Heti kärkeen tunnustan: omat muistikuvani Risto Jarvan elokuvasta Loma ovat melkoisen hatarat. Muistan sen että äijä oli menossa talviolympialaisiin ja päätyi vahingossa etelän lämpöön, ja sitten muistan ne sukset hotellihuoneen parvekkeella. Ja tottakai legendaarisen pipokohtauksen. Ja muuta en sitten muistakaan. Vähintään yhtä iso vetovoimatekijä oli pääosan esittäjä Arttu Ratinen, tuo Tampereen teatterin suosikkini. Joten ajattelin että voisi olla hauskaa nähdä tarina uudelleen, toki kesäteatterille sovitettuna, ja muistella menneitä. Joten tuumasta toimeen ja Hopealinjan kyytiin Laukontorilta - Viikinsaaren kesäteatterille!
Ola Tuomisen sovittama ja ohjaama teksti noudatteli varmaankin aika uskollisesti leffaa. Oman lisäyksensä toi Janne Viitaniemen monipuolinen musisointi ja esiintyjien lauluesitykset. Siinä meni aikakauden eli 70-luvun käännösiskelmä poikineen: Kaksi lensi yli käenpesän, Lentoon, Mombasa, Vasten auringon siltaa, Dirlanda... joukossa moni jo hieman unohtuneempikin biisi (ja moni rasittavuuteen asti tuttu). Hyvin oli laulut valittu tarinaan istuviksi, ja toki Rodoksen lämpöönkin.
Niille ketkä eivät ole nähneet elokuvaa, niin siinä seurataan hieman tosikon virkamiehen erilaista lomaa etelässä. Mies saa vaimolta kenkää ja innokkaana talviurheilun ystävänä suuntaa Innsbruckiin sekä hiihtämään että kannustamaan olympiajoukkuetta. Vaan syystä x päätyykin Rodoksen rantalomalle, vieläpä ilman rahaa ja sopivia varusteita. Hotellihuoneenkin hän joutuu jakamaan ventovieraan kanssa. Tästä toki seuraa monenlaisia kommelluksia ja käänteitä. Samalla matkalla on monenlaista persoonaa ja siitä toki seuraa lisää hauskuuksia.
Se missä Loma onnistuu erinomaisesti on nostalgiatrippeily. Voi miten ei ole lainkaan ikävä 70-luvun Kekkoslandiaa ja sääntö-Suomea! Ihan mukava siellä on piipahtaa näin parin tunnin vierailulla (etenkin kun 95% esityksestä tapahtuu Rodoksella). Toki esityksessä on mukana ripaus romantiikkaakin, kuinkas muuten. Välillä katsomossa tulee kyllä hieman myötähäpeä - oliko se etelänmatkailu 70-luvulla oikeasti tommosta! Bussiretkineen, uusiin ruokiin tutustumisineen, rantakulttuureineen...
Ratinen on oivallinen pääroolissaan, sopivan kömpelö ja nolo suomalaisturisti, joka kyllä hieman vapautuu loppureissua kohti. Muu porukka urakoi roolista toiseen, hauskoja karikatyyrimäisiä hahmoja. Birgitta Putkonen on topakka lomaromanssi, Anitta Ahonen aivan huikea rouvashenkilö ja Ilkka A. Jokinen tämän liekassaan rimpuileva huuliveikkomies. Jarkko Tiainen irrottelee mm. stereotyyppisenä kreikkalaismiehenä ja Annu Valonen pikku hiljaa vapautuvana Valmana. Ensemblen täydentää Laura Kuukkanen. Monesta hahmosta paljastuukin etelän auringossa jotain ihan muuta kuin koto-Suomessa. Ihan kaikki eivät laulajina ole parasta A-ryhmää, mutta mitäs se menoa haittaa.
Petri Ihanuksen sinivalkoishenkinen lavastus on aika pelkistetty, mutta kätevästi muunneltava. Emmi Vainion nostalgiaa tihkuva puvustus on vimpan päälle. Aivan ihania leninkejä ja asusteita.
Ja kyllä, se pipokohtaus on tottakai mukana!
Reilu kaksi tuntia menee kuin siivillä. Loma tarjoilee paljon hymyä ja naurua, sellaista kivaa peruskesäteatterimeininkiä. Viikinsaaressa käynti on aina kivaa, koska laivamatkalla pääsee jo rentoon tunnelmaan. Kyllä tätä voi suositella, elokuvan nähneille ja muillekin. Ja nuorisolle opettavaisena tarinana millaista elämä joskus oli, muinaisella 70-luvulla...
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Esityskuvien copyright Petteri Aartolahti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti