosta laskeutuu teatterinjohtajalta faksi: "hakekaa Sampo". Sitten lauletaan lavasteeksi metsää, haastatellaan sieni-mikrofoneilla, esitys hakee muotoaan. 

Iku-Turso, Shakespeare, Arhippa ja Orhippa, jouhikko ja lyhyitä välähdyksiä Kalevalaan ja sen tapahtumiin, henkilöihin ja asioihin. Välillä tuntuu että Hurme on kaatanut näytelmään kaiken Kalevala-tietämyksensä, koska sitähän piisaa. Ehkä jotain olisi voinut karsiakin. Vaan toisaalta kaikki tämä runsaus on niin hurmemaista, yltäkylläistä ja rikasta. (Silti olisi voitu hieman karsia ja tiivistää).

Musiikki on ihan mahtavaa ja iso osa tätäkin Hurmeen esitystä. Pekko Käppi on säveltänyt kansanrunoihin, mutta on tässä vähän muutakin. Käpin jouhikko soi komeasti, mutta kyllä kaikki muutkin tarttuvat instrumentteihin. On melodicaa, nokkahuilua, ksylofonia, triangelia - sellaisia ala-asteen musiikkitunnin soittimia, ja sellaista päästäänkin todistamaan. Osa esityksen aineistosta onkin poimittu Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen -kirjasta minkä 8-12 -vuotiaat koululaiset ovat toteuttaneet. Hulvatonta menoa. 

Välillä musisoidaan tiukempaa rokkia, ja onpahan wagneriaarista oopperaakin pätkä. Bluesia, poppia ja vaikka mitä muutakin saamme kuulla, sopivasti sinne kareliaaniseen maastoon upotettuna.

Jotkut kohtaukset piirtyivät verkkokalvoilleni kenties pysyvästi: Janne Kallioniemen Lemminkäinen (kamalassa peruukissaan) vetämässä paidatta hevibiisiä Ä.I.T.I., kultakimalteinen Louhi (Petra Ahola) katonrajassa voimistelurenkaissa killumassa, Väinämöisen (Heidi Kiviharju) ja Joukahaisen (Pentti Helin) suohonlaulukohtaus... Teija Auvinen oli myös aivan hillitön rooleissaan ja Myy Lohi Ainon/Melutan osissa myös. Pekko Käppi ei ainoastaan musisoinut, vaan oli iso osa esitystä muutenkin. Miten lahjakas ja heittäytyvä ensemble! On muuten eika eeppinen Sammon ryöstö.

Viittauksia tekstissä (kuten myös Henna Mustamon puvuissa ja Juha Haapasalon lavastuksessa) on vaikka mihin, vaikka toki se Kalevala isoin lähdeteos onkin. Mutta tuttuun tapaansa Hurme on kauhonut tavaraa muualtakin, kuten odottaa sopiikin. Nykyaika moderneine tapoineen ja laitteineen (ja kielineen!) nivottu hyvin tarinaan ja tuloksena on kyllä melkoisen hersyvä cocktail. Mukana on toki niitä tuhmuuksia mitä Lönnrot ei kehdannut julkaista. 

Monikulttuuriseen tapaan kieli-iloittelu oli voimissaan, onneksi oli tekstitys. Karjalan kieliä oli sekä puhuttuna että tekstitettynä, mutta myös runsaasti englantia. Ensiksimainitun ymmärrän paremmin kuin hyvin, mutta jälkimmäistä ihan en. Jos jotain henkisiä sisarteoksia pitäisi etsiä niin ensimmäisenä tuli mieleen myös TTT:ssä nähty Käärmeenpääntallaajat, ehkä se kansanperinneaspekti ja musiikki. Mutta jotenkin myös Pienen hauen pyydystys soitteli samoja kelloja. Ja mikäli karjalan kieli ja kulttuuri kiinnostaa niin Kapsäkissa sai ensi-iltansa Mustu loukko, musiikkinäytelmä karjalankielisten historiasta. En ole sitä vielä nähnyt, mutta varsinkin nyt tekee mieli.

Hurmeen Väinämöinen vaatii kyllä uudelleenkatsomista, niin paljon tässä oli kaikkea. Varsinkin väliajan jälkeen esitys lähtee lentoon, ja oivaltamisen ilo aiheuttaa nauruntyrskähdyksiä tämän tästä. Kyllä siis Kalevalastakin saa iloista, hauskaa ja viihdyttävää teatteria, tosin ei kai sitä kukaan epäillytkään. 

Kuvien copyright: Kari Sunnari
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.