Miiko Toiviainen: Kepeä elämäni / Samova Fest, KoKo Teatteri 3.11.2019

Vihdoin ja viimein pääsin minäkin näkemään ja kokemaan Miiko Toiviaisen monologin Kepeä elämäni! Esitys sai ensi-iltansa Kajaanin Runoviikoilla viime kesänä, tilaustyönä, sillä Miiko voitti Vuoden nuori lausuja -tittelin Runoviikoilla kesällä 2018. Sittemmin esitystä on nähty siellä ja täällä, ja minä onnistuin yhyttämään sen Samova Fest-tapahtuman sunnuntaina KoKo Teatterilla. Meitä oli katsomossa vain kourallinen, mutta rento ja läsnäoleva tunnelma saatiin silti aikaiseksi.

Mitä ihmettä voi sanoa esityksestä, joka jo pitää sisällään kaksi imaginääristä bloggausta taiteilijalta itseltään? Yhdyn täysin rinnoin niistä ensimmäiseen!

Vuosien varrella olen päässyt näkemään Miikoa lavalla monia kertoja, niin musikaaleissa kun muissakin rooleissa. Hän on karismaattinen ja hyvä esiintyjä, joka roolissa. Arvostan sitä, että hän päätti nyt ns. tulla kaapista ja tuoda teatterien lavoille oman itsensä, transmiehen. Vaikka minulle katsojana on esiintyjän sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti se ja sama, niin tästäkin monologista huomaa miten tärkeää se on esiintyjälle itselleen. Saa vihdoin avoimesti olla mitä on, ja sillä sipuli. Ei tarvitse vetää enää toista roolia, sen lavalla esittämänsä lisäksi.

About tunnin mittainen monologi on kattava läpileikkaus monipuolisesti lahjakkaan Toiviaisen osaamisesta. Laulua (Eeva Kontu on säveltänyt upean ja koskettavan musiikin ja vastaa myös äänisuunnittelusta), lausuntaa, puhumista, eläytymistä, lukuisten eri hahmojen esittämistä. Transhaukka on hilpeä ja transpolin lääkäri hillitön! Kertakaikkisen vaikuttavaa, hauskaa, koskettavaa, tärkeää, ja silkkaa nautintoa katsojalle.

Toiviaisen tarkoitus oli tuoda muunkinlaisia transtarinoita näyttämölle; vastapainoksi niille synkeille, ahdistaville ja negatiivisille. Ja hyvin hän siinä onnistuukin. Omakohtaisuudesta kumpuava esitys on valoisa ja sympaattinen. Kuulemme pätkiä lapsuudesta ja päiväkirjoista, kokemuksia transpolilta ja koko "prosessista". Runoilijoista esillä ovat Arja Tiainen ja Kaarlo Sarkian Muodonvaihdos sekä varsinkin Uuno Kailaan runo Olin nuori:

Olin nuori. Ja kasvoin harmajin,
sinipunervin silmänaluksin
minä arkana kouluun kuljin.

Oli rehtori vanha ja viisas mies.
Minä usein pelkäsin, että hän ties,
mikä syy minun mieltäni painoi.

Ja kotona täti, hän katsoi niin
minun silmäini lastenkamariin,
että pakenin pois ja itkin.

Kun nuoria kasvoja muita näin,
miten vihasin omaa itseäin
ja kipeää elämääni.

-- Ah, silloin vielä mä tiennyt en,
että kukaan, kukaan ihminen
ei tääll' ole parempi toista.

Tuta sai sen poika. Ja rakastamaan
mies sitten on oppinut nuoruuttaan
ja omia arpiansa.


Menee luihin ja ytimiin, eikö? Kuten koko esitys. Mahtoiko lopussa katsomossa olla yhtään kuivaa silmää? Mutta kun Toiviaisen tarina ei ole mikään uhriutumisjuttu tai valitusvirsi! Vaan elämäniloinen ja energinen. Silti, tai ehkä juuri siksi, tunteet nousevat pintaan. Rohkeakin esitys tämä on, koska ihminen pistää itsensä niin likoon. Kepeä elämäni on aito, ja hienosti rytmitetty. Ohjauksesta vastaava Riikka Oksanen on onnistunut hienosti tuomaan kaiken kasaan; dramaturgina on toiminut Aino Pennanen.

Kuten Miiko itsekin muistuttaa, tämä on yksi transtarina. Niitä on yhtä monta kuin on transihmistäkin, eikä voida yleistää että näin kaikki asian kokevat.

Tässä on jonkunlainen henkinen sisarteos muutaman vuoden takaiselle Axel - soolo miesäänelle esitykselle. Ihmisyyttä, muutosta ja transsukupuolisuutta pohtiva. Miten muutos vaikuttaa ihmiseen. Oli sykähdyttävä kuulla miten onnellinen Miiko Toiviainen nykyään on. Kun saa olla oma itsensä, ihan julkisestikin.

Povaan tälle esitykselle pitkää esityskaarta. Onneksi kaikki tarvittava rekvisiitta on helposti kannettavissa mukana, joten ympäri Suomea on mahdollista reissata yhden miehen voimin. Jos (ja toivottavasti kun) Kepeä Elämäni osuu tiellesi, niin suosittelen enemmän kuin lämpimästi sen kokemista.


Kuvien copyright Timo Suutarinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla (kiitos Markus!).