Don Quijote / Red Nose Company, Tampereen työväen teatteri 23.10.2019

Kävin katsomassa tämän Don Quijoten jo Teatteri Avoimissa Ovissa tammikuun lopulla, hieman ensi-illan jälkeen. Nyt kun Red Nose Companyn uusin saapui myös Tampereen työväen teatterille, niin pitihän se nähdä uudelleenkin. Ja mahtava elämys se oli näin toisellakin kertaa. Teos oli tiivistynyt kymmenien esityskertojen tuoksinnassa.

Eino Salmelaisen näyttämöllä on mukana myös vanha haarniskan yläosa. Perimätiedon mukaan se on ollut osa Esko Roineen rooliasua hänen esittäessään Don Quijotea vuonna 1999. Mukana oleva kilpi on taas lainassa Turun kaupunginteatterilta, Taru Sormusten herrasta -spektaakkelista. Todellista teatterien välistä yhteistyötä siis.

Red Nose Companyn tehoklovniduo Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen)  ovat riemastuttava kaksikko. Sopivan humoristinen mutta ei liian överi. Mukana tällä roadtripillä polttavan Espanjan auringon alle ja Cervantesin kirjan maailmaan on mukana myös vakavampi sävy. Ystävyys ja kaveruus on avainsana niin Sancho Panzalla ja Don Quijotella, kuin Mikella ja Zinillä (ja Timolla ja Tuukalla). Esitys etenee kirjan ja todellisuuden välimaastossa, välillä hurjaan laukkaan heittäytyen ja välillä taas slapstickmäiseen painimiseen upottautuen. Ohjaaja (ja nykyisin myös TTT:n johtaja) Otso Kautto saa osansa verbaalisesta kiusanteosta, mutta eivät nämä heput säästele itseäänkään.

       

Sancho koittaa olla se järjen ääni hörhöilevän ritarinsa kannoilla, mutta välillä se on vaikeaa. Taru ja tosi sekoittuvat, niin kirjan tarinassa kuin esityksessäkin. Joku muuten kirjoitti tämän esityksen olevan pornoa! Vain koska Zin joutuu paitasillaan (ja ilman housuja siis) heittelemään kuperkeikkoja munat vilkkuen, ja olemaan katsojien tomaatinheittelyn kohteena. No, kai porno on aika joustava käsite, mutta en minä tässä nähnyt kyllä mitään sellaista. Lavalla ei nähdä mitään sellaista mikä ei suomalaiselle ihmiselle olisi jo tuttua.

Don Quijote, ja muutkin RDC:n esitykset, ovat siitä käteviä, että ne mukautuvat ja muuntautuvat aina kuhunkin yleisöön ja esityspaikkakuntaansa sopivasti. Tampereella kun ollaan niin ritariksi lyöminenkin tapahtuu paikalliseen malliin, eli päähän lyömällä. Muutenkin paljon paikallisuutta on mukana, mm. Pispalan torni ja Näsinneula ovat päässeet Don Quijoten vastustajiksi jättiläisiksi naamioituneina. Osansa saavat monet muut tamperelaiset ilmiöt ja ihmiset, Työviksen tuleva ohjelmisto, mustamakkara ja jääkiekko. Mutta samalla katsoja pääsee sukeltamaan Cervantesin kirjan ihmeelliseen maailmaan, ja espanjalaiseen elämänmenoonkin. On edelleen hämmentävää kuulla miten Tomoson kylässä on n. 1000 asukasta ja parikymmentä Dulcinea-museota.

Ainoa miinus mikä mieleen tulee, kun oikein hakemalla hakee, niin musiikkia tässä on ehkä hitusen liian vähän. Ehkä esitystä voisi vähän viilata lyhyemmäksikin, mutta täytyykö kaiken aina olla niin vauhdikasta ja napakkaa? Voisiko olla tilaa myös viipyilevämmälle esityskulttuurille? Nyt ollaan suuren tarinankerronnan ytimessä kuitenkin, eikä sitä kannata hötkyillä. Olisin luullut että tämmöinen hieman erilainen lähestymistapa klassikkoteokseen vetoaisi nuorempiinkin ihmisiin. Mutta ainakin edessäni istunut n. 14-vuotias poika ei palannut äitinsä (?) kanssa enää väliajalta takaisin. Hämmentävää.

Don Quijote on samalla myös yhteiskunnallinen ja poliittinenkin esitys. Se on yhtälailla kiinni menneessä kuin nykyisyydessäkin - ja ajankohtainen! Ja vaikka "Tampereella on tosi vaikea teatteriyleisö" niin kyllä me tykättiin! Toivoa sopii että Mike ja Zin jatkavat klassikkoteosten tuomista lavoille samaan tapaan vielä vaikka kymmeniä vuosia. Menkää katsomaan punaneniä, kiertueella ympäri Suomea.


Kuvien copyright Cata Portin.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.