Nuotin vierestä on siis esitys perhesuhteista, karaokesta ja vähän salsasta ja kuorolaulustakin. Ja vähän kyllä muustakin, niinkuin ihmissuhteista. Päähenkilönä on Arto Mulkonsaari (Juha-Matti Koskela), kireä, pilkunviilaaja insinöörismies, jota pompotetaan niin kotona kuin työpaikallakin. Vaimo Marjukka (Irina Vartia, aika epäkiitollisessa roolissa) on varsinainen rahanahne hirviö, viisivuotissuunnitelmineen. Kaikki suoritetaan, oli kyse sitten nukkumisesta, lapsenteosta tai ylipäätään elämästä. Arton äiti Leena (ihana ihana Tiina Weckström) on vanheneva karaokeen hurahtanut juristi, joka näytelmän alussa laskee puolisonsa tuhkauurnaa. Arto pääsee irrottautumaan ahdistavasta elämästään kun hän vastahakoisesti joutuu kuskaamaan äitiään Kotkaan karaoken SM-kisoihin. Kotkan reissulla sitten sattuu ja tapahtuu, ja lopputulemana elämä ja vapaus (ja uusi rakkaus) koittaa Artollekin!
Pakko kehua kyllä nyt Koskelaa hieman. Vuosien varrella olen nähnyt häntä kymmenissä eri rooleissa TTT:ssä, joten miehen näyttelijäntaidot ovat kyllä tiedossa. Varsin suvereenisti hän tämmöistä jäykkää jännittäjämiestäkin esittää. Mikä kädenliike auton ovia lukitessa! Bravo Juhis - ja lisää päärooleja!
Tyypilliseen kesäteatteritapaan nähdään paljon outoja/hauskoja ihmisiä, joista osa vaan piipahtaa pikaisesti näkyvillä, osalla on jopa repliikkejäkin. Toki suurinta hupia tuo aviopari Mulkonsaari, koska tämmöisiä tiukkapipoja kuuluu varmaan kaikkien lähipiiriin. Onneksi tätä voi katsoa silti huumorilla, kun Marjukka on vedetty NIIN överiksi. Ohjaaja Ola Tuominen luotsaa isoa porukkaa (mukana mm. 8 vaihtuvaa jäsentä Kamarikuoro Näsistä) varmalla kädellä. Yksi sivuhahmojen suosikeistani oli karaokeraadin jäsen ja teatterijohtaja helvetistä Erik Pöppönen, upeasti Marko Keskitalon tulkitsemana. Myös Samuli Mujeen herkullinen ökynousukaspomo Rainesalo oli hulvaton. Jarmo Perälä töi lempeää lämpöä lavalle sekä kiltillisenä pastorina että karaokekilpailija Vekenä. Pidin kovasti myös elastisesta hotellivirkailijasta (Arttu Soilumo). Ainiin ja sitten oli vielä Lalli, suoraan Armanin muotihuoneelta (oivallinen Seppo Paajanen). Ja monia muita.
Pyynikki on miljöönä ihana, jopa tämmöisenä koleana päivänä. Tuomo Nakarin värikäs lavastus mukautuu maastoon ja maisemaan, ja tänä vuonna kuusikymppisiään viettävä pyörivä katsomo kuljettaa meidät paikasta toiseen. Rahvaanomainen karaokebaari Pataässä, värikäs Kotkan tori, monimalistinen ja tylsä Mulkonsaarien koti tai puuta hyödyntävä hotelli Merikotkan pesä. Hyvin muuntautuvia paikkoja. Koska henkilöitäkin on kymmeniä, niin se vaatii pukusuunnittelultakin pohdintaa. Suomalaisten hieman junttimaista kesämuotia saadaankin sitten nähdä enemmän kuin tarpeeksi, kiitos pukusuunnittelusta Ulla-Maija Peltola.
Koska kyseessä on kesäteatteriesitys mikä kertoo karaokelaulajista, on mukana paljon musiikkia. Harmikseni se tulee taustanauhalta, mutta toki esiintyjät laulavat itse. Ja hienoa, koska mukana on niin hyviä laulajia. Tony Sikström vastaa musiikeista, eli siis taustanauhoista. Ja musiikkihan on sitä normaalia karaokekamaa (tai mistä minä tietäisin, eläessäni en ole karaokea laulanut, paitsi kerran juhannuskotibileissä) eli Aikuinen nainen ja Kaiken takana on nainen ja Albatrossi ja Sata salamaa... Ihan siedettäväähän näitä on kuunnella suvi-illassa. Toisaalta olisi voinut hyödyntää enemmänkin loistavia laulajia porukassa, kuten vaikkapa upeaäänistä Leena Roustia...
Kun käy paljon katsomassa esityksiä niin väkistikin näitä tapahtuu. Nimittäin esityksen keskeyttäviä sairaskohtauksia. Tällä kertaa tuli 10 minuutin tauko, kun katsomosta autettiin henkilö pois. Ja sitten jatkettiin. Häiritseehän se hieman varmaan esiintyjien keskittymistä, mutta ammattilaiset osaavat hommansa.
Jos esityksessä on repliikki: "me säästetään kaikki spermat viikonlopulle!" niin eihän siitä voi olla tykkäämättä!
Nuotin vierestä on ihan kelpoa kesäteatterikomediaa. Ei mitään syvällisempiä pohdintoja, vaikka oli tässä vakavampiakin sävyjä. 2,5 tuntia on ihan ok pituus esitykselle. Ja Pyynikillä oheispalvelut pelaa. Johanna Hartikaisen alkuperäiskäsikirjoituksen dramatisoivat lavalle Hartikainen, Hanna Suurhasko ja ohjaaja Tuominen. Elokuvaa näkemättä en tiedä miten tämä eroaa siitä, mutta varmaan aika lailla. Eikä ainakaan huonompaan suuntaan...
Ainoa asia mikä minua vähän ärsytti esityksessä oli kahden siinä käytetyn auton mainosteippaukset. Ymmärrän että autoliikettä pitää mainostaa, jos sieltä kerran on autot hyvällä diilillä lainaan saatu, mutta silti ne pistävät silmään.
Mutta menkää Pyynikille, lippuja luulisi vielä löytyvän! Menkää juhlimaan pyörivää katsomoa!
Kuvien copyright Joonas Järventie.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti