Miksi sama juttu pitää nähdä näin monena versiona sitten? Hyvä kysymys. Tämä on siitä ehkä erikoinen teos, että lavastuksella ja sen nerokkailla ratkaisuilla on iso osansa viehätystä. Teknisesti ja ajoituksellisesti siis aika kinkkinen ja haastava juttu. On siis jotenkin kutkuttavaa seurata miten eri porukat selviävät tästä urakasta. Suurin syy moneen katseluukertaan on toki se, että kyseessä on totaalisen viihdyttävä, aivot-narikkaan -tyyppinen hulabaloo. Normaalisti en ole mikään maailman suurin farssien ystävä, mutta Näytelmä joka menee pieleen vie farssinkin vielä ihan toisiin sfääreihin. Esitys yhdistää oivallisesti parhainta brittihuumoriperinnettä, äärimmilleen vietyä komediaa ja myös kutkuttavaa murhamysteeriä Agatha Christien hengessä.
Näytelmä joka menee pieleen kertoo teatteriseurueesta, tässä tapauksessa kyseessä on Etelä-Pohjanmaan Polytekninen Draamaseura, jotka esittävät murhamysteerin ensi-iltaan saapuneille katsojille. Ammattinäyttelijät jotka esittävät kömpelöitä amatöörinäyttelijöitä esittämässä näytelmää. Selkiskö? Ja koska koko sakki on täynnä tumpeloita, niin lopputuloksena kaikki menee hieman pieleen. Tai ehkä vähän enemmänkin. Hauskoja juonenkäänteitä on luvassa roppakaupalla, ja meno senkun kiihtyy mitä pidemmälle päästään.
Jani Johansson on seurueen kärsivä ohjaajana ja esittää myös tarkastaja Carteria. Tässä on mies paikallaan, seuratkaapa herran kasvojen ilmeitä kun muu porukka töpeksii lavalla! Ja tämän huokaukset! Mutta myös tyytyväinen ilme kun joku vähän välillä onnistuukin! Eino Heiskanen on hömelö ylinäyttelemisen mestari, jolla on hyvin aikaa kumarrella yleisölle ja jäädä paistattelemaan omassa erinomaisuudessaan. Lisäksi Heiskasen pituus sopii hyvin Cecilin rooliin, tulee hieman akrobatiaakin liikkeisiin. Mia Vuorela on erinomaisen mainio Turun murretta vääntävänä hermostuneena teatterin järjestäjänä. mitä tapahtuu kun hän sattumien summana joutuu myös lavalle? Ja entäpä sitten Pihla Pohjolainen dramaattisesti överiksi vetävänä draamatähtenä? Riemastuttava! Heikki Vainionpään Charles deklamoi niin voimallisesti, että siinä moni suomifilmitähti jää kakkoseksi. Hovimestari Perkinsiä esittävä Joonas Snellman on maskeerattu Einsteinin näköiseksi, hmmm...
Seinäjoelle lavastukset on lainattu Tampereen teatterin esityksestä, jonka Marjatta Kuivasto suunnitteli. Hienoa että kierrätetään ja hyödynnetään toisten niksit - ei tartte pyörää keksiä joka kerta uudelleen. Lavastuksella kun on niin tärkeä rooli esityksessä.
Mitä tästä nyt voisi kertoa pilaamatta liikaa? Varmistaudu nauramaan, ehkä se on paras ohje. Riikka Aurasmaan puvustus on ihanan peribrittiläistä, tai siis juuri sellaista mitä kuvittelemme kartanoon sijoittuvassa murhamysteerissä olevan. Tweediä, pikkutakkeja, kukkamekkoja. Puutarhuri Arthur on puettu kuin pieni puutarhatonttu, eli vihreä nuttu, punainen myssy ja parta! Hannu Raja-ahon valot ja Sami Lustin äänet täydentävät esityskokemuksen.
Juonikin lakkaa olemasta oleellinen jossain vaiheessa toisen näytöksen lopulla, kun kohellus vie voiton. Mutta tässä vaiheessa sillä ei ole enää mitään väliä, kun hauskaa on, sekä lavalla että katsomossa. Pitää kyllä ihailla ja ihmetellä sitä millintarkkaa työskentelyä miten sekä lavan takana hääräävät ihmiset että näytteljijät hommat ajoittavat ja hanskaavat. Näyttää katsomoon vaivattomalta, mutta sitä tämä ei ole. Kielellistä leikittelyä on myös paljon, onhan kyseessä brittiläinen näytelmä.
Nyt kannattaa ehdottomasti varata liput jos haluat parin tunnin irtioton arjesta naurunremakan maailmaan. Oivallinen pikkujouluviihdyke! Menkää Seinäjoelle!
Kuvien copyright Jukka Kontkanen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti