The Sound of Music / Lahden kaupunginteatteri 17.10.2018

Voi ei, taas yksi The Sound of Music. Eikö tuo musikaali ole jo nyt niin nähty? No on on, mutta sattuu kuulumaan kuitenkin niihin suuren yleisön suosikkeihin, jotka vetävät katsojia. Siksi näitä tehdäänkin. Ja mikäs pakko sitä olisi mennä katsomaankaan jos ei tykkää. Eikö se riitä että elokuvan näki lapsena monesti, ja teatterissakin olen kokenut jo kahdesti. Seinäjoen kaupunginteatterissa Arja Korisevan ja Pekka Rädyn tähdittämänä 2005 ja Kuopion kaupunginteatterissa 2014 (päärooleissa silloin Reeta Vestman ja Jyri Lahtinen).

No, pitihän sitä kuitenkin Lahteenkin ängetä. Suurin houkutin tällä kertaa oli päärooliissa Mariana nähtävä Anni Kajos. Jaa kuka Anni, kysyy siellä joku. No mm. Musiikkiteatteri NYT:istä tuttu nuori naisnäyttelijä. Pitäähän se nyt mennä katsastamaan kun näin valtavan roolin on napannut! Ja millainen oli sitten Annin versio nunnakokelas Mariasta, ken päätyy äidittömän Von Trappin suurperheen kotiopettajaksi Itävallan Alpeilla 1930-luvun lopulla. No erinomainen roolityö! Anni on raikas ja virkistävä tuulahdus, niin jäykässä perheessä kuin Lahden kaupunginteatterin lavallakin. Upeaääninen, säteilevä ja kujeileva. Maria on luonnonlapsi ja luostarielämä ei taida ollakaan häntä varten, vaan lasten kanssa leikkiminen ja laulaminen. Kun vielä tunteet jäyhää kapteeni-isää kohtaan leimahtavat (eivätkä ole yksipuolisiakaan) niin avot, luostarielämä saa jäädä.

     

Mitäs muuta tässä Ilkka Laasosen ohjaamassa musikaalissa voisi kehua? No ainakin upeaäänisiä nunnia ja oopperaäänellä laulavaa abbedissaa (Ulla Raiskio). Minna Välimäen kekseliäs lavastus muuntuu hetkessä alppien keskellä olevasta rakennuksesta natsien palatsiksi ja luostariksi. Projisoinneilla loihditaan alppiniityt ja vuorimaisemat taustalle. Toisaalta lisääntynyt projisointien käyttö teattereissa hieman korpeaa; sillä vähän kuin syödään muita lavasteita. Tässä kuitenkin projisoinnit tuovat myös otettaan Itävallasta kiristävän Kolmannen valtakunnan iholle.

Ehkä musikaalin vaikuttavin kohtaus on loppupuolella, kun Maria ja kapteeni menevät naimisiin. Yhtäkkiä pappi heittää kaapunsa pois, ja sen alla natsiunivormuinen mies alkaa hitaan marssinsa alas rappuja. Taustalla kuuluu Hitlerin paatoksellista puhetta ja tuhannet saappaat ja univormut marssivat tahdissa taustafilmeillä. Anschluss oli viimein saanut Itävallankin yhdistettyä Saksaan. Tämä yksittäinen kohtaus oli itselleni aivan ehdoton musikaalin huipentuma. Se toi todeksi sen historiallisen viitekehyksen mihin Sound of Music sijoittuu. Kuohuvaan maailmanaikaan missä pieni ihminen (eli yksi anti-natsimielinen perhe) koittaa selvitä ja selviytyä. Lisää jännitteitä tuo myös vanhimman tyttären Lieslin (loistava Roosa Lehtinen) romanttinen suhde kylän postinkantajaan Rolfiin (Marko Nurmi), joka paljastuu hyvinkin saksalaismieliseksi.

Lapsiesiintyjät olivat aika mainioita; erityisesti pienimmäinen Gretl (Leea Mäki, 8 v) oli valloittava! Mikko Pörhölä kapteenina oli juurikin sopiva, sellainen seipään niellyt tosikko, mutta ei nyt mitenkään huikean vakuuttava. Hänen ja Marian välillä ei oikein kipunoinut. Sen sijaan Timo Välisaaren ketkumainen hedonisti Max oli hersyvä roolityö. Mies ottaa kaiken irti toisten vieraanvaraisuudesta mutta kyllä tämä sitten lopulta auttaakin. Laura Huhtamaa on riipivän kamala äitipuolikokelas Elsa Schräder - hieno suoritus siis tämäkin.

Musiikillisestihan Sound of music on aika tylsähkö; tyhjänpäiväisiä rallatuksia ja duettoja. No, kuka mistäkin tykkää tietenkin, ja onhan nämä aika klassikkoja toki. Antti Vauramon kapellimestaroima iso orkesteri kyllä soittaa hyvin, ja ehkei tämä nyt niin kauheesti ärsytä kuin yleensä. Ehkä sovitukset ovat jotenkin modernit, tai sitten en vaan ole useaan vuoteen altistunut tälle. Esko Elstelä oli suomentanut sekä tekstin että musiikin. Sitä hieman ihmettelin miksi käsiohjelmassa biisien nimet olivat kuitenkin englanniksi kun ne suomeksi laulettiin? Ja itse tykkään siitäkin, että käsiohjelmassa mainittaisiin aina kuka mitäkin laulaa, siitäkin on apua näin juttua kirjoittavalle.

Pidin myös Harri Peltosen valosuunnittelusta ja Sami Järvisen äänistä. Ukonilma oli aikas vakuuttava kokemus katsomossakin; ei ihme että lapsetkin lavalla sitä pelästyivät.

Kyllä The Sound of Music on paikkansa musikaalien kaanonissa lunastanut, ja Lahden kaupunginteatterin versio oli oikein mallikas suoritus. Ehdottomasti näkemisen arvoinen Kajoksen Annin takia, mutta muuten en nyt tiedä. Kansan syvät rivit tykkää ja se lienee pääasia. Ei ole minulta pois! Menkää menkää, jos tämä on teidän musikaalimakuunne!


Kuvien copyright Johannes Wilenius.
Näin esityksen alennushintaisella lipulla.