Postgenomassa pari tanssi, nykien ja oudosti. Kokeellisen kilkattava musiikki (a'la 48nord) oli yhtä kulmikasta kuin tanssikin. Kesken kaiken lavan keskelle tipahtaa musta suorakulmainen kangas - se onkin jännittävintä mitä vartin aikana nähdään. Ehkä tämä on festivaaliväsymystä, mutta ei nyt lähde. Kangasseinän taakse voi piiloutua ja siihen voi heijastaa terävän valokolmion millä hypnotisoida naisen. Kumpikin voi tanssia soolon kankaan edessä, toisen ollessa taustalla. Esityksen loppu oli myös aika äkillinen. Yhtäkkiä verhot vain sulkeutuivat, vähän niinkuin kesken tanssin. Loppuun asti erikoinen teos siis.
Pienen tauon jälkeen seuraava lyhyt teos: Echoes from a restless Soul. Ja tässä on oikea elävä pianisti säestämässä, hienoa! Svjatoslav Korolev loihtii Ravelin Gaspard de la Nuit-säveliä, joka tukee tanssijoita. Teoksen valosuunnittelu on myös todella näyttävää; alkupuoliskolla nhtävät sulkamaiset sinertävät valopatsaat ja ylipäätään sinertävä valo oli seesteistä. Tanssiva pari pronssinvärisissä asuissaan tanssivat soljuvan kauniisti ja elegantisti; klassisen baletin muistumia on tanssissaan paljon. Hetken kuluttua toinen samanlaisesti pukeutunut pari ilmestyy lavalle. Osittain he tanssivat samanlaisia kuvioita, kuin kaikuna toistellen ensimmäistä paria, mutta sitten tiet erkaantuvat. Kaksikot näyttävät kilpailevan, ja luovat toisiinsa uhmakkaita katseita: tehkääpä perässä. Yhtäkkiä musiikissa tapahtuu jonkinlainen muutos ja ensimmäinen pari katoaa verhoihin. Nyt tanssi muuttuu hyvin eri näköiseksi; ei enää balettimaista, vaan hyvin hidasta ja paljon lähikontaktia. Saman mittainen tämä on kuin Postgenoma, eli vartin.
Väliajan jälkeen sukelletaan taas ihan erilaiseen maailmaan. High Breed on hieman pidempi teos (25 min) ja useammalle tanssijalle (18 kpl). Musiikkina taas jotain 48nord-duolta, eli konemusiikkia, outoine taukoineen. Musiikki on hetkittäin todella hätäistä ja kiireistä kuten tanssikin. Pinkkeihin läpikuultaviin kokotrikoisiin verhoutunut tanssijajoukko sihisee ja suhisee, hyppii ja kiemurtelee. Kuin lauma vaaleanpunaisia hyönteisiä tai riivattuja. Sähköisku ja huumeetkin käyvät mielessä syinä moiselle käytökselle. Tavallaan aika kiehtovaakin katsoa näin äkkinäistä liikettä. Välillä porukasta tulee mieleen robotitkin. Ehkä se on outo rytmitys ja tietynlainen nykivä kehonkieli. Valojen kanssa vedetään myös täysillä, äkkinäisiä väläyksiä ja pimeyden hetkiä.
Jotenkin kävi mielessä sekin että tässä on joukko avaruusolentoja vieraalla planeetalla, ja siksi liikkeet ovat niin erikoisia. Ehkeivät he ole vielä oppineet liikkumaan tässä erilaisessa painovoimassa? Teoksessa on erilaisia soolonumeroita, joita tanssitaan yksin, kaksin, tai pienissä ryhmissä. Välillä tanssijat luettelevat numeroita. Aika erikoinen oli tämä, mutta tykkäsin kuitenkin enemmän kuin kahdesta aiemmasta.
Hieman erilainen esitys kokonaisuuteena kuin aiemmat tällä festarilla. Eikä pelkästään sen takia että kyseessä oli kolme lyhyempää teosta. Epäilemättä Jacopo Godini on superlahjakas mies; koreografioiden lisäksi kun vastaa liki kaikesta muustakin näissä teoksissa. Mutta jotenkin tämä kokonaisuus ei puhutellut minua. Oliko se musiikki, liikekieli vai mikä, mutta ei ollut ihan minun juttuni tämä.
Kuvien copyright Petri Laitinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti