En tiedä miksi Svenska Teatern on jättänyt näytelmän nimen englanniksi, mutta väliäkö hällä. Sama vanha tuttu The Play That Goes Wrong eli Näytelmä joka menee pieleen sieltä kuitenkin löytyy. Tällä kertaa pohjois-vantaalainen harrastajateatteriseurue on löytänyt voimavaroilleen juurikin passelin esityksen, nimittäin murhamysteerin. Ja sitä meille sitten esitetään, kunhan ohjaaja käy esittelemässä seurueen ja toivottamassa meidät tervetulleiksi.
Pääsemme seuraamaan hienoa kohellusta, tarkkaan mietittyä ja suunniteltua, mutta ah niin spontaanin näköiseksi tehtyä. Erik Salvesen on loihtinut englantilaisen herraskartanon miljöön, jossa esiintyjät sössivät kilpaa, kukin voimavarojensa ja näyttelemänsä persoonan mukaan. Lavastuksen tekniikka ja näyttämön henkilökunnan ammattitaito ja ajoitus on kaikki kaikessa. Valitettavasti ainakin tänä iltana eivät kaikki ajoitukset mene ihan just nappiin. Parinkin sekunnin, jopa sekunnin, viive on ratkaisevaa juuri tässä näytelmässä. Se syö hieman uskottavuutta jos lavasteita lasketaan alas köysin tai lavarakennelma kaatuu pienellä viiveellä kun siihen on törmätty. Yhtä kaikki, yleisö nauraa. Remakasti. En ole vielä nähnyt ketään joka ei tämän näytelmän parissa viihtyisi.
Valot (Tom Kumlin) ja äänet (Hanna Mikander) toimivat oivallisesti, mennen pieleen silloin kun on tarvis. Hanne Horte-Garnerin pukusuunnittelu on hienoa katseltavaa ja hyvin "brittiläistä".
On aina riemastuttavaa katsoa ammattilaisia näyttelemässä amatöörimäisesti. Ja nämä kyllä osaavat hommansa. Sydämeni valloittaa taas kerran Cecil Haversham (Dennis Nylund), tästä ei enää akrobaattinen ja tanssikuvioita sisältävä kehonkieli parane. Kerrassaan riemastuttava roolityö Nylundilta. Cecilin bravuureihin kuuluu myös spontaanien tanssikuvioiden lisäksi lavalta putoaminen. Ylimääräisiä tanssikuvioita nähdään myös Florence Colleymoorea oivallisesti esittävältä Emma Klingenbergillä. Florencen sijainen Nina Hukkinen esiintyy jesarilla selästä teipatussa pinkissä puvussa - ja ihanasti Cecilin nimen väärinlausuen. Svenskanin versiossa hovimestari Perkins (Simon Häger) on jotenkin isommassa osassa, ja myös nuori ja salskea. Ei mikään vanha kääkkänä, vaan kopsauttelee kenkiään yhteen rivakasti.
Max Forsmanin komisario on ylinäyttelevä ja hyvin ekspressiivinen kasvoiltaan. Ja on muitakin akrobaattisia kykyjä kuin Nylund eli Patrick Henriksen Thomas Colleymoorena suoriutuu aika näppärästi ylös työhuoneeseen! Vaikka sitten housut repeävätkin. Pitkä ja raamikas sekä hyvin tummaääninen Jon Henriksen vetää kuolleen Charlesin rooliin taitavasti. Surkeana sähkö/valomies Torstenina kunnostautuu Mitja Sirén.
Liekö ruotsalaisen ohjaajan Adde Malmbergin nimenomainen ratkaisu että esiintyjät ovat jotenkin suomenruotsalaisen iloisen pirtsakoita. Tiedättehän sellaisia touhukkaan reippaita. Siitä tulee esitykselle rapsakka tempo. Muihin Suomessa näkemiini esityksiin verrattuna Svenskanin versiossa on paljon ylimääräistä, siis ehkä käsikirjoituksesta poikkeavia juttuja. Sellaisia pieniä oivalluksia ja juttuja, esimerkiksi rullalla oleva testamentti mihin katsotaan kuin kaukoputkeen. Puhelinketjut ovat myös huikean oivaltavia.
Tässä esityksessä juodaan mineraalitärpättiä viskinä ja etsitään kadonnutta Duran Duranin cd-levyä. Ja miekkaillaan kunnolla, Oula Kitin koreografian mukaan, vau! Puutarhuri-Arthurilla on koiransa Winstonin mukana myös kakkapussi, ja sitä käytetäänkin. Winston on kyllä aika huonosti käyttäytyvä, ehtii napata hovimestariakin nilkkaan monta kertaa.
Kerrassaan kelpo versio, vaikka ajoitukset eivät ihan nappiin menneetkään. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa toisellakin kotimaisella (suomeksi tämän voi tällä hetkellä nähdä Seinäjoen kaupunginteatterissa).
Kuvien copyright Cata Portin.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti