Minkäänlaista lehdistömateriaalia ei saa, tai yksityskohtia muutenkaan. Pressilipuista puhumattakaan. Espanjalainen Xavier Bobés on esittänyt vuosien varrella tätä yhden miehen juttuaan Things Easily Forgotten yli 700 kertaa, ja edelleenkään siitä ei hiiskuta mitään. Ei ennen eikä jälkeen esityksen. Uteliaisuuteni heräsi. Mikä ihme tämä tämmöinen on? Esityksiä Mukamas festivaaleilla oli peräti 10, ja lippuja oli vaikea saada. Onneksi se onnistui, ja kyllä sinne peruutuspaikkojakin oli tarjolla muutamille onnekkaille.
Jos katsojia otetaan kerrallaan vain viisi (5), niin ei ihme että lippua on vaikea saada. Mutta kyllä oikeasti kannatti! Reilu tunti ja loppukeskustelu. Ja toki alun tapaamistuokio puutarhassa. Puhelimet ja tavarat kerätään pois heti aluksi (näin saisi muuten tehdä useamminkin esityksissä!). Sitten on vain me, viisi keski-ikäistä naista ja Xavier.
Sen tarkemmin en erittele mitä Mukamaksen vintillä (Hellahuoneessa) teimme, mutta oli se Elämys. Olimme mukana matkalla mikä sai minut (ja kaikki muutkin) liikuttumaan, eläytymään, aistimaan, ajattelemaan, käyttämään hoksottimia... Silmänkääntäjä, taituri, tarinankertoja, meediomainen Xavier oli ikäänkuin henkioppaanamme tällä ainutlaatuisella matkalla. Välillä hän oli kuin uhkapelipöydän croupier, jakaen meille nähtäväksi sitä, tätä ja tuota. Esitys täytti todellakin kaikki aistit ja kyllä tässä joutui (hyvällä tavalla) olemaan myös itse mukana esitystä.
Muistot, valokuvat, muistoesineet, vanhat lehdet. Mitä meille jää käteen menneisyydestä ja sen ihmisistä? Kuka meitä muistaa kun meistä aika jättää? Aloitamme matkan vuodesta 1942, ja pikkuhiljaa pääsemme sieltä nykyaikaan. Englanti ja espanja käyvät tutuksi, ja tunnen oppivani espanjalaisesta elämänmenosta ja kulttuurista tässä tunnin aikana enemmän kuin koskaan aiemmin. Ajankulua voi katsoa monesta eri näkökulmasta. Historialliset tapahtumat luovat kehyksen missä oman perheen ja suvun vaiheet tapahtuvat. Mikä on totta, mikä sepitettyä - sitä jäin myös pohtimaan. Kuinka paljon sitä itse muistaa ja kuinka paljon luulee muistavansa.
Bobés on todella vakuuttava ja vaikuttava esiintyjä. Hänen äänensä ja kädenliikkeensä hypnotisoivat ja välillä tuntuu kuin olisi mukana spiritistisessä istunnossa. Me kaikki katsojat ja Xavier olemme kuin yhtä perhettä. Things easily forgotten ei ole pelkkää esineteatteria, vaikka myös sitäkin. Eikä oikein nukketeatteriakaan. Performanssi. Intiimi, koskettava, ihmeellinen joka tapauksessa. Matka omaan sisimpään ja omaan historiaan. Mikrohistoria yhdistyy makrotasolle. Esityksen lopuksi saimme vielä upean, pysyvän muiston, jonka toteutus oli minusta todellinen ihme!
Olen hyvin hyvin vaikuttunut siitä miten meidät vihittiin tähän taikapiiriin ja pääsimme osaksi esitystä. Sain kokea tämmöisen elämyksen jota mietin (ja tirautin muutaman kyyneleenkin) vielä pitkään. Tämä kosketti minua jostain todella sisältä ytimestä.
Things easily forgotten toimii hyvin muistuttajana siitä että historiassa on paljon muutakin kuin vain isoja tapahtumia; sotia, kuninkaallisten hautajaisia tai vallankumouksia. Se on myös pieniä, arkipäiväisiä asioita. Jalkapallo-otteluita, rippijuhlia, syntymäpäiviä ja kotibileitä. Vaikka maailmassa on isoja asioita, on myös näitä pieniä, niitä mitkä helposti unohtuvat.
Sanomattakin lienee selvää, että jos jossain on mahdollisuus kokea tämä, niin älä epäröi. Kolmenkympin lippu oli todella pieni hinta tästä kokemuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti