Kyllä pirkanmaalaisia nyt hemmotellaan - jo toinen "suurmusikaali" ensi-illassa viikon sisään! Ja jos kohta sana "suur" siinä musikaalin edessä minua vähän ärsyttääkin, (koska sitä käyttävät markkinoinnissaan liki kaikki teatterit tätä nykyä), niin totta tosiaan: TTT:n tuorein todellakin on sitä. Momentum 1900 on suuri likipitäen kaikilla mittapuilla. Sirkku Peltolan ja Heikki Salon käsikirjoittama teos on mittava satsaus sekä 120-vuotisjuhliaan viettävältä Tampereen työväen teatterilta että musikaalin tekijäjoukolta.
Hyvää kaavaa ei kannata rikkoa, siksipä säveltäjä Eeva Kontu sekä Peltola & Salo voivat minun puolestani jatkaa esitysten tekoa vaikka maailman tappiin. Viita 1949 ja Tytöt 1918 musikaaleista hyvin alkanut yhteistyö saa nyt oivaa jatkoa Momentum 1900 -teoksessa. Vuoteen 1900 sijoittuva esitys tarjoaa monenlaisia teemoja ja näkökulmia, ansiokkaasti yhdistäen niin Suomen ja maailman tapahtumia pienen ihmisen kohtaloihin. Liki kolmetuntinen spektaakkeli oli paikoitellen henkeäsalpaavan nopeatempoista, mutta onneksi siellä on rauhoittavia suvantokohtiakin.
Peltolan ohjaaman tarinan keskiössä on Pariisin maailmannäyttely ja sinne rakennettava Suomen paviljonki. Tekijät ovat sukeltaneet syvälle historian tutkimukseen ja kaivelleet esille kaikkea mielenkiintoista ja viihdyttävää. Maailmannäyttely oli historiallinen ja veti pariisiin kymmeniä miljoonia vieraita. Suomen paviljonki esitteli Venäjän suuriruhtinaskunnan "takapajulan" upeita taide-elämyksiä ja kulttuuria monipuolisesti, ja suomalaisia palkittiin näyttelyssä runsain mitoin. Todella mielenkiintoiseksi ajankohdaksi vuoden 1900 tekee myös sortovuodet, Suomen nouseva kansallistunto ja itsenäistymishaaveet. Heikki Salon mukaan tämä aika oli ensimmäinen railo työväenliikkeen ja porvariston välillä. Erinomainen valinta ajankohdaksi siis.
Sen lisäksi että kultakauden taitelijat rakentavat paviljonkia yhdessä pohjanmaalaisten ja helsinkiläisten timpurien kanssa, saamme seurata myös nuoren rakkauden ensiaskelia. Elias (Saska Pulkkinen) on nuori työväenluokkainen timpurisälli, joka on veljensä Kustaan (Jussi-Pekka Parviainen) vanavedessä saanut pestin Pariisiin. Siellä hän tutustuu ja ihastuu herraskaiseen nuoreen neitoseen Vernaan (Emilia Keskivinkka) joka on Grand Tourillaan pysähtynyt Pariisiin kummisetänsä kuvanveistäjä Ville Vallgrenin (Martti Suosalo) hoteisiin. Nuoren lemmen tiellä on Kustaan sekaantuminen hämärähommiin (jotka liittyvät itänaapuriimme) ja tämän loukkaannuttua, Eliaksen vastuunkanto veljensä toimista. Loppu on varsin dramaattinen, ja yllättäväkin, mutta onneksi ihan lopuksi palataan vielä esityksen alkuun ja kaikki ratkeaa.
Taitelijajoukko on sekä viinaan- että naisiinmenevää, mutta ehditään sitä luomaan upeita teoksiakin. Vallgrenin lisäksi näemme lavalla Albert Edelfeltin (Janne Kallioniemi), Eliel Saarisen (Juha-Matti Koskela) ja Akseli Gallen-Kallelan (Hiski Vihertörmä) sekä Ellen Thesleffin (Pauliina Saarinen) ja Beda Stjernschantzin (Pihla Pohjolainen). Jokaisella oma tärkeä osuutensa niin Paviljongin kuin esityksen rakentumisessa. Suosalon kansansuosio on taattu ja hänen loistava tsaaritulkintansa krapulaisen Edelfeltin unessa on kieltämättä mieleenpainuva esitys.
Näitä suomalaisia miestaiteilijoita/suurmiehiä kännäämässä on kyllä teatterien lavoilla nähty ihan tarpeeksi, eli kiva että tuli vaihteeksi muutama nainenkin sinne juhlimaan. Kaikki tekevät kyllä hienot roolityöt, ei sillä. Erityisesti Vihertörmän muhkea Gallen-Kallela jäi mieleen, ja Koskelan hiuspörrö. Niin ja Saarisen upea ääni!!
Duunariosastoa johtaa leppoisa Jansson (Mika Honkanen), joka on ottanut nuoren Eliaksen siipiensä suojaan. Tatu Siivonen on aina mainio musiikkipitoisissa esityksissä, kuten myös Santeri Helinheimo Mäntyläkin, nyt molemmat duunareina. Työmiesjoukkoa täydentää Marko Keskitalo. Mutta veljekset Elias ja Kustaa ovat ilman muuta ne päähenkilöt, heillä oli tosi upea duettokin. Jonka nimeä en tiedä, koska käsiohjelmassa ei ollut kappalelistausta lainkaan!
Näyttämöllä nähdään myös mahtipontinen ruhtinas Tenishev (Aimo Räsänen) ja hänen suomalaismyönteinen vaimonsa Maria Tenisheva (Petra Karjalainen). Mainio pariskunta, jotka piipahtavat aina tuomassa Venäjän ja tsaarin ei-niin-positiiviset terveiset. Lisäksi pienessä mutta tärkeissä sivurooleissa kiihkeänä Larissana on Petra Ahola ja Anne-Marie Alaspää katkerana Virginienä (Edelfeltin rakastajatar). Lisäksi loistava kymmenhenkinen ensemble jotka muuntautuvat moniin rooleihin. Erityisen kivaa oli katsoa lavalla ensemblen monenlaisia vartaloita, ei vain aina niitä solakoita! Joukkokohtaukset olivat kyllä mahtavia, ja hienosti ohjattuja.
Upeat tanssilliset kohtaukset limittyvät esitykseen useissa kohtauksissa, saumattomasti ja sulavasti. Petri Kauppisen koreografiat ovat oleellinen osa visuaalista kokonaisuutta. Välillä mukana oli "lakanoita", sateenvarjoja tai taulunkehyksiä, välillä tanssijat muuntautuivat patsaiksi. Aina yhtä sulavaa ja harmonista. Ja tanssijoiden elävä Liekki-ryijy!
Lavastaja Hannu Lindholm (jonka hienon "50 vuotta lavastajana" juhlanäyttelyn avajaisia vietettiin ennen Momentum 1900 -ensi-iltaa teatterin yläaulassa) on taas kerran loihtinut kauniin lavastuksen. Näyttämön poikki kulkeva silta, Gallen-Kallelan freskot näyttämöä kehystäen, paviljongin sisustus ja moni pieni yksityiskohta. Välillä lavastuselementit ilmaantuvat kuin tyhjästä ja katoavat samalla tavalla.
Vähintäänkin yhtä oleellinen kuin lavastus on videosuunnittelu, josta vastaa Eero Auvinen (kuten valoistakin). Ne luovat Pariisin tähtitaivaan ja kuutamon, maisemat Eiffel-torneineen kaikkineen, nostavat esiin nostalgisia vanhoja valokuvia ja tsaarin palatsin loistoa. Henkeäsalpaavan komeaa! Projisoinnit ja videot sulautuvat yhteen lavastuksen kanssa saumattomasti. Kalle Nytorpin äänisuunnittelu täydentää massiivisen uljaan näyttämökokonaisuuden.
Marjaana Mutanen on hoitanut valtavan työurakan suunnitellessaan niin puvut kuin kampaukset ja maskitkin. Kokonaisuus on todella mittava. Ei voi kun ihmetellä sitä mielikuvituksen lentoa ja tarkkaa tutkimustyötä mitä näiden satojen vaatekertojen luomiseen on mennyt. Erityisesti Gallen-Kallelan viirulliset housut, Stjernschantzin keltainen koristeltu takki ja timpurien juhla-asut olivat kauniita.
Musikaalissa tärkeässä osassa on tietenkin musiikki. Eeva Kontu jatkaa säveltäjänä samoilla linjoilla kuin aiemmissakin teoksissaan. Monipuolista musiikkia, kauniita hitaampia teoksia, aika paljon modernia rap/hiphop-tyylistä (ehkä aiempaa enemmän), joissa laulajat vetävät Heikki Salon lyriikoita konekivääritahtia. Taas kaipasin käsiohjelmaan biisilistaa! Musiikin ansiokas sovitus on kolmikon Kontu, Tony Sikström ja Paavo Malmberg käsialaa ja jousikvartettisovitukset Marko Hilpon. Lavalla, tai itseasiassa korkealla yläilmoilla parvella, musisoi jousikvartetin ja kapellimestarin lisäksi yksi muusikko operoiden elektroniikkaa, lyömäsoittimia ja koskettimia. Rytmiä ja vauhtia oli, ja tarttuvia kertosäkeitä.
Kustaan voimaballadi Tässä seison ja janoan elämää oli komea, kuten myös Sammuta sinä minä sytytän. Ja jotenkin Valoon, valoon, valoon toi mieleeni Tytöt 1918 -musikaalin. Eliaksen ja Vernan duetto Sinut löysin, sinut tahdon tai ehkä Ollaan aina elossa oli myös kaunis. Ja tottakai Mikä muuttaa maailmaa. Biisien nimethän ovat ihan vain arvailua... koska käsiohjelmassa ei ole biisilistaa (tilaa olisi kyllä ollut).
Momentum 1900 vaatisi melkein toisen katselukerran, että saisin paremman otteen runsaudensarvesta mikä vyöryy näyttämöltä katsomoon. Komeaa katsottavaa ja kuunneltavaa kyllä, mutta välillä tuntuu että aistit menevät tukkoon kun kaikkea on niin paljon. En pysty keskittymään kunnolla upeisiin projisointeihin, kun samaan aikaan lavalla tapahtuu paljon ja kaikkea. Sellainen jonkunmoinen ähkyhän tästä siis seuraa, mutta positiivisella tavalla. Aiheet ovat laajoja ja tärkeitä, ihmisiä on lavalla iso määrä, paljon kiinnostavia kohtaloita ja tapahtumia. Pieni katsoja tuntuu hetkittäin musertuvan tämän kaiken alle. Ymmärrän kyllä mittakaavan, ei 120-vuotisjuhlanäytelmä voi olla mikään Kellariteatterissa esitettävä kamaridraama. Sikäli Momentum 1900 täyttää tehtävänsä hyvin. Lisäksi se on oivallinen lisä kotimaisen musiikkidraaman alati kasvavaan varastoon. Sellainen mikä on vain koettava.
En tiedä oliko känniääliöiden jääkiekkojuhlat Havis Amandan ympärillä se kohtaus minkä halusin nähdä, mutta toisaalta se muistutti siitä miten kauneinkin taide voi päätyä rahvaan kiipeilytelineeksi. Vallgrenin muotoillessa patsastaan hän mietti että vielä sadan vuoden päästä ihmiset "tulevat vaalimaan hellyydellä tätä tyttöä". Niinpä. Jonain päivänä suomalaiset kerääntyvät isänmaallisiin juhliin patsaan ympärille. Ei silti ehkä ihan sitä mitä Vallgrenilla oli mielessä. Myös köydenveto tanskalaisten ja suomalaisten välillä hauskuutti.
Yksi Momentum 1900:n viesteistä on se, että taide muuttaa maailmaa ja on suurempaa kuin politiikka. Tämä pitäisi muistaa kaikkina aikoina, myös vaikeina. Miten paljon venäjävastaisia viestejä suomalaiset aikoinaan paviljonkiinsa ja sen esittelemään taiteeseen ujuttivat. Ei voi kuin ihailla sitä kekseliäisyyttä. Ja miten paljon siitä kaikesta on saatu mukaan tähän esitykseen. Venäläiset koittavat kaikin mahdollisin tavoin sabotoida Suomen paviljongin valmistumista, mutta niin vain nerokkaat suomalaiset onnistuvat. Bravo siis Salo ja Peltola sekä kaikki muutkin. Yllättäen tämä on varsin ajankohtainen esitys maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Momentum 1900 tarjoili siis paljon hyvää ja kaunista, ja on aivan passeli teos juuri tähän aikaan ja tähän teatterin juhlavuoteen. Ainoana moitteena (ähkyn lisäksi) biisilistan puuttuminen käsiohjelmasta. Jonka taisin jo muutaman kerran mainitakin...
Teatterin sivuilla on muuten paljon taustatietoa niin esityksestä kuin päähenkilöistäkin, kannattaa tutustua. Hauskaa että niin erilaiset teokset Tampereen teatterin viime viikolla ensi-iltansa saanut Anastasia ja Momentum 1900 ovatkin niin niissä on paljon yhteistä: Venäjä-kytkökset ja Pariisi!
Ensi-illan avasi Tampereen pormestarin Anna-Kaisa Ikosen juhlapuhe, mistä huokui rakkaus kulttuuriin ja teatteriin, erinomaista!
Esityskuvien copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti